Piispa Irja Askola, 70, vihkii, siunaa ja luennoi – miksi hän muutti jo palvelutaloon?

Piispa emerita Irja Askola muutti palvelutaloon ja luopui lähes kaikista tavaroistaan. Hän haluaa itse päättää, missä ja miten elämänsä viimeiset vuodet viettää.

Yleensä palvelutaloon muutetaan omaisten suostuttelemana, kun kotona pärjäämisessä on liikaa haasteita.

Irja Askola jäi eläkkeelle Helsingin piispan virasta vajaat kuusi vuotta sitten, ja hän on perusterve 70-vuotias, joten asuinpaikka palvelutalossa kuulostaa yllättävältä. Edellisen kerran olemme tavanneet kodikkaassa kolmiossa Kruununhaassa, jossa hän asui vielä puoli vuotta sitten.

Pohjois-Helsingissä sijaitseva palvelutalo on alansa parhaimmistoa, vehreällä alueella hyvien yhteyksien päässä keskustasta. Ulko-ovi avautuu automaattisesti, ja ensimmäinen kohtaamani asukas liikkuu rollaattorilla. Hän on tyytyväinen, että hissien ovet odottavat hitaampiakin. Oleskelu- ja ruokalatilat sekä asuinkäytävät muistuttavat keskitason hotellia tai asuntolaa.

– Tämä on minun kotini, Irja Askola esittelee 25 neliömetrin kokoista huonettaan.

Huoneessa on sänky, pöytä, tuoleja sekä hyllyjä, mutta ei keittiönurkkausta tai edes kahvinkeitintä, turvallisuussyistä. Plussapuolia on, että palvelu pelaa kuin all inclusive -hotellissa: On aamiainen, lounas, päiväkahvi ja päivällinen. Siivous ja pyykit hoidetaan talon puolesta. Irja pahoittelee huoneen epäjärjestystä ja kertoo, että osa muuttotavaroista on vielä laatikoissa.

– Jouduin luopumaan paljosta ja haluan käydä kaikki viimeisetkin tavarani läpi. En aio säästää mitään turhaa. Ihminen pärjää aika vähällä.

”Minulla oli jälkijättöinen masennus”

”Joku voi nähdä palvelutalon liian varhaisena vaihtoehtona tai jopa luovuttamisena, mutta minulle tämä oli luonteva ratkaisu. Ajattelen, että kyse on valmistautumisesta ja suunnitelmallisuudesta. Voin elää täyttä elämää ja olla sosiaalisesti sekä yhteiskunnallisesti aktiivinen, vaikka asunkin täällä.

Päätökseni kypsyi pikkuhiljaa, ja halusin tehdä sen, kun olen kykeneväinen hoitamaan itse asiani.

Minulla ei ole puolisoa eikä lapsia, ja ainoat läheiset sukulaiseni ovat Itä-Suomessa asuva siskoni ja hänen perheensä. En halua sälyttää vastuuta omista olosuhteistani läheisteni kannettavaksi. Koen tämän hyväksi paikaksi, ja ainakaan kenenkään ei tarvitse kärrätä minua johonkin satunnaiseen hoitolaitokseen. Mielestäni tämä on lähimmäisenrakkautta jälkeen jääviä läheisiä kohtaan.

Vuosi sitten keväällä vetäydyin julkisuudesta sairauslomalle. Minulla oli jälkijättöinen masennus. Uuvuin monien asioiden yhteisvaikutuksesta: seitsemän vuoden mittaisesta piispan kaudestani, vihapuheista, liiallisesta suorittamisesta, salailemastani rintasyövästä sekä yksin potemastani koronasta. Ehkä uupumus vaikutti osaltaan siihen, että järjestin vanhuuden asumiseni kuntoon. Tutkailin erilaisia asumisvaihtoehtoja, ja tämä tuntui parhaalta. Samalla olen luopunut isosta osasta tavaroitani ja valmistellut kaiken mahdollisen: edunvalvontapaperit, testamentit, hautajaistoiveeni…”

Irja Askola: ”Sikäli tämä on kodinomainen, että kukaan ei valvo liikkumistani”

”Kävin seurakuntanuorena laulamassa joululauluja Lauritsalan vanhainkodissa, joka tuntui vanhusten hoitolaitokselta. Nykyisen kotini ilmapiiri on asukkaita kunnioittava ja kuunteleva sekä yksityisyyttä suojeleva. Hoitotiimi on pätevä, mutta ei lainkaan hössöttävä tai hierarkkinen. Kukaan ei tule koputtamaan oveen, että nyt alkaa tuolijumppa tai etkö osallistu yhteislauluun. Palvelu pelaa ja ruoka on hyvää. Yleensä syön aamiaisen lisäksi yhden lämpimän aterian päivässä.

Osa asukkaista liikkuu huonosti, ja jotkut ovat muistisairaita, joten oma kuntoni tuntuu pienistä krempoista huolimatta oikein hyvältä. Tavallaan on kivaa olla paikan kuopus. On ollut myös avartavaa huomata, kuinka kirkkaasti ajattelevia ja fiksuja monet minua parikymmentäkin vuotta vanhemmat asukkaat ovat. Olen saanut täältä jo ystäviä ja käynyt hyviä keskusteluja.

Miinuspuolena on se, että onhan tämä laitos. Kruununhaassa minulla oli kiva lapsiperhe seinänaapurina, ja sosiaalinen piirini oli muutenkin laajempi. Sikäli tämä on kodinomainen, että kukaan ei valvo liikkumistani. Ainoastaan yön poissaolot täytyy ilmoittaa. Täällä saa käydä vieraita, ja heille voi tilata tarjoilun, mutta yleensä sovin tapaamiset kaupungille, koska on kiva saada vaihtelua arkeen.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Sanna Wirtavuori. Jutussa Irja Askola kertoo muun muassa siitä, minkä tekisi toisin, jos saisi jäädä uudestaan eläkkeelle. Lue koko juttu Annasta 32/2023 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Itsetuntemus

   Pareidolia on ihmismielen taito nähdä olemattomia hahmoja – pystytkö sinä? 11 kuvaa

2. Työ ja raha

   Calle on jopa miniaasiksi pikkuruinen – sai nuoren nostamaan katseensa kännykästä

3. Lifestyle

   Suomalainen tapa! Näin moni kissa nukkuu ihmisen sängyssä – kysely yllätti