Uupuneena Kaisa Pylkkänen paukutti hakkaa.
Julkkikset

Kaisa Pylkkänen menetti työuupumuksessa kehonsa merkit: ”En tunnistanut nälkää, janoa, pissahätää”

Työpaikka ilman määriteltyä työaikaa. Käsikirjoittaja ja stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen tulkitsi nuorena asian niin, että hän oli aina töissä. Keski-ikäisyydessä on hänen mielestään se hyvä puoli, että ihminen kasvaa tunnistamaan rajansa.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Käsikirjoittaja, ohjaaja, stand up -koomikko ja tuore esikoiskirjailija Kaisa Pylkkänen, 48, kokee olevansa työssään parempi kuin koskaan. Osaaminen on karttunut, ja pitkään kurittanut epävarmuus on alkanut viimein väistyä.

– Tässä vaiheessa alkaa olla jo vähän helpompi uskoa itseensä edes hetkittäin. Se tuo kirjoittamiseen rentoutta. Koen kirjoittavani nyt letkeämmin ja ehkä myös roisimmin kuin koskaan.

Myös tuntemus omista voimavaroista ja niiden annostelusta opitaan usein vasta vuosien kartuttua. Niin kävi myös Kaisalle.

Kun Kaisa parikymmentä vuotta sitten työskenteli isossa tuotannossa käsikirjoittajana, sopimuksessa ei työn luonteen vuoksi määritelty työaikaa. Kaisa tulkitsi sen niin, että hänen pitää olla aina töissä. Hän saattoi tehdä töitä aamuseitsemästä puolilleöin ja myöntyä vielä lisäprojekteihin.

Hän heräsi aikaisin ehtiäkseen itkeä ja kasata itsensä ennen töihinmenoa. Selvittyään aamupalavereista hän käytti lounastauon itkemällä pöydän alla.

– En nukkunut kunnolla puoleentoista vuoteen enkä muista viimeisistä kuukausista mitään. Siinä vaiheessa olin niin lopussa, että kävelin päin seiniä.

Käsikirjoitukset valmistuivat ajallaan, mutta Kaisan elimistö alkoi reagoida.

– Menetin yhteyden omaan kehooni. En tunnistanut ihan tavanomaisia tarpeita – nälkää, janoa, pissahätää. Tiesin vain, että jotain oli vialla.

Kaisa jäi muutaman viikon sairauslomalle. Kun hän palasi töihin, työmäärä pöydällä oli triplaantunut. Hän irtisanoutui.

Voimat olivat alkuun totaalisen poissa. Kahvimaidon loppuminen tuntui sellaiselta takaiskulta, että Kaisa saattoi itkeä sitä kolme tuntia. Apu akuuteimpaan ahdistukseen löytyi yllättäen Erlend Loen Supernaiivi-kirjasta.

– Siinä päähenkilö paukuttaa hakkaa. Ajattelin, että tähän minäkin pystyn. Äiti kävi ostamassa sellaisen minulle, ja sitä hakkasin päivät pitkät. Auttoi.

Nyt Kaisa kokee tunnistavansa rajansa paremmin.

– Toisaalta käytin vara-akkunikin niin loppuun, etten tiedä, tuleeko minusta ikinä enää sellaista kalua, joka olin ennen burn­outia.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Maria Mäkelä. Jutussa Kaisa Pylkkänen kertoo muun muassa sen, miten hän reagoi ihmisten sinkkuusuteluihin. Lue koko juttu Annasta 4/2023 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X