Kurre Westerlund tekee surutyötä musiikin ja arkisten rutiinien avulla.
Julkkikset

Kurre Westerlund on opetellut uudenlaista elämää Kirsi-vaimonsa kuoleman jälkeen: ”Tärkeintä on, etten katkeroidu”

Kirsi-vaimonsa syövälle menettänyt laulaja Kurre Westerlund yrittää pysyä arkielämän rutiineissa kiinni. Kurrea on auttanut surutyön tekemisessä myös musiikki.
Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Tiia Ahjotuli

Laulaja Kurt ”Kurre” Westerlundin maailma pysähtyi toukokuussa, kun hänen vaimonsa, vuoden 1992 Miss Suomi Kirsi Westerlund (os. Syrjänen) menehtyi tukikudossyöpään eli sarkoomaan kahden ja puolen vuoden sairastamisen jälkeen.

– Kun Kirsi sairastui, pelkäsin pahoin, että menetämme hänet jossain vaiheessa. Lääkäreistä näki, että ennuste oli älyttömän huono. Eihän sitä silti uskonut, ja hain keväällä apua vielä 16 eri lääkäriltä, Kurre sanoo.

Surun keskellä arjen rutiinit ovat tärkeitä

Suuresta surusta ja ikävästä huolimatta Kurre on yrittänyt pysyä arkielämän rutiineissa kiinni.

– Olen jaksanut yllättävän hyvin. Pidimme juuri Bella-tyttären ylioppilasjuhlat, ja mietin, että Kirsin poismenosta on kulunut jo neljä kuukautta. Eihän sitä tietysti koskaan unohda, eikä tarvitsekaan. Tärkeintä on kuitenkin, etten katkeroidu, vaan yritän pysyä positiivisella mielellä. Olen joka päivä aktiivinen, enkä jää peiton alle makaamaan, Kurre kertoo.

Kurre on muun muassa opetellut hoitamaan kodin jokapäiväisiä askareita.

– Arkirutiineiden kanssa on ollut vähän haasteita. Myönnän, etten ollut esimerkiksi koskaan aiemmin pessyt pyykkiä, vaikka olenkin aina kannustanut tasapuolisuuteen parisuhteessa.

Pidätetyt kyyneleet

Kurrea on auttanut surutyön tekemisessä myös musiikki. Hän sävelsi vaimonsa muistoksi Sä jäät mun uniin -kappaleen, jonka Paula Vesala sanoitti.

– Pidättelin hautajaisten jälkeen kaksi päivää kyyneliä, jotta ääneni ei kuulostaisi tukkoiselta nauhoituksissa. Sen jälkeen tuli itku.

X