Julkkikset

Marja Hintikka on joutunut vastaamaan kysymyksiin kauneusoperaatioista: ”Kyllähän se hämmentävältä ja hassulta tuntuu”

Juontaja Marja Hintikka on joutunut vastaamaan kauneusoperaatioita koskeviin kysymyksiin sen jälkeen, kun hän täytti 40 vuotta.
18.3.2019 Teksti: Johanna Yrjölä Kuvat: Tiia Ahjotuli

Juontaja Marja Hintikka avautui hiljattain somessaan julkista työtä tekevien naisten ulkonäköön kohdistuvasta arvostelusta. Marja kertoi, että hänen väitetään muun muassa ottaneen täyteaineita kasvoihinsa.

–Sen jälkeen, kun 40 vuotta tuli täyteen, ihmiset alkoivat kautta rantain kysellä, olenko tehnyt kauneusoperaatioita. Kyllähän se hämmentävältä ja hassulta tuntuu. Jokainen tehkööt omat valintansa, mutta minun juttuni ulkonäön muokkaaminen ei ole. Haluan elää mahdollisimman pitkään ja nähdä, kun lapseni kasvavat. En edes uskaltaisi laittaa kehooni vieraita aineita tai käydä läpi valtavia leikkauksia, Marja sanoo Unicefin Maailman tärkein ilta -ohjelman kuvauksissa.

Marja haluaakin viestittää alalle aikoville nuorille, että telkkarissa pärjää luomunakin.

–Haluan uskoa siihen, että ammattitaito ja kokemus puhuvat puolestaan. Jos työni ovat siitä kiinni, että minulla on liian iso otsaryppy, siirryn mielelläni muihin hommiin. En ole koskaan pelannut pelkällä lärvikortilla.

”Pyrin puhumaan ihmisistä kauniisti, enkä ikinä arvostele itseäni lasteni edessä”

Kolmen lapsena äitinä Marja Hintikka myös miettii paljon sitä, millaisen esimerkin jälkikasvulleen antaa.

–Pyrin puhumaan ihmisistä kauniisti, enkä ikinä arvostele itseäni lasteni edessä. Uskon siihen, että jos omaa kehoaan pystyy katsomaan rakkaudella, se tarttuu lapsiinkin. Se on tärkeää muistaa tänä aikana, jolloin naisten lisäksi myös miehillä on entistä enemmän ulkonäköpaineita.