Julkkikset

Lauri Tähkä uskoo, että yksi biisi voi muuttaa ihmisen elämää – ja paljastaa oman voimakappaleensa

Muusikko Lauri Tähkä, 45, tarvitsee voimakappaleita siinä missä kuka tahansa muukin. – Joidenkin artistien biisit auttavat minua hyvinä ja huonoina hetkinä, Lauri sanoo.
5.10.2019 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: Nelonen Media

Vain elämää -ohjelman juhlakaudella eli 10. tuotantokaudella mukana oleva Lauri Tähkä ei usko, että yksi kappale voisi muuttaa koko maailman.

– Maailma palaa, sodat jatkuvat ja systeemit toistavat itseään. En usko maailmanparannusbiisiin. Mutta uskon, että yksittäinen kappale voi tuoda muutoksen ja lohtua yksittäisen ihmisen elämään, Lauri kertoo Annalle ohjelman tiedotustilaisuudessa Kalastajatorpalla.

Lauri on huomannut yksittäisten kappaleiden voiman myös omassa elämässään. Hän tunnustaa tarvitsevansa voimakappaleita ihan niin kuin kuka tahansa muukin.

– Joidenkin artistien biisit auttavat minua hyvinä ja huonoina hetkinä, Lauri sanoo.

Mitkä tällaisia kappaleita Laurille ovat?

– Niitä on aika paljon. Aikoinaan oli Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin Kesken jää, hieno laulu.

Vain elämää kausi 10

Vain elämää -ohjelman 10. kauden artistit ovat Maija Vilkkumaa, VilleGalle, Paula Vesala, Erin, Samu Haber, Lauri Tähkä, Elastinen ja Antti Tuisku.

Laurin kappaleet ovat antaneet ihmisille voimaa

Toisinaan ihmiset tulevat kertomaan Laurille, että he ovat saaneet lohtua ja voimaa Laurin kappaleista.

– Kun ihminen puhuu minulle siitä, otan heidän kertomansa kiitollisena vastaan. Olen tietenkin tosi otettu, Lauri sanoo.

Keikoilla Lauri pystyy tuntemaan, että kappaleet saavat aikaan yhteisen tunnekokemuksen.

– Kollektiivisen tunteen jakaminen yleisön kanssa on voimaannuttavaa. Siinä on jopa jotain hengellistä.

Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.

Lue myös:

Lauri Tähkä kertoo, mitä hän on oppinut tyttäriltään – ja mitä hän on halunnut heille erityisesti opettaa: ”Iso asia kaikille meille”

Näin Vain elämää -tähti Lauri Tähkän tyyli on muuttunut vuosien varrella – katso hurmaavat kuvat!

Lauri Tähkä: ”Minun kanssani voi olla, jos tekee niin kuin sanon”

Lue myös

Suosittelemme