Laura Voutilainen unelmoi omannäköisestä elämästä sekä kasvusta ihmisenä ja taiteilijana.
Laura Voutilainen unelmoi omannäköisestä elämästä sekä kasvusta ihmisenä ja taiteilijana.
Julkkikset

Laura Voutilainen on poikiensa aikuistuttua tottunut elämään yksin: ”Toivon löytäväni vielä rakkauden, mutta se ei ole elämäni fokus”

Laulaja Laura Voutilainen, 45, elää yksin, mutta ei tunne oloaan yksinäiseksi. Silti hän toivoo, että löytäisi vielä joskus kumppanin, joka pysyisi hänen rinnallaan – jyräämättä ja tossun alle jäämättä.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Mirva Kakko

Keikaton kesä. Sellaista laulaja Laura Voutilainen oli vain kuvitellut viettävänsä jonakin päivänä, kaukana tulevaisuudessa – ja omasta tahdostaan. Mutta koronarajoitusten vuoksi niin kävi, että kaikki Lauran kesälle suunnitellut esiintymiset peruttiin. Yhtäkkiä hänellä olikin vain aikaa.

– Se oli aivan sairaan outoa. Putosin tyhjän päälle, koska niin suuri osa identiteettiäni on olla keikkaileva artisti, Laura sanoo nyt elokuisena päivänä.

Vaikka alkusokki oli suuri, nyt syksyn tullen hän osaa muistella toimettomia kesäkuukausia lämmöllä.

– Oli hyvä henkinen harjoitus opetella elämään tässä hetkessä ja pohtia, mitä oman artistiminäni takana on – ja mitkä muut asiat kuin esiintyminen tuottavat minulle hyvää oloa.

Nyt Laura kertoo, mistä asioista hänen oma hyvinvointinsa koostuu.

Lue myös: Laura Voutilainen on onnellinen sinkku: ”Aiemmin en ole uskaltanut olla näin paljon itseni kanssa”

Laura Voutilainen uskoo meditaation voimaan

”Harrastan meditaatiota säännöllisesti ja pyrin aloittamaan päiväni hiljentymällä sen äärelle päivittäin kotisohvalleni parinkymmenen minuutin ajaksi. Joskus käyn myös yhteismeditaatioissa.

Suoritin pari vuotta sitten transsendenttisen meditaation kurssin ja opin tekniikan, joka auttaa minua jäsentämään ajatuksiani ja hiljentää turhan mölyn päästäni. Se on tarpeen, koska välillä tuntuu, että aivoni ovat ylikuormittuneet ja tilan pysäyttäminen onnistuu vain meditaation keinoin.

Kun meditoi säännöllisesti, pystyy tarkkailemaan itseään hieman ulkopuolisen silmin. Samalla voi tiedostaa, milloin itsellä on jonkinlainen asioiden ylianalysointivaihe päällä ja milloin sille pitää saada stoppi. Tärkeintä on se, että ei ota stressiä siitä, ettei saisi ajatella mitään. Olen opetellut tiedostamaan mieleen tulvivat ajatusvirrat, mutta päästämään niistä nopeasti irti.

Usein iltaisin kuuntelen sängyssäni myös Youtubesta löytämiäni meditaatio- ja keskittymisharjoituksia. Se on oivallinen unilääke, sillä ne saavat minut nukahtamaan. Meditaatiotekniikan avulla mieli ikään kuin huijataan rauhoittumaan.

Olen avioeroni jälkeen elänyt yksin muutamien vuosien ajan, ja viime aikoina oman itseni etsimisen prosessi on terävöitynyt. Kun muut surkuttelivat yksinäisyyttään koronaeristyksen aikana, minulle ei ollut mitään uutta olla rauhassa aivan itsekseni, koska yksin eläminen on minulle jo tuttua.

Juuri nyt kukaan ei suoranaisesti kärtä minulta mitään. Välillä tunnen itseni tarpeettomaksi, koska kukaan ei soittele perääni – ei keikkamyyjät tai kumppani, ja lapsetkin ovat jo aikuisia.

