Ystävykset Pekka Hyysalo ja Michael Monroe tapaavat toisiaan noin kerran kuukaudessa. Yhdessä mennään vakikuppilaan kahville tai tutun hotellin ravintolaan lounaalle.
Ystävykset Pekka Hyysalo ja Michael Monroe tapaavat toisiaan noin kerran kuukaudessa. Yhdessä mennään vakikuppilaan kahville tai tutun hotellin ravintolaan lounaalle.
Julkkikset

Pekka Hyysalo saa käyttää Michael Monroen lempinimeä, joka on tarkoitettu vain kaikkein lähimmille: ”Pekan seurassa on valtavan hyvä olla”

Kun muusikko Michael Monroe ja entinen freestylehiihtäjä Pekka Hyysalo tapasivat, he ystävystyivät välittömästi. Pekka saa käyttää Michaelista lempinimeä, joka on tarkoitettu vain aivan lähimmille, ja tänä syksynä hän sai muusikolta toisenkin kunnianosoituksen.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Suvi Elo

Moukka mikä moukka. Harvat ystävät nimittelevät toisiaan näin, mutta muusikko Michael Monroen ja ex-freestylehiihtäjä Pekka Hyysalon välisessä sanailussa moinen on sallittua. Ainakin silloin, jos toinen myöhästyy sovitusta aikataulusta.

Naljailu johtaa juureensa ystävysten ensitapaamiseen reilun kuuden vuoden taakse. Silloin molemmat olivat lupautuneet mukaan hyväntekeväisyystempaukseen, jossa he kirjoittivat nimikirjoituksensa huutokaupattavaan polkupyörään.

Kohtaaminen oli sovittu Aurajoen rannalle Turkuun. Pekkaa Michaelin tapaaminen jännitti, olihan kyseessä hänen suuresti ihailemansa rock-tähti. Michael saapui paikalle kymmenen minuuttia myöhässä ja pahoitteli moukkamaista käytöstään. Pekka totesi siihen: ”Moukka mikä moukka.”

– En voinut uskoa, että megatähti ja sankari tulee paikalle ja pyytelee minulta anteeksi. Michaelin suorapuheisuus ja rehellisyys tekivät minuun vaikutuksen. Tunsin välittömästi, että olemme samoilla linjoilla, ja yh­teys syntyi välillemme heti ensikohtaamisella, Pekka muistelee.

Siitä hetkestä alkoi syvä ystävyys.

Lue lisää: Kävelemisen uudestaan opetellut Pekka Hyysalo juoksi puolimaratonin – juoksua kiritti Michael Monroe

Michael Monroe ja Pekka Hyysalo ystävystyivät heti

Alusta alkaen miehillä riitti juteltavaa keskenään. Pekan selviytymistarina oli tehnyt Michaeliin vaikutuksen jo aiemmin. Hän oli seurannut Pekan haastatteluja, joissa hän kertoi, miten oli toipunut ja kuntouttanut itseään lasketteluonnettomuudessa tulleen vakavan aivovamman jälkeen.

Pekkaa taas hämmästytti se, miten tukevasti Michaelin buutsit olivat maassa, vaikka hän on rockmuusikko, joka on niittänyt vuosikymmenten ajan maailmanlaajuista mainetta Hanoi Rocks -yhtyeen laulajana ja sooloartistina.

– Tulemme täysin eri maailmoista, mutta meillä on samanlaiset elämänarvot: Toista pitää kohdella niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan. Muiden ihmisten kunnioittaminen on tärkeää, ja olemme molemmat valtavan avoimia ja rehellisiä, Michael summaa.

Täysin toisistaan poikkeavat taustat ja liki 30 vuoden ikäero eivät häiritse ystävyyttä, oikeastaan päinvastoin. Molemmat jakavat toisilleen palasia omista maailmoistaan. Yhteneväistä ei ole edes musiikkimaku: Pekka on henkeen ja vereen räppimiehiä.

