Itsetuntemus

Pareidolia on ihmismielen taito nähdä olemattomia hahmoja – pystytkö sinä? 11 kuvaa

Pareidolia tekee esineistä ihmisiä.

Teksti:
Tiina Torikka
Kuvat:
iStock

Pareidolia on kasvojen ja hahmojen näkemistä siellä, missä niitä ei ole.

Pareidolia tekee esineistä ihmisiä.

Pareidolia on mielen omituisuus, joka sallii kokijan nähdä yllättäviä kasvoja ja muita, usein inhimillisiä hahmoja. Yllä olevassa kuvassa on asvaltilla valuvaa nestettä, jolla ei ole tahtoa eikä taiteellisia ambitioita. Tästä huolimatta moni näkee asvaltilla uimahyppyyn ponnistavan ihmisen.

Kreikan sanoista pará (suom. huolimatta) ja eidolon (kuva, hahmo) muodostuva termi tarkoittaa taipumusta nähdä merkitys sellaisessa, jossa se on sattumalta tai tarkoituksetta syntynyttä. Tavallinen pareidolia-esimerkki on pilvi, joka saa katsojan silmissä jonkun tunnistettavan olennon tai esineen hahmon.

Kaikkein tavallisin näky lienee kuitenkin kasvot, jotka voivat ilmaantua luonnossa, rakennuksissa, ruoassa tai missä tahansa arkisessa tarvikkeessa.

Aikoinaan ajateltiin, että pareidolia on epänormaali taipumus. Nykytiedon valossa jo vastasyntyneet oppivat nopeasti hahmottamaan kasvoja. Siksi esimerkiksi neuvolassa on usein hymiötarra vauvojen tutkimuspöydän yläpuolella.

Keittiö on melko varma paikka, missä pareidolia voi kukoistaa.
Keittiö on melko varma paikka, missä pareidolia voi kukoistaa.

Hauska esimerkki on vanha myytti siitä, että valkoposkihanhet kasvavat puussa. Keskiaikaisissa piirroksissa kuvattiin mielikuvituksellisesti puuta, jonka latvuksissa valkoposkihanhen poikaset kehittyvät. Myytin syntysijoilla ei ilmeisesti koskaan tavattu valkoposkihanhia pesimäpuuhissaan – mutta merenrantojen ajopuussa oli kiinni pieniä ”hanhenkauloja”.

Lepadidae-niveljalkaisilla on paksu ruskea jalka ja kieltämättä vesilintumainen ”nokka” kuorenaan. Lajin suomenkielinen nimi onkin hanhenkaula.
pareidolia
Pilvissä pystyy näkemään monia alati muuttuvia hahmoja. Näetkö kasvojen sivuprofiilin?
Teollisessa muotoilussa suunnittelijat saattavat tarkoituksella luoda pareidolia-kasvoja, jotka vaikuttavat kuitenkin tarkoituksettomilta.

Näkötiedon käsittely aivoissa jakaantuu vaiheisiin, jotka menevät yksinkertaisempien asioiden käsittelystä monimutkaisempiin. Ihminen tunnistaa jo pikkuvauvana kasvon, joten kaksi vierekkäistä ympyrämuotoa tulee aikuisenakin helposti tulkittua silmiksi.

Pareidolia lienee evoluution suosima taipumus

Tutkijoiden mukaan voi olla evoluution sanelemaa, että ihminen oppii tunnistamaan hetkessä kasvot näkökentässään – se on voinut olla elintärkeä taito selviytymisen kannalta. Ei siis ihme, että nykyihminenkin valpastuu huomaamaan katseet metsikössä sielläkin, missä niitä ei ole.

Puiden rungoista tuijottavat kasvot ovat tuttu vanhojen satukirjojen pelottelukeino ja kauhukuvastoon vakiintunut tapa.

pareidolia
Näetkö linnun pään, kenties strutsin?

Pareidolia on myös rahanarvoinen ilmiö. Moni luontokohde pitää markkinointivalttinaan kallionmuotoja, puita, kivenlohkareita ja muita pinnanmuotoja, jotka muistuttavat kasvoja, eläimiä tai ihmisvartaloita.

Lekotteleeko rannassa kivinen villieläin etutassut merta kohden? Raukki Ruotsin Öölannissa.
Pareidolian moderni klassikko on ”juopunut taisteleva mustekala”. Kahden koukun naulakko on aina ilahduttava seuralainen esimerkiksi julkisissa vessoissa.
Jotkut saattavat ajatella tietyt automallit naisiksi tai miehiksi sen perusteella, kummalta ne enemmän vaikuttavat keulasta katsottuna.

Lähteet: The Atlantic, Smithsonian-instituutti, David Badke: The Medieval Bestiary, BBC

X