Sen seurauksena olen pohtinut tiiviimmin, mitä olen, jos en ole keikkaileva artisti, jonkun kumppani tai arkea pyörittävä äiti. Olen oivaltanut, että kaikkein syvimmällä ytimessäni kytee intohimoni musiikkiin.”

Korona-aikana Laura Voutilainen on tehnyt musiikkia itsekseen kotona, kun keikat ovat peruuntuneet.

Korona-aikana Laura Voutilainen on tehnyt musiikkia itsekseen kotona, kun keikat ovat peruuntuneet. – Olen tietyllä tavalla palannut juurilleni.

Musiikki voimaannuttaa

”Jo lapsena lauloin koko ajan ja joka paikassa. Mummoni minulle opettamaa Pii pii pikkuinen lintu -kappaletta nauhoitin kasetillekin. Vanhempani veivätkin minut musiikkileikkikouluun 5-vuotiaana ja aloitin sellon soittamisen kuusivuotiaana. Olin 11-vuotias, kun aavistin, että tulisin tekemään urani muusikkona. Silloin kirjoitin päiväkirjaani, että nyt on jo kova kiire, koska Michael Jacksonkin oli tähti jo 12-vuotiaana.

Viime aikojen poikkeukselliset kuukaudet ovat vieneet minut tietyllä tavalla takaisin juurilleni. Olen nyt samalla tavalla nauhoitellut omaa musiikkiani kuten lapsena, kun vasta haaveilin artistin urasta. Huollatin selloni juuri, ja se soi nyt todella hienosti. Olen istunut vanhan sähköpianoni äärellä, hakenut sieltä sointuja, tutkinut runoutta ja tehnyt biisejä. Olen kuunnellut elokuvamusiikkia ja katsonut kulttileffoja ja opetellut uutta musiikkiohjelmaani tietokoneella hissuksiin.

Teoriassa voisi kuvitella, että uuden musiikin tekemiselle olisi nyt ollut hyvin aikaa, kun keikkoja ei ole. Mutta se ei mene niin. Vaikka älyllisesti ymmärrän, että nyt olisi hyvä hetki olla luova, se ei tapahdu käskemällä. Täytyy antaa itselleen aikaa ja puuhastella: laittaa puutarhaa, istuskella, katsella ja olla. Tekevälle toiminnan ihmiselle pelkkä oleminen on haastavaa, mutta koko viime kesän opettelin ja nyt se kantaa hedelmää.

Laura Voutilainen on yksinelävä, mutta ei yksinäinen

Syyskuun alussa julkaistaan uusi kappaleeni nimeltä Kesäkuun 4. Se on tunnepitoinen biisi, jossa kertoja saa kutsun ex-miehensä uusiin häihin, joita vietetään kyseisenä päivänä. Kappale käsittelee vaikeita asioita voimaannuttavasta näkökulmasta, irti päästämistä ja sitä, miten entiselle rakkaalleen voi toivoa onnea. Kappale kannustaa jatkamaan elämässä eteenpäin: jos vaikeita tunteita ei käy läpi, painolasti jää itselle.

Kappale on sen verran omakohtainen, että elän itsekin yksin ja teen jatkuvasti sinunkauppoja menneisyyteni kanssa. Haluan elää mahdollisimman kevein sydämin enkä rypeä menneissä tai murehtia tulevaisuutta.

Olen toki kokenut sydänsuruja, mutta olen hyvin herkkä ihminen ja suhtaudun monenlaisiin asioihin tunteella. Jollekin jokin tunne on pieni värähdys, mutta minulle sama tunne voi olla kuin päälle vyöryvä voima.

Vaikka elän yksin, en tunne oloani kovin yksinäiseksi. Tietysti tunnen kaipuuta saada elinkumppani ja toivon löytäväni vielä rakkauden. Se ei silti ole elämäni fokus vaan mahdollinen luonnollinen tulema, joka ehkä tulee taianomaisesti vastaan sitten, kun sen aika on.

