Ihmissuhteet

Miksi vanha tapailukumppani laittaa yllättäen viestiä? Asiantuntijan mukaan taustalla on usein nostalginen syy

Toisinaan vanha tapailukumppani saattaa ottaa uudelleen yhteyttä jopa pitkien aikojen jälkeen. Yllättävään yhteydenottoon kannattaa suhtautua omaa elämäntilannetta, tilannetajua sekä intuitiota kuunnellen. Pariterapeutin mukaan viestin takana voi olla myös aitoa kiinnostusta.

Teksti:
Roosa Roivainen
Kuvat:
Istock

Entisen tapailukumppanin yhteydenotto kielii siitä, että yhteisiä aikoja muistellaan lämmöllä.

Toisinaan vanha tapailukumppani saattaa ottaa uudelleen yhteyttä jopa pitkien aikojen jälkeen. Yllättävään yhteydenottoon kannattaa suhtautua omaa elämäntilannetta, tilannetajua sekä intuitiota kuunnellen. Pariterapeutin mukaan viestin takana voi olla myös aitoa kiinnostusta.

Uuden tapailusuhteen aloittaminen on kutkuttavaa aikaa. Toiseen ihmisen tutustuminen saa vatsanpohjan täyttymään perhosista. Parhaimmillaan tapailu on voimaannuttava ja iloinen kokemus.

Mutta aina tapailusuhde ei etene kevyttä treffailua vakavammaksi. Suhteen tyssäämiselle voi olla monia syitä: kuormittava elämäntilanne, kiire tai esimerkiksi sitoumukset vanhaan parisuhteeseen.

Ei kuitenkaan ole tavatonta, että vanha tapailukumppani päättää ottaa uudelleen yhteyttä kuukausien, vuosien tai jopa vuosikymmenien jälkeen.

Yhteydenotto voikin aiheuttaa ihmetystä ja kysymyksiä – varsinkin, jos tapailusta on ehtinyt vierähtää jo pitkä tovi. Usein ensimmäinen mieleen nouseva kysymys on: Miksi juuri nyt?

– Todella usein nämä yhteydenotot tapahtuvat viikonloppuisin.  Viestin lähettäjä voi olla humalassa ja tulee päähän pälkähdys, että kokeillaan kepillä jäätä, mitä sille toiselle kuuluu, sanoo Mehiläisen pariterapeutti Jouni Pölönen.

Aina kyse ei välttämättä ole yön pikkutuntien aikana saadusta päähänpistosta, vaan viestin takana voi olla aitokin kiinnostus siitä, mitä toiselle kuuluu.

– Viesti ei välttämättä tarkoita, että sen avulla haettaisiin esimerkiksi vain satunnaista seksiä. Henkilö voi olla ihan vakavissaan hakemassa uutta suhdetta, Pölönen lisää.

Tapailukumppanin yhteydenotto on usein merkki siitä, että tapailua muistellaan hyvillä mielin

Entisen tapailukumppanin yhteydenotto viestii usein ainakin seuraavaa: treffailussa on aikaisemmin ollut positiivinen vire, jota nyt muistellaan hyvillä mielin. Näin on Pölösen mukaan varsinkin, jos tapailun aikana suhteessa on ollut läheisyyttä ja seksiä.

– Jos suhde on ehtinyt jollakin tasolla syventyä, voi toiselle tulla jollain tavalla nostalginen fiilis. Jotkin sellaiset yksityiskohdat, jotka ovat aikaisemmin askarruttaneet toisessa, voivat nopeasti unohtua ja tapailukumppanista muodostuu positiivinen kuva. Häntä muistetaan nostalgisella lämmöllä, Pölönen sanoo.

Toisen motiiveja yhteydenottoon kannattaa siitä huolimatta kysyä rehellisesti. Tapailusta on nimittäin saattanut vierähtää jo vuosia, jolloin elämässä on ehtinyt sattua ja tapahtua.

– Kannattaa käyttää tilannetajua, kun miettii, mistä yllättävä yhteydenotto voi johtua. Taustalla voi olla vaikka se, että toisen parisuhde on katkennut tai suhde on väljähtänyt jostain syystä.

Nykyiselle kumppanille olisi hyvä kertoa tapailukumppanin viestittelystä

Entisen treffikumppanin lähestymisyritys voi tuntua kiusalliselta, jos itse on jo löytänyt uuden kumppanin. Omasta parisuhteesta kannattaa kertoa toiselle niin pian kuin mahdollista. Se on molempien tahojen etu, etenkin jos itse tietää, ettei jutusta voi enää syntyä mitään uutta.