– I’m just too hip to hop, Michael veistelee.

Miehet inspiroivat toisiaan

Miehet tapaavat usein toisensa Aurajoen varrella sijaitsevassa kahvilassa lohileipien ja kahvikupposten äärellä. Välillä yhdessä mennään turkulaishotellin buffet-lounaspöytään.

Joskus Michael esittelee Pekalle uutta musiikkiaan, kappaleiden musavideoita ja erilaisia työprojektejaan.

Pekka puolestaan kertoo omista kokemuksistaan hyväntekeväisyystoiminnassa, toipumisestaan, kuntoutumisestaan ja treenaamisestaan.

Juuri nyt Pekka on innostunut seinäkiipeilystä ja aikoo houkutella Michaelin mukaansa lajin pariin. Joskus Michael ajattelee leukoja vetäessään Pekkaa – jos tämä jaksaa, niin hänenkin täytyy.

– Inspiroimme toisiamme. Juttelemme kaikesta mahdollisesta ja jaamme elämänfilosofisia ajatuksia. Parasta on se, kun toiselta saa uusia saa oivalluksia ja erilaisia näkökulmia asioihin, Michael sanoo.

Kuten esimerkiksi silloin, kun Michael harmitteli hallituksen virhettä koronapandemian hoidossa, kun rajoituksia poistettiin liia­n aikaisin kesän alussa. Silloin Pekka muistutti, että suurin vastuu rajoitusten ja varotoimien noudattamisesta on kansalaisilla, ei pelkästään päättäjillä. Muiden syyttely ei ole viisasta.

– Pekka ei koskaan lähde parjaamaan ketään tai puhu pahaa toisista. Hän ei ikinä tuomitse. Jotkut ihmiset imevät energian ja uhkuvat negatiivisia fiiliksiä, mutta ei Pekka. Siksi hänen seurassaan on valtavan hyvä olla, Michael kiittelee.

Positiivisuus yhdistää

Michael Monroe ja Pekka Hyysalo Aurajoen rannalla.

Michael Monroe ja Pekka Hyysalo viihtyvät yhdessä. Michaelin mielestä Pekka on ihminen, jonka seurassa tulee hyvä mieli. Pekka arvostaa Michaelin intoa heittäytyä eri tempauksiin.

Ja hauskaahan heillä yhdessä piisaa. Pekalla ja Michaelilla on hyvin samanlainen huumorintaju. Tilannekomiikka naurattaa yleensä eniten.

– Olen tosi pahoillani Michaelin puolesta, koska hän arvostaa huumoriani. Se tarkoittaa valitettavasti sitä, ettei hän ole ihan normaali, Pekka virnuilee.

Erimielisyyksiä ei tule, vaan tapaamisissa on ”hyvät vibat”.

– Jos minulla on ärripurripäivä, niin miksi silloin soittaisin hänelle? Puran kiukkuni tarvittaessa johonkin ihan muuhun, Pekka sanoo.

– Tavatessamme keskitymme mieluummin iloisin juttuihin. Uskon, että positiivisia asioita myös tapahtuu enemmän, kun energiansa suuntaa niihin, Michael sanoo.

Tai siis ”Makke”, kuten Pekka häntä usein kutsuu. Vain Michaelin vaimo ja kourallinen läheisimpiä ystäviä käyttävät tätä lempi­nimeä. Pekan sanomana se tuntuu luonnolliselta, koska Michael kokee tämän kanssa poikkeuksellisen vahvan ja vilpittömän yh­teyden.

– Ystävyys on parasta, mitä elämällä on tarjottavana. Minulla on harvempia tosi läheisiä ja hyviä ystäviä, he ovat kallisarvoisia aarteita. Minulle yksityisyys on tärkeää, ja valitsen tarkkaan, kenen kanssa heilun, Michael kertoo.

