Julkkikset

Räppäri Sini Sabotage ahdistui ihmisten huomiosta: ”Äiti oli tärkein tukeni vaikeina aikoina”

Räppäri Sini Sabotage eli Sini-Maria Makkonen on aina luottanut äitinsä Anna-Liisa Makkosen tukeen. Erityisen paljon sitä tarvittiin silloin, kun musiikkiura notkahti kovan nosteen jälkeen. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin Sini pystyi puhumaan äidille nuoruutensa kipeistä kokemuksista.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Sampo Korhonen

Sini-Maria Makkonen eli räppäri Sini Sabotage, 34: ”Äiti on perheemme aivot ja sydän”

”Jo lapsena minulla oli aina hyvin vahva tunne siitä, että äitini Anna-Liisa oli vilpittömän kiinnostunut tekemisistäni. Vaikka hän teki pitkää päivää perustamansa huolinta- ja kuljetusalan yrityksen toimitusjohtajana, hän oli hyvin vahvasti läsnä.

Pitkänkin työpäivän päätteeksi äiti jaksoi ommella Barbie-nukeilleni pikkuruisia vaatteita toivomusteni mukaan. Kun yläasteella keräsimme rahaa koko luokan yhteiseen Portugalin-matkaan, äiti oli touhuamassa joka ikisissä myyjäisissä alusta loppuun asti. Joidenkin kavereideni vanhempia ei näkynyt paikalla koskaan.

Vartuin Jokelassa äitini, isäni Teijon ja minua 10 vuotta vanhemman veljeni Jonin kanssa. Meillä on eri isät, mutta en osaa ikinä puhua hänestä velipuolena, koska olen aina kokenut, että olemme täysiverisiä sisaruksia.Jo ihan pienenä tykkäsin valtavasti esiintymisestä. Harrastin lapsena kaikkea mahdollista, ja viikon jokaiselle päivälle oli jokin harrastus – flamenco, partio, kilpatanssi, jalkapallo. Äiti antoi minun kokeilla kaikkea. Erityisesti ala-asteen alussa aloittamani pianoharrastus oli hänelle todella tärkeä, ja hän kannusti minua tekemään soittoläksyni huolella.”

Lue myös: Nämä 30 kysymystä sinäkin haluat kysyä vanhemmiltasi – opi tuntemaan oma äitisi ja isäsi paremmin

Koulukavereiden arvostelu vaikutti itsetuntoon

”Olin aika vaikea teini, jolle oman minuuden etsiminen oli vaikeaa. Muistan, miten katsoin itseäni peilistä ja ajattelin, että en näytä miltään. Kavereillani oli persoonalliset nenät tai ihana hammasrako, mutta minä olin ihan tavallinen. Aloin luoda omaa persoonaani erikoisilla hiuksilla ja vaatteilla. Yläasteella minulla oli vahva goottityyli: käytin hyvin vaaleaa meikkivoidetta, värjäsin hiukseni mustiksi ja käytin mustia vaatteita. Oli niittipantoja ja -vöitäkin.

Sain kuulla persoonallisesta tyylistäni aika isosti koulussa, mutta äiti ei koskaan antanut stailistani negatiivista palautetta. Koulukavereilta tullut arvostelu kävi silti herkälle itsetunnolleni. Sen vuoksi vuodet yläasteella olivat minulle rankkoja ja vaikeita.

Erityisesti muistan päivän, jolloin olin käynyt suorittamassa musiikkiopiston päättökokeen. Se oli vaikea, mutta sujui nappiin. Menin kouluun myöhässä puoliltapäivin niin kovin onnellisena. Paras kaverini tuli koulun ovilla vastaan ja sanoi, ettei sisälle kannata mennä. Totta kai halusin nähdä, miksei.

Sini Sabotage nauraa äitinsä kanssa. Äiti on aina opettanut Sinille, että nainen on kaikessa yhtä hyvä kuin mieskin. – Ellei vielä vähän parempi, Anna-Liisa naurahtaa.

