c
Julkkikset

Kansanedustaja Sanna Marin: ”Lasikatot eivät murru, jos naiset antavat periksi”

Sanna Marin ei ollut nuorena hikari: koulu sujui välillä niukin naukin, kortistokin tuli koettua. Kymmenessä vuodessa hän on noussut demareiden tähtipoliitikoksi. Silti hän kohtaa yhä vähättelyä. Se on vain bensaa liekkeihin.
2.6.2019 Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Mirva Kakko

Elättelen toiveita, että ehdin Tampereelle viimeistään 13.24 junalla, kansanedustaja Sanna Marin viestittää. Hyvällä tuurilla hän ehtii kotikaupunkiinsa ajoissa hakeakseen tyttärensä Emman päiväkodista, tai ainakin hän on tytön kanssa samoihin aikoihin kotona. Molemmat vaihtoehdot ovat demareiden kansanedustajalle ja varapuheenjohtajalle harvinaisuuksia. Haastattelu sovitaan aamuksi.

– Tyttö on huuli pyöreänä, kun minä ilmestyn päiväkotiin, Sanna sanoo ja naurahtaa.

Emma on nyt vuoden ja kolme kuukautta.

– Hän on tottunut siihen, että isä vie päiväkotiin ja mummi, äitini, hakee. Minä olen se, joka sekoittaa pakan.

Millainen pakka äidillä nyt onkaan käsissä, sen tytär ymmärtää myöhemmin. 33-vuotias Sanna on juuri valittu eduskuntaan toiselle kaudelle 19 088 äänellä. Se oli demareiden isoin äänisaalis. Hänestä povataan niin tulevan hallituksen ministeriä kuin puolueen puheenjohtajaakin tulevaisuudessa. Jossain raossa pitäisi ehtiä naimisiin. Ajankohdan Sanna ja hänen puolisonsa Markus Räikkönen ovat jo päättäneet: tämän vuoden aikana.

Visiot ja päämäärät ovat vieneet Sannaa eteenpäin lapsuudesta asti. Ne ovat kannatelleet niin vähäosaisuuden, työttömyyden kuin vähättelynkin yli. Ja ne kantavat myös silloin, kun hän pienen lapsen vanhempana kysyy itseltään, onko tämä kaikki sen arvoista.

Tunneälyä voi treenata

”Tyttäreni syntymä on pehmentänyt minua ja saanut minut katsomaan asioita uudesta näkökulmasta. Ennen Emmaa ajattelin, että olisin kasvattajana jämäkkä, mutta mitä vielä. Hurahdin vauvan ihanuuteen. Olenkin hemmottelija, joka antaa tytölle liikaa periksi.

Perusluonteeltani olen suorasukainen ja virtaviivainen. Saan asioita aikaiseksi, mutta luonteenpiirteeni voivat olla rasittaviakin. Olin 20-vuotias, kun marssin Tampereella demarinuorten kokoukseen, että tässä mä olen, milloin muutetaan maailmaa. Se on tyypillistä minua. Vastaanotto oli hämmentynyt.

Olen sosiaalinen, mutta minun on välillä vaikea lukea muita ihmisiä. Olen joskus tahattomasti loukannut kertomalla liian suoraan, mitä ajattelen jostakin asiasta tai toimintatavasta. Loukkaantumisen huomaan siitä, kun toinen alkaa vetäytyä. En halua, että muilla on vaivaantunut olo seurassani. Ilkeitä ihmisiä en siedä.

Pidän suorasta palautteesta, enkä ota asioita henkilökohtaisesti. Siitä ominaisuudesta on ollut minulle hyötyä työssäni. Minun on helpompi kuulla kritiikkiä kuin kehuja, koska rakentava kritiikki on niistä hyödyllisempää: se kehittää. Kaikki eivät toimi samanlaisella logiikalla. Olen tietoisesti opetellut pehmeyttä; lieventämään sanojani ja palautettani. Tunneälyä voi treenata.”

Paras vahvuuteni

”Määrätietoisuus. En lannistu pienestä vaan sisuunnun vaikeuksista.”

Suurin heikkouteni

”Muiden ihmisten ymmärtämisessä minulla on yhä parantamisen varaa.”

Naisten pitää tukea naisia

”Aina ei pääse sinne, minne haluaa, ja se on hyväksyttävä. Mutta lasikatot ovat raivostuttavia. Kun minut valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi neljä vuotta sitten, toivoin pääseväni talousvaliokuntaan. En päässyt, eikä päässyt moni muukaan nainen. Viime kaudella 80 prosenttia sen jäsenistä oli miehiä. Se ei johdu siitä, etteivätkö naiset pyrkisi tehtäviin, joissa heitä on vähän. Työpaikallani on pirun osaavia ja päteviä naisia, mutta eduskunta on yhä pitkälti miehisen vallan linnake. Viime kauden päättyessä mies oli puheenjohtajana 11 valiokunnassa 16:sta.