Asiaa ei tarvitse esittää tylysti. Se kannattaa kertoa määrätietoisesti, rehellisesti ja ystävälliseen sävyyn.

– Jos lähtee mukaan viestittelyyn ja jopa tapaamiseen, siitä voi myöhemmin syntyä sotkua, vaikka mitään ei olisi tapahtunutkaan. On myös oman vakiokumppanin kunnioittamista, ettei lähde viemään tilannetta eteenpäin.

Hankalampi kysymys Pölösen mukaan on se, tulisiko yhteydenotosta kertoa nykyiselle kumppanille.

– Omien jauhojen ollessa puhtaat voi itse pohtia, kannattaako toiselle kertoa vai ei. Kannustan kuitenkin kertomaan, jos vähänkin epäilyttää jättää kertomatta.

Väärinkäsityksien välttämiseksi viestittelystä kannattaisi mainita ainakin siinä tilanteessa, jos vanha tapailukumppani on henkilö, jonka myös nykyinen kumppani tuntee.

– Siitä voi tulla turhaa mustasukkaisuutta ja epäilyksiä. Viesteistä kannattaa kertoa ja sitten todeta kumppanille, että on ilmoittanut toiselle, ettei tapailu ole enää mahdollista. Jatkossa kumppanin kanssa voidaan sopia, miten menetellään, jos vanha tapailukumppani laittaa uudelleen viestiä, Pölönen sanoo.

Voiko aikaisemmin kuihtuneella tapailulla olla enää tulevaisuutta?

Entä mitä tehdä, jos elämäntilanteen salliessa entisen treffikumppanin tapaileminen olisikin mahdollista? Kannattaako se?

Pölösen mukaan ei ole varmaa, voisiko tapailusta muodostua tällä kertaa vakavampi suhde. Jos suhde jäi viimeksi pelkälle tunnustelutasolle, tilanne on niin sanotusti ”fifty-fifty”.

Todennäköisesti suhteessa oli jo alun perin jotain problematiikkaa, jos tapailu ajautui karille siitäkin huolimatta, että yhteistä aikaa oli vietetty paljon ja suhde oli jo edennyt intiimille tasolle.

– Ihan varmaksi asiaa ei kuitenkaan voi sanoa. Toisella osapuolella on voinut hyvin olla kuormittava ja repivä tilanne elämässä, eikä hän ole silloin kyennyt ryhtymään suhteeseen. Ihminen on voinut käsitellä näitä asioita ja on sen vuoksi nyt hyvinkin kyvykäs suhteeseen, Pölönen sanoo.

Jos päättää antaa suhteelle uuden mahdollisuuden, tilannetaju on valttia. Jos heti havaitsee, että yhteisessä ajanvietossa tuntuu olevan samanlaista kuormaa kuin aikaisemmin, suhteen jatkamista kannattaa punnita.

– Luottaisin omaan intuitioon. Ihmiset voivat jossain määrin kertoa yksipuolisia tarinoita, miksi aikaisemmat parisuhteet ovat katkenneet. Tarinat eivät välttämättä ole riittävän objektiivisia. Jos ihminen haluaa kovasti, että suhde lähtisi liikkeelle, hän voi puheissaan vetää mutkat suoriksi ja kaunistella liikaa asioita.

Itselle voi herätä kysymys siitä, miksi exä ottaa uudelleen yhteyttä. Kuvassa nainen ja mies sohvalla.
Kannattaako vanhaa tapailusuhdetta jatkaa tauon jälkeen? Asiantuntija kehottaa kuuntelemaan omaa intuitiota: tuntuuko suhteen jatkaminen hyvältä vai pikemminkin kuormittavalta?

Edellisestä erosta tulisi puhua

Ei ole harvinaista, että parit löytävät toisensa pidemmänkin tauon jälkeen. Aikaisempaa hiljaiseloa ei tulisi kuitenkaan sivuuttaa, vaan tärkeää olisi, että yhdessä keskusteltaisiin, miksi tapailu päätyi eri teille lähtemiseen.

– Tauko kannattaa puolin ja toisin ottaa esille sekä keskustella, mitä siinä tapahtui. Niin, ettei siitä tule vaiettua aihetta, johon palataan vasta myöhemmin. Jos selitykset kuulostavat uskottavilta, suhteen alustava ennuste on hyvä, Pölönen kannustaa.

X