– Minusta tuntuu, että olen taas ihan hyvä äiti ja vaimo.
Julkkikset

Mihin katosi eetteristä suosikkijuontaja? Riikka Porttila: ”Olen yhä toipumisen tiellä”

Kun esimies ehdotti radiojuontaja Riikka Porttilalle käyntiä lääkärissä, Riikka piti sitä kettuiluna. Siitäkin huolimatta, että hän sai paniikkikohtauksia kesken suoran lähetyksen. Viime syksynä edessä oli pitkä sairausloma ja iso uramuutos.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Pekka Nieminen

Sinä aamuna Riikka Porttila itki koko matkan töihin. Istuuduttuaan omalle työpisteelleen Radio Suomen toimituksessa hän tunsi, kuinka paniikkikohtaus vyöryi yli. ”Tukehdun. Pakko mennä lääkäriin”, hän ehti viestittää kollegalleen ennen kuin lähti juoksemaan kohti Ylen työterveyslääkärin tiloja.

Odotushuoneessa oli jonoa. Riikka huitoi ja viittilöi vastaanottovirkailijalle: kiire! Hänet ohjattiin saman tien tutun lääkärin pakeille. Tämän ei tarvinnut kuin vilkaista potilasta. ”Nyt on semmoinen tilanne, että sinä jäät töistä pois. Pidät vähän pidemmän huilin.”

Kotona Riikan olo oli epätodellinen.

– Muutamaa tuntia aiemmin minulla oli uusi kiinnostava työtehtävä ja hyvä tiimi. Minuun luotettiin ja minun varaani laskettiin. Nyt ei ollut mitään – ei mitään muuta kuin aikaa, Riikka muistelee viime syksyä.

Sen jälkeen moni asia on mennyt uusiksi.

”Juontajana olin lähetyksessä radioon soittavan ihmisen paras ystävä”

Romahduksesta on nyt kulunut lähes tasan vuosi. Sipoon-kodissa häärää entisenlainen emäntä, iloinen ja energinen. Puhevirta katkeaa välillä naurunremakkaan.

Riikka esittelee ylpeänä ruokailutilan ja olohuoneen ”sekatekniikalla” maalattuja seiniä. Aiemmin ne olivat muodikkaasti saven väriset, sellaiset kuin kaikissa sisustuslehdissä. Riikka huomasi pitävänsä enemmän sinisestä. Joten kevään korvalla hän suti seiniin kahta eri sinisen sävyä ja tunsi suurta riemua. Asioita pitää tehdä itseä, ei muita varten.

– Minusta tuntuu, että olen taas ihan hyvä äiti ja vaimo. Lapset ovat lopettaneet hiiviskelyn ja uskaltavat tuoda kavereitaan kylään. Talo on jälleen täynnä elämän ääniä.

Toimittajaksi Riikka ei palannut. Tammikuussa hän aloitti Ylen asiakaspalvelun koordinaattorina. Tiiminsä kanssa Riikka vastaa asiakkailta tulevaan palautteeseen eri alustoilla.

– Duuniin palaaminen oli raskasta. Tuntui, että olen vielä puolikuollut ja ihan pihalla, et­ten osaa mitään. Mutta uudet esimieheni tekivät selväksi, että saan tulla juuri sellaisena kuin olen.

Töitä oli takana pari kuukautta, kun korona sähköisti ilmapiirin. Ylelle saapuneen palautteen määrä kolminkertaistui. Soittajat vuodattivat omaa pelkoaan ja pahaa oloaan. Moni halusi vain jutella.

– Sekin on asiakaspalvelua. Juontajana olin lähetyksessä radioon soittavan ihmisen paras ystävä. Nyt saatoin olla läsnä ja auttaa ilman, että kuuntelemassa on stadionin verran muita ihmisiä.

On koronasta ollut iloakin. Maaliskuusta asti Riikka on työskennellyt etänä kotoa käsin. Vuoro alkaa yhdeksältä, ja halutessaan hän on voinut herätä vasta kymmentä vaille.

– Enää en suostuisi nousemaan neljältä. Olen ymmärtänyt, etten todellakaan ole aamuihminen.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Miia Siistonen. Jutussa Riikka Porttila kertoo muun muassa toipumisprosessistaan ja siitä, miten työuupumus vaikutti perhe-elämään . Lue koko juttu Annasta 36/2020 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

RIIKKA PORTTILA, 39

Työ: Asiakaspalvelun asiantuntija Ylessä.

Asuu: Sipoon Söderkullassa.

Perhe: Aviopuoliso ja 11- ja 9-vuotiaat lapset.

Harrastukset: Vijnana-jooga, luonnossa liikkuminen, kuntosaliharjoittelu, kokkaaminen.

X