Tärkeintä parisuhteessa minulle olisi se, että toisen lähellä olisi helppo elää ja kummatkin voisivat olla oma itsensä rennosti toisen kanssa. Molemmilla pitäisi olla myös omaa tilaa ja elämää. En siedä minkäänlaista jyräämistä tai alistamista. Monilla miehillä on hallinnan tarve, ja jos mies haluaa hallita, minä pakenen. Miehen täytyy myös voida olla tossuilematta rinnallani.”

Laura Voutilainen: Tekeminen tuo hyvän fiiliksen

Meditaation vastapainona tunnen voimaantuvani silloin, kun saan käsilläni aikaiseksi jotain. Kesällä autoin ystävääni puunkaadossa hänen perintötilallaan. Olin käsitellyt moottorisahaa edellisen kerran kymmenen vuotta aiemmin, ja voi jestas se teki hyvää. Metsurihommista tuli käsittämättömän hyvä fiilis.

Ehkä se tunne syntyy myös muiden auttamisesta, sillä teen mielelläni asioita toisille. Operoin juuri myös laiturin asennuksen siskoni mökille. Joskus minulla oli virkkausvaihe ja annoin tekeleitäni eteenpäin. En tiedä, mitä mieltä läheiseni olivat innostuksestani, mutta minulle se teki hyvää.

Osoitan rakkauttani pojilleni Leeville, 22, ja Veetille, 19, paitsi sanoin myös teoin. He asuvat molemmat jo omillaan, ja välillä minun on vaikea käsittää, että he ovat jo aikuisia miehiä. Tuntuu kreisiltä, että voisin olla isoäiti, mutta periaatteessa saada vielä vauvankin.

Yritän olla kohtelematta heitä enää kuin pikkulapsia ja olla toverillinen. Keskusteluyhteyden luominen on minulle tärkeää – se, että en ole enää jatkuvasti huolehtiva äiti vaan myös juttukumppani. En halua pitää pojistani kiinni väärällä tavalla kahliten.

Mutta kyllä minä heitä mielelläni paapon. Vien poikia välillä ulos syömään, laitan lihapullia tai vietnamilaisia kevätkääryleitä ja ostelen vaatteita. Kysyn usein, voinko auttaa heitä jossain asiassa. Toivon, että he tietävät voivansa kääntyä aina minun puoleeni kaikessa.”

Laura Voutilainen sai poikansa Leevin ja Veetin nuorena, ja nyt pojat ovat jo aikuisia.

Laura Voutilainen sai poikansa Leevin ja Veetin nuorena, ja nyt pojat ovat jo aikuisia. – Tuntuu kreisiltä, että voisin olla isoäiti, mutta periaatteessa saada vielä vauvankin.

Aina uusi laji kokeilussa

”Yritän elää niin, että minulla olisi aina jokin uusi lajikokeilu menossa. Eräs ystäväni on liikunta-alan valmentaja, ja etsimme usein yhdessä uusia juttuja testattavaksi. Viimeksi harjoittelimme itsepuolustustaitoja, joskus olemme käyneet kiipeilemässä tai vesijuoksemassa. Ehkä seuraavaksi haluaisin opetella purjelautailua, koska se tuntuu mukavan fyysiseltä enkä ymmärrä siitä mitään. Olen kokeilunhaluinen ja saan uuden oppimisesta valtavasti virtaa.

Pari vuotta sitten aloin käydä dancehall-tanssitunneilla. Se on reggaen alalaji ja tuo valtavasti iloa elämääni. Käyn kahdesti viikossa ryhmätunneilla ja soluttaudun muiden mukaan. Tunnilla hiki lentää ja mahtavan opettajan vetämänä olo on mahtava.

Minulle vaikein laji on juokseminen, mutta haluaisin palavasti oppia tekemään kunnon lenkkejä. Alaselkä ja reiteni ovat kireät ja sen vuoksi juokseminen sattuu. Käyn säännöllisesti fysioterapiassa ja yritän löytää parempaa juoksuasentoa ja askellusta, mutta vielä en ole löytänyt helpotusta vaivoihini.

