Maija Kerisalmi
Krooninen väsymysoireyhtymän takia Maija Kerisalmi joutuu toisinaan piikittämään itseensä adrenaliinia.
Julkkikset

Kroonisesta väsymysoireyhtymästä kärsivä ex-missi Maija Kerisalmi: ”On päiviä, jolloin suurin saavutukseni on roskapussin vieminen”

Ex-missi Maija Kerisalmella ei ole usein voimia lähteä mihinkään kroonisen väsymysoireyhtymän takia. – Eiväthän mitkään ihmissuhteet kestä, jos lukkiutuu jatkuvasti kotiin, Maija sanoo.
Teksti: Linda Martikainen Kuvat: Pekka Mustonen/Otavamedia

Ex-missi Maija Kerisalmi on avaamassa kampaamoa Tampereelle.

– Aion työskennellä siellä itse, Maija kertoo.

Maija muistetaan muusikko Jonne Aaronin kumppanina. Pari erosi riitaisasti vuoden seurustelun jälkeen vuoden 2016 kesällä.

Kroonisesta väsymysoireyhtymästään avoimesti kertonut Maija taistelee sairauden kanssa.

– CFS on hankala tauti. On päiviä, jolloin päivän suurin saavutukseni on roskapussin vieminen. Adrenaliinia piikittämällä saan itseni usein taas toimimaan. Iltaisin olen yleensä energisempi, joten siinä mielessä oma kampaamo on hyvä, että voin itse määrätä työaikani, sanoi Maija.

Yksinäisyyttä ja häpeää

Sairauden myötä myös yksinäisyydestä sekä häpeästä on tullut Maijalle tuttuja tunteita.

– Iso syy on varmaan itsessä, mutta joskus voimia vain ei ole ollut lähteä minnekään. Eiväthän mitkään ihmissuhteet kestä, jos lukkiutuu jatkuvasti kotiin. Olen ollut yli vuoden ilman parisuhdettakin, mutta nyt alkaa yksinolo tökkiä, Maija nauroi.

X