Miesten välinen ystävyys inspiroi Mic­haelia niin paljon, että reilu vuosi sitten hänen mielessään alkoi kyteä ajatus uuden kappaleen säveltämisestä Pekalle. Viime kesänä hän viimeisteli sen. Biisin nimi olisi Fight Back Blues. Se olisi kunnianosoitus sille toipumismatkalle, jonka ystävä on tehnyt kuluneen kymmenen vuoden aikana.

Pekan pitkä matka

Siitä keväästä Pekka ei muista juuri mitään. Vain muutamia välähdyksiä sairaalavuoteelta. Mutta ei mitään kohtalokkaasta lasketteluonnettomuudesta, kun tuulenpuuska kiepautti hänet epäonnistuneen hypyn jälkeen pää edellä jäiseen rinteeseen Ylläksellä huhtikuussa 2010.

Kypärä halkesi, ja Pekka sai vakavan aivovamman. Hän oli koomassa 17 vuorokauden ajan. Ennuste toipumiselle oli hyvin huono.

Juuri freestyle-ammattilaisuransa alkumetreillä olevan nuoren lupauksen ura päättyi 19-vuotiaana ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan.

Herättyään Pekka joutui opettelemaan kaiken uudelleen: puhumisen, raajojen liikuttamisen, kävelemisen.

Se kesä oli vaikea. Pekan lähimuisti temppuili.

– Olin aivan kuutamolla, eikä kukaan uskaltanut sanoa minulle suoraan, miten paha tilanteeni oli. Kuvittelin pitkään, että voisin palata syksyllä takaisin kisarinteisiin.

Kun Pekka syksyllä tiedusteli asiaa lääkäriltä, tämä kehotti häntä unohtamaan moiset haaveet ja olemaan kiitollinen siitä, että oli selvinnyt hengissä. Paluuta suksille hän piti mahdottomana ajatuksena.

Vielä silloin Pekka ei osannut arvostaa a­siaa lääkärin toivomalla tavalla, vaan hän masentui ja vetäytyi omiin oloihinsa viikoksi.

– Ajattelin, että millään ei ole enää mitään väliä, ja mietin, onko tässä elämässä mitään järkeä. Juuri kun olin saavuttamassa elämäni suurimman unelman, se otettiin minulta pois. Harkitsisin jopa, että päättäisin oman elämäni.

Samalla kun hän suri omaa kohtaloaan, meiltä painoi läheisten kokema suru tapahtuneesta. Lopulta Pekka päätti, ettei ollut valmis luovuttamaan.

– Tiesin, että voin jäädä sänkyyn makaamaan ja märisemään tai tehdä kaikkeni kuntoutuakseni.

Hän valitsi vaihtoehdoista jälkimmäisen eikä ole katunut päätöstään.

– Tulin siihen lopputulokseen, että henkiinjäämiselleni on oltava syy tai selitys: minulla on vielä jokin tehtävä.

Kuusi kuukautta onnettomuuden jälkeen Pekka käveli ensiaskeleensa ilman apuja isolla piha-trampoliinilla – siitä huolimatta, että lääkärit olivat ennustaneet kävelyn olevan mahdollista vasta pari vuotta kestäneen kuntoutuksen jälkeen – jos silloinkaan.

Michael Monroe ihailee Pekan luomaa hyväntekeväisyysjärjestöä

Vaikka Pekka palasi suksineen rinteeseenkin, hän tiedostaa silti, ettei hän tule koskaan toipumaan onnettomuutta edeltäneelle tasolle.

– Teen parhaani naut­tiakseni tästä kuntoutuksesta niin paljon kuin mahdollista. Toivon, että pystyn samalla auttamaan ja tukemaan muita, jotka ovat joutuneet elämässään kovan paikan eteen. Se on hienompaa kuin mikään, mitä olisin voinut saavuttaa ammattilaislaskijana.