Sen sijaan pyöräily on aina ollut minulle rakas harrastus. Liikunta tuo elämääni valtavasti hyvän olon tunnetta. Sen ansiosta jaksan ammattiani ja palaudun keikoista ja epäsäännöllisestä työstä nopeammin. Urheilusta saan voimaa ja energiaa. Jos en pääse liikkumaan, menen ikään kuin kärsivään tilaan. Minusta tulee möntti, jonka ajatukset eivät liiku.”

 – Ei minusta ollut kaupunkilaiseksi, sanoo Helsingin keskustasta pois muuttanut Laura Voutilainen.

– Ei minusta ollut kaupunkilaiseksi, sanoo Helsingin keskustasta pois muuttanut Laura Voutilainen.

Luonto tuo virtaa kehooni

”Luonnossa tunnen itseni eläväksi. Metsässä, meren tai järven äärellä koen, miten luonto virtaa energiana kehooni. Kaikkein eniten nautin luonnon rauhasta, kun pääsen pyöräilemään luontopolulla. Maisemat vilistävät ohitseni ja tuoksut tarttuvat voimakkaina nenääni.

Muutin kerrostaloasunnosta Helsingin ydinkeskustasta pieneen paritaloon Espooseen pari vuotta sitten. Nyt minulla on oma piha ja rantareitit ja metsät ovat lyhyen matkan päässä kotoani. Ei minusta ollut kaupunkilaiseksi, olenhan varttunut Hollolassa ja viettänyt suurimman osan elämästäni Heinolassa.

Myös vesi on minulle tärkeä elementti. Elin lapsuuteni Järvi-Suomessa, mutta nyt meri on tullut merkityksellisemmäksi asuessani sen lähellä. Se on suuri ja pelottava, mutta ei silti ahdista minua. Rakastan meren tuoksua.

Parhaiten omaa sielunmaisemaani kuvaisi pienehkö pyöreä ja vehreä saari keskellä merta. Se olisi värikäs, täynnä vihreän eri sävyjä ja joitakin pieniä kedon kukkasia.

Kevät ja kesä ovat lempivuodenaikojani, ja tänä vuonna olenkin päässyt nauttimaan niistä rauhallisemmin kuin koskaan aiemmin. Samalla olen oppinut elämään päivän kerrallaan.

Tiedostan, etten voi vaikuttaa siihen, saanko tehdä syksylle suunnitellun kiertueeni vai vetäistäänkö matto jalkojeni alta koronan vuoksi. Luonnon äärellä sen ajatuksen hyväksyminen on helpompaa.

Juuri nyt unelmoin omannäköisestä elämästä, ja siitä, että saisin kasvaa ja kehittyä muusikkona ja taiteilijana. Haaveilen myös hyvistä ystävyyssuhteista ja kenties rakkaudesta. Sillä matkalla minä olen juuri nyt – ja se tuntuu todella hyvältä.”

Miten menee, Laura Voutilainen?

Hyvää juuri nyt: Valo ja lämpö. Ihana pieni kotini ja puutarhani. Uusi musiikkini ja uusi bändini.

Tässä olisi parannettavaa: Olen addiktoitunut sokeriin korona-aikana. Siinä pitäisi skarpata. Pulla ja kakut maistuvat liian herkullisilta.

Tämä meni penkin alle: Olen hieman hajamielinen ja unohtelen tavaroita. Usein puhelin jää kotiin. Eräänä aamuna tein itselleni mustikkasmoothieta ja unohdin laittaa kannen kunnolla kiinni ennen, kun ravistin sitä. Smoothie levisi ympäriinsä.

Tämä korjaa tilanteen: Yritän keskittyä tekemään yhden asian­ kerralla kunnolla, vaikka olisi kuinka kova kiire.

Juttu on julkaistu Annassa 36/2020.

X