Sinkkuna sukujuhlissa.
Moni kyselee sinkkuna elävältä, onko kumppania jo löytynyt. Tällaiset kyselyt voivat satuttaa.
Ihmissuhteet

Saako sinkulta kysyä kumppanin puuttumisesta? Psykologi kertoo, miten vastata kumppanista uteleville sukulaisille

Sukujuhlissa oleminen voi olla epämiellyttävää, jos sukulaiset pitävät oikeutenaan udella sinkkuna elävältä mahdollisista kumppaneista tai niiden puuttumisesta. Kysyimme psykologilta, miten kiusallisista tilanteista selviää parhaiten.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: iStock

Sinkkuna sukujuhlissa oleminen voi tuntua kiusalliselta, jos tiedät jo etukäteen, että sinulta tullaan utelemaan mahdollisista kumppaneista tai niiden puuttumisesta. Moni kokee tällaiset utelut ahdistavina tai loukkaavina.

– Se on henkilökohtainen asia, eikä sitä välttämättä halua jakaa kaikkien kanssa, Väestöliiton Terapiapalveluiden psykologi Sirpa Pitkäniitty vahvistaa.

Uteleva sukulainen ei aina tarkoita pahaa

Pitkäniitty arvelee, että joillekin ihmisille toisen mahdollisesta kumppanista kyseleminen voi yksinkertaisesti tuntua helpolta tavalta ottaa kontaktia.

– Kuulostaa hassulta, mutta se voi olla keino saada keskustelu alkuun. Kaikki eivät myöskään ajattele sen olevan niin henkilökohtainen asia.

Utelija ei välttämättä tarkoita pahaa, vaan taustalla voi olla aito kiinnostus ja halu kuulla toisen elämästä.

Pitkäniitty muistuttaa kuitenkin, ettei uteluihin ole pakko vastata, eikä kukaan ole sukulaisilleen intiimeistä asioistaan tilivelvollinen.

– Se on valintakysymys, haluaako näitä asioita jakaa muille. Kenenkään ei pitäisi kokea olevansa pakotettu kertomaan omista tärkeistä asioistaan. Kaikilla on oikeus kieltäytyä avaamasta itseään. Se on ihan tervettä itsensä suojaamista.

Lue myös: Eri-ikäiset naiset kertovat, millaista on elää sinkkuna: ”Rakkaus tulee kohdalleni sitten, kun sen aika on”

Sinkkuna oleminen ei ole aina oma valinta

Sinkkuna eläminen ei aina ole myöskään oma valinta. Sen takia aihe voikin olla myös erittäin ahdistava tai tuoda esiin jopa häpeän tunteita. Parisuhdetta ei voi muodostaa, jos ei ole kohdannut sellaista ihmistä, jonka kanssa haluaa oman elämänsä jakaa.

– Valtaosa haluaa jonkinlaista kumppanuutta tai jonkinlaisen läheisen ihmissuhteen. Kaikki halukkaat eivät valitettavasti sellaista löydä, joten aihe voi olla todella kipeä.

Mahdollisista kumppaneista uteleminen voi nostaa esille muitakin elämän kipukohtia. Sinkkuna elävälle ihmiselle, joka haaveilee esimerkiksi lapsista, voi kumppanin puuttuminen olla erityisen arka ja vaikea asia.

Keskustele sukulaisen kanssa omista mielenkiinnon kohteistasi

Mitä parisuhdestatuksesta utelevalle sukulaiselle sitten kannattaa sanoa?

Pitkäniityn mukaan yksi vaihtoehto on kertoa rauhallisesti, että asia on sellainen, jota ei halua jakaa muiden kanssa. Toisaalta voi myös sanoa, ettei parisuhde ole juuri sillä hetkellä ajankohtainen asia omassa elämässä – jos sen kertominen tuntuu itsestä hyvältä.

Keskustelun voi myös kääntää sellaisiin aiheisiin, joista puhuminen on helpompaa, kuten omiin harrastuksiin tai työkuvioihin.

– Voi puhua omista mielenkiinnon kohteistaan tai asioista, jotka omassa arjessa ovat isoja juttuja. Jos harrastaa retkeilyä, niin puhuu sitten siitä.

Lähikuva sohvalla istuvan henkilön käsistä. Sinkkuna sukujuhlissa käyminen voi olla ahdistavaa, jos sukulaiset tivaavat mahdollisesta kumppanista.

Sukulaisen kanssa voi keskustella yhteisistä mielenkiinnon kohteista ja aiheista, jotka eivät nostata suuria tunteita. Myös sinkkuna on oikeus valita aiheet, joista käy keskustelua.

Miten toimia sinkkuna, kun sukulainen utelee kumppanista? Asiantuntija vinkkaa

1. Mieti, haluatko jakaa asian sukulaisen kanssa

Jos sinkkuna vastaaminen kumppaniuteluihin tuntuu epämiellyttävältä, voi sukulaiselle rauhallisesti kertoa, ettei halua keskustella aiheesta. Jos se tuntuu mukavalta, voi kysyjälle kertoa, ettei aihe ole ajankohtainen omassa elämässä. Tärkeintä on muistaa, ettei ole velvollinen vastaamaan, jos ei halua.

2. Käännä keskustelu itsellesi helpompiin aiheisiin

Keskustelu kannattaa kääntää neutraaleihin aisoihin, jotka eivät nosta pintaan niin paljon tunteita. Hyviä puheenaiheita ovat esimerkiksi työ, harrastukset ja omat mielenkiinnon kohteet. Voit miettiä jo etukäteen, millaisia yhteisiä mielenkiinnon kohteita sinulla ja sukulaisillasi on. Myös sinkkuna on oikeus valita puheenaiheensa.

X