Samalla hän muistuttaa, että kiitollinen voi olla myös siitä, että on saanut mahdollisuuden taistella eteenpäin. Huomisesta kun ei koskaan tiedä, kaikki voi olla ohi silmän­räpäyksessä.

– Jokainen päivä terveenä tässä maailmassa on arvokas, hän sanoo.

Näiden pohdintojen innostamana Pekka perusti oman FightBack-hyväntekeväisyysjärjestön vuonna 2013. Sen tarkoituksena on tukea ja auttaa muita päävamman saaneita, Pekan omaa kuntoutumista sekä myös muita erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa kamppailevia ihmisiä.

– Olen itse saanut eniten voimaa kiitollisuudesta, jota tunnen henkiinjäämistä ja läheisiltä saamaani tukea kohtaan.

Pekan tärkein missio on levittää positiivisuutta ja luoda uskoa siihen, että rankimmistakin hetkistä on mahdollista päästä yli. Se antaa samalla hänelle voimaa ”tehdä poskettomasti duunia” myös oman kuntoutumisensa eteen.

– Olen todella ylpeä siitä, minkälaisen brändin Pekka on onnistunut luomaan FightBackin ympärille. Se on Pekan oma bändi, Michael kehaisee.

Michael Monroe ja Pekka Hyysalo toivovat, että voivat esittää kappaleen isolle yleisölle

Juuri tämän ajatuksen seurauksena syntyi Michae­lin säveltämä ja sanoittama, Pekalle omistettu kappale Fight Back Blues.

Syyskuussa Michael yllätti sillä ystävänsä. Hän osallistui aikaisempien vuosien tapaan Pekan vuosittain järjestämään FightBack-juoksu­tapahtumaan. Tällä kertaa hän kaivoi varoittamatta kitaransa esiin ja esitti kappaleen Pekalle 30-vuotislahjaksi.

– Sillä hetkellä kokemaani tunnetilaa ei voi kuvailla millään sanoilla, ihoni pomppi kananlihalle ja silmäni kostuivat. Tämä biisi oli minulle valtava kunnia ja tosi iso juttu, Pekka sanoo.

Pian Michael päätti, että biisi pitää levyttää ja saada julki kaikelle kansalle. Nopea puhelinrumba tuotti heti toivotun tuloksen: Sami Yaffa lupautui soittamaan bassoa, Jussi Vuola rumpuja.

Fight back blues -kappale julkaistaan perjantaina 27. marraskuuta. Siitä tuleva tuotto menee lyhentämättömänä FightBack-yhdistykselle.

– Pekka on antanut meille kaikille toivoa omalla tarinallaan. Hän inspiroi muita ihmisiä elämänasenteellaan. Nyt halusin tehdä jotain hänen hyväkseen, Michael kertoo.

Samalla hän toivoo, että kappale levittäisi valoa ja iloa kaamoksen ja koronapandemian kurittamalle Suomelle.

– Pekka on taistellut itsensä takaisin elämään, enkä silti ole ikinä kuullut hänen valittavan mistään. Pekka sanoo aina, että voihan sitä valittaa, mutta ei se mitään auta.

Yhteinen toive on, että jonakin päivänä kappale voitaisiin esittää isommalle yleisölle livenä. Ehkä jo ensi kesänä.

– Olen miettinyt pitkään, miten voisin antaa takaisin yhteiskunnalle sen, mitä olen saanut kuntoutuksena ja hyvänä hoitona. Nyt me pääsemme yhdessä levittämään hyvää ja viemään eteenpäin sitä sanomaa, että jokainen voi taistella vastoinkäymisiä vastaan, Pekka sanoo.

Kuten kappaleessa lauletaan:

Have you heard the news, you can fight back the blues, C’mon spread the news, we can fight back the blues. You can get your life back. come on fight the blues…

Vapaasti suomennettuna se tarkoittaa, että kuka tahansa voi taistella masennusta ja alakuloa vastaan.

Ja elämänsä voi saada takaisin – ihan kuten Pekkakin.

X