Monilla on sisäänrakennettuja mielikuvia siitä, miltä valta näyttää. Osaamiseen ja pätevyyteen liitetään edelleen matala ääni, kravatti ja parransänki. Koen politiikassa yhä vähättelyä ikäni ja sukupuoleni takia, kuten moni muu myös. Vallan sukupuolittuneisuus näkyy esimerkiksi siinä, ketä kokouksissa kuunnellaan, kenet ohitetaan, kenelle hymähdellään. Mutta vähättely ei saa minua lannistumaan. Päinvastoin.

– En saanut kotoani menestymisen mallia, mutta opin selviytymään vaikeuksista, Sanna Marin kertoo.

– En saanut kotoani menestymisen mallia, mutta opin selviytymään vaikeuksista, Sanna Marin kertoo.

Lasikatot eivät murru, jos naiset antavat periksi. Moni ei anna, ja siksi meillä on upeita, kyvykkäitä naisia, jotka ovat päässeet vaikka mihin. Lasikatot murtuvat vain tekemällä ja toimimalla. Mitään ei ole annettu minulle tarjottimella. Olen päässyt pitkälle, kun olen pyrkinyt, tehnyt paljon töitä ja saanut luottamusta sekä tukea. Urani toistaiseksi isoin haaste oli kuluneena keväänä, kun sijaistin vaalien alla Antti Rinnettä puolueen puheenjohtajana hänen sairauslomansa ajan.

Olen aina ollut feministi ja ajatellut, ettei sukupuoli määritä ihmistä. Neljä vuotta kansanedustajana ovat tehneet minusta entistä enemmän myös naisasianaisen. Koska sukupuolella valitettavasti on yhä merkitystä politiikassa, naisten pitää tukea naisia. Olen saanut paljon apua kollegoilta, kuten Riitta Mylleriltä, Tytti Tuppuraiselta ja Eva Biaudetˇlta. Toki tuen miehiäkin. Heitä tarvitaan enemmän esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseniksi. Viime kaudella 73 prosenttia sen jäsenistä oli naisia.”

Johtajaksi ei synnytä vaan kasvetaan

”En saanut kotoani menestymisen mallia, mutta opin selviytymään vaikeuksista. Meillä ei ollut helppoa elämää monessakaan suhteessa. Äiti vietti lapsuutensa lastenkodissa, muutti 15-vuotiaana omilleen ja meni töihin. Minut hän sai 23-vuotiaana. Kun olin kaksivuotias, vanhempani erosivat isäni alkoholinkäytön takia. Pienituloinen äiti jäi yksin huolehtimaan minusta. Lapsuuteni ja nuoruuteni asuimme Pirkkalassa.

Köyhyys näkyi esimerkiksi materiaalisena niukkuutena ja niin, että ajoittain saimme apua sosiaaliturvan kautta. Opin, miten vaikeissa tilanteissa pääsee eteenpäin; voidaan olosuhteisiin nähden mahdollisimman hyvin ja pidetään toinen toisistamme huolta.

Olin nuorena lahjakas esimerkiksi kuvataiteissa, mutta en ollut erityisen ahkera koulussa. Pääsin lukioon niukin naukin. Kokeisiin lukeminen ei houkutellut teini-ikäisenä. Silti minulle oli selvää, että haluan korkeakouluun. Koulutus edusti minulle turvatumpaa tulevaisuutta; sitä, että voisin pärjätä paremmin omassa elämässäni ja tehdä sosiaalista nousua. Kävin usean opettajan luona neuvottelemassa päättötodistukseni arvosanoista, jotta pääsisin lukioon. Minusta tuli perheemme ensimmäinen ylioppilas.

En pitkään aikaan tiennyt, mitä haluaisin opiskella. Parikymppisenä olin kaupan kassalla töissä ja sen jälkeen joitakin kuukausia työtön, ennen kuin pääsin palkkatuettuun työpaikkaan Tampereen kulttuuri- ja nuorisotoimeen. Työttömyyden takia tiedän, mitä toimeentulotukeen turvautuminen ja Kelan kanssa asioiminen tarkoittavat. Olin silti hyvässä asemassa, koska edessäni oli mahdollisuuksia.

