Julkkikset

Meiju Suvas on luottanut vääriin ihmisiin: ”Haluan ajatella helposti ihmisistä hyvää”

Meiju Suvas, 63, on alkanut puolustaa omia rajojaan. – Hiljalleen muuttuva toimintatapani saattaa hämmästyttää joitakin ihmisiä.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Heli Hirvelä

– Tiedän olevani liian kiltti.

Meiju Suvas, 63, on alkanut puolustaa omia rajojaan. – Hiljalleen muuttuva toimintatapani saattaa hämmästyttää joitakin ihmisiä.

Utelias. Innokas oppimaan uutta ja tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin. Sellaiseksi kuvailee itseään laulaja Meiju Suvas. Nämä piirteet ovat kulkeneet hänen mukanaan lapsuudesta asti – ja ovat yhä voimissaan 63-vuotiaana.

Siksi hän lähti mukaan myös uudelle Vain elämää -ohjelman tuotantokaudelle, joka nähdään Nelosella tänä syksynä.

– Sarjan kuvaaminen oli hieno, mutta rankkakin kokemus. Kymmenen päivän aikana ei tullut paljoa nukuttua. Työnteon tahti oli kova, Meiju kertoo.

”Viime aikoina olen saanut sanottua oman mielipiteeni vahvemmin”

”Hyväuskoisuuteni ja sinisilmäisyyteni ovat monesti vuosien varrella aiheuttaneet minulle pettymyksiä. Olen luottanut vääriin ihmisiin erilaisissa tilanteissa niin töissä kuin henkilökohtaisessa elämässäkin. Haluan ajatella helposti ihmisistä hyvää, vaikka intuitioni sanoisi, että heidän aikeensa eivät olisi vilpittömät.

Tiedän olevani liian kiltti. Olen yrittänyt pyristellä siitä eroon. Pikkuhiljaa alan olla siinä vähän parempi. Aiemmin olen myöntynyt herkemmin muiden toiveisiin ja ehdotuksiin, vaikka ne eivät olisi tuntuneet minusta hyviltä ideoilta. Minulla on ollut tapana mennä herkästi muiden pillin mukaan, jotta en loukkaisi ketään.

Viime aikoina olen saanut sanottua oman mielipiteeni vahvemmin. Jos jokin meno tai juttu ei tunnu omalta, uskallan jättää sen väliin.

Hiljalleen muuttuva toimintatapani saattaa hämmästyttää joitakin ihmisiä, sillä he ovat tottuneet siihen, että minulle käy aina kaikki. Olen kuitenkin oppinut arvostamaan omaa vapaa-aikaani ja hyvinvointiani koko ajan enemmän.

En ole silti tämän asian suhteen lainkaan valmis. Vielä on tekemistä, mutta yritystä ainakin on. Tärkeintä on, että tiedostan tämän puutteeni ja yritän saada aikaan muutoksen käytöksessäni.”

Luit juuri lyhennelmän Annan Tässä iässä -jutusta, jonka on kirjoittanut Anneli Juutilainen. Jutussa Meiju Suvas kertoo muun muassa siitä, miksi kokee olleensa parempi äitinä kuin vaimona. Lue koko juttu Annasta 35/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X