Hain ja pääsin opiskelemaan Tampereen yliopistoon hallintotieteitä 21-vuotiaana. Tein opiskeluajan töitä ja sinnittelin opintotuella. Opintolainaa en halunnut nostaa. Se, että en tule helpoista lähtökohdista, näkyy minussa niin, että haen turvallisuutta. Pyrin järjestämään asiani siten, että en joutuisi selkä seinään vasten taloudellisesti. Valmistuminen vei lopulta kymmenen vuotta, koska tein kunta-, opiskelija- ja puoluepolitiikkaa lähes kokopäiväisesti vuosia ennen kuin minusta tuli kansanedustaja.

Nuorena koin, että politiikka ja poliitikot ovat aivan eri maailmasta kuin minä. Välimatka minun todellisuuteeni oli valtava. Parikymppisenä tajusin, etteivät asiat muutu paremmiksi itsestään. Myös minun on oltava niitä muuttamassa. Johtajaksi ei synnytä vaan kasvetaan.”

On parempi puhua kuin vaieta

”Olen kasvanut sateenkaariperheessä. Kasvuympäristössäni suhtauduttiin hiljaisuudella perheeseen, jossa oli vanhempina äidin ja isän sijaan kaksi naista. Hiljaisuus oli kaksiteräinen miekka. Kun asiasta ei puhuta, sen olemassaoloa ei tunnusteta, mikä satuttaa. Hiljaisuus voi tarkoittaa myös hienotunteisuutta.

Minusta asioista on parempi puhua ja tehdä ne näkyviksi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevista kysymyksistä, esimerkiksi transihmisten ja intersukupuolisten lasten oikeuksista, puhutaan liian vähän ja keskustelun taso on usein ala-arvoista. Syrjivä ilmapiiri koskettaa kaikkia ihmisiä, jotka tulevat erilaisista taustoista eivätkä mahdu johonkin normiin tai muottiin.”

Sanna Marin.

Sanna Marinista on povattu tulevan hallituksen ministeriä. – Jos tehtäviä tarjotaan, niin totta kai ne vastaanotetaan ja hoidetaan hyvin.

Kyllä muutkin vielä tajuavat

”Puolisoni Markus ei koskaan syyllistä minua vaan ymmärtää, kun minulla menee työpäivä pitkäksi tai olen viikonloppuna puhumassa toisella puolella Suomea. Ilman puolisoani en olisi tässä.En tullut valituksi valtuustoon 2008 enkä eduskuntaan 2011. Tappion hetkillä Markus on lohduttanut minua: ’Kyllä muutkin vielä tajuavat.’ Hän on aina uskonut minuun ja nähnyt, mihin pystyn.

Teen töitä keskimäärin kuutena päivänä viikossa. Asumme Tampereella, mutta joudun olemaan töiden vuoksi Helsingissä kaksi kolme yötä viikossa. Jokaisen vapaan hetken olen Emman kanssa, ja silloin keskityn vain häneen. Avaan läppärin uudestaan vasta, kun hän on mennyt nukkumaan. Työpäiväni venyvät usein yli 12-tuntisiksi. Sunnuntait pyrin pitämään vapaana, vaikka työmenoista kieltäytyminen tuntuu vaikealta silloin, kun kalenterissani on vapaata. Minun on pitänyt opetella sitä, että perhe on pätevä syy sanoa ei.

Emma on pieni vain kerran. Hän menee alkaneen eduskuntakauden jälkeen jo esikouluun. Teenkö oikeita valintoja? Onko nyt oikea aika tehdä uraa? Näitä kysymyksiä pohdin pienen lapsen vanhempana. Valmiita vastauksia ei ole. Ajattelen, että naisella on oikeus tehdä uraa, saada perhe ja edistää yhteiskunnallisia asioita siinä missä miehilläkin. Ilman puolisoani ja tukiverkkoja en pystyisi tekemään tätä työtä näin täysivaltaisesti.

Menemme Markuksen kanssa tänä vuonna naimisiin. Olemme olleet 15 vuotta yhdessä, ja pidän tasaluvuista. Emme tosin vielä tiedä, milloin ja missä häät ovat. En ole kaikista romanttisin ihminen, ja siksi hääsuunnitelmatkin ovat jääneet. Menemme joka tapauksessa maistraatissa naimisiin, koska emme kuulu kirkkoon. Suhtaudun naimisiinmenoon juridisena sopimuksena, avioituminen merkitsee minulle sitoutumista toiseen ihmiseen ja yhteiseen elämään. Vaikka työt menevät usein omien asioideni edelle, Markus ja Emma ovat tärkeintä, mitä minulla on.”

Sanna Marin, 33

Työ: Kansanedustaja, Sdp:n 1. varapuheenjohtaja.

Asuu: Tampereella Kalevassa.

Perhe: Puoliso, kihlattu Markus Räikkönen, tytär Emma, 1.

Harrastus: Ulkoilu ja retkeily luonnossa.

Juttu on julkaistu Annassa 19/2019.

Lue myös

Suosittelemme