Äiti on aina opettanut Sinille, että nainen on kaikessa yhtä hyvä kuin mieskin. – Ellei vielä vähän parempi, Anna-Liisa naurahtaa.

Lukiolaiset opiskelivat samassa rakennuksessa meidän yläkoululaisten kanssa, ja abeilla oli jotkut juhlat. He olivat koristelleet koko koulun ja täyttäneet opettajanhuoneen käytävän minun pilakuvillani ja kirjoitelleet sinne kaikenlaisia haukkumanimiä. Lähdin murtuneena kotiin. Siellä äiti odotti minua innokkaana. Hän oli tilannut pitsat, jotta voisimme juhlistaa onnistunutta musiikkikoettani. Juoksin suoraan huoneeseeni enkä suostunut tulemaan ulos.

Tapahtunut hävetti minua niin paljon, etten pystynyt puhumaan siitä äidille. Äidissä on vähän leijonaemoa, joten pelkäsin kai sitäkin, että hän painelisi koululle riehumaan.

Se oli ihan varmasti äidillekin tosi rankkaa. Hän tietenkin huomasi, että minulla on vaikeaa, ja olisi halunnut puhua asiasta, mutta en pystynyt. Se purkautui räjähtelynä ja riitelynä. Teinivuosieni aikaan välimme olivat etäisemmät.

Pianonsoitto oli jollain tavalla pelastukseni niinä vuosina. Soittaessani pari tuntia saatoin unohtaa kaiken muun. Kirjoitin ja sävelsin omia biisejä jo yläasteikäisenä, ja minulla oli kavereiden kanssa oma metal-bändi.

Jaksan edelleen taputtaa itseäni olalle siitä, etten antanut huuteluiden murtaa minua. Päätin jo silloin, että en anna muiden nauraa minua normaaliksi.”

Muutto pois kotoa 16-vuotiaana oli iso askel

”Äiti on aina luottanut minuun, ja sain nuorenakin tulla ja mennä, miten tykkään, kunhan vain kerroin hänelle, missä liikun. Muutin pois kotoa jo 16-vuotiaana, kun pääsin Sibelius-lukioon. Lapsuudenystäväni, nykyisin Salatuissa elämissä näyttelevä Tiia Elg pääsi sinne tanssilinjalle samaan aikaan, joten muutimme yhdessä mummini vanhaan asuntoon Malminkartanoon.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, ettei äiti ole koskaan estänyt minua toteuttamasta omia visioitani. Ei edes silloin, kun abivuoden alussa ilmoitin keskeyttäväni lukion ja muuttavani poikaystäväni perässä Kokkolaan.

Siellä tein ensimmäisen räppilevyn ja löysin siitä uuden intohimon. Kävin lukion loppuun aikuislukiossa. Tein sen äidin vuoksi, koska ajattelin sen olevan hänelle tärkeää enkä halunnut tuottaa pettymystä.

Äidin tuki musiikkiurallani on ollut korvaamatonta. En olisi ehkä enää lainkaan alalla, ellei äiti olisi ollut rinnallani. Äiti hoitaa kaikki laskutukseni ja veroasiani. Hän tietää, miten onneton itse olen niissä, ja taisi ottaa paperihommista heti kopin turvatakseen omat yöunensa.

Ja kyllä minä olinkin hukassa keväällä 2013, kun Levikset repee -hittini myötä julkisuus vyöryi päälleni. Tilanne oli hyvin ristiriitainen: haaveeni oli vihdoin toteutunut, mutta samaan aikaan tuntui ahdistavalta, kun kaikki tunnistivat minut.

Samalla yläasteajan traumat palasivat pintaan, koska sain osakseni kaikenlaista negatiivista. Some oli vielä aika tuore juttu, eikä jengi juuri osannut käyttäytyä siellä – kynnys kirjoitella ikäviä juttuja toisille oli selkeästi matalampi kuin nykyään.

Mimmiräppäri nostatti monessa aggressioita ja tunteen, että tämä ämmä täytyy vaientaa. Vielä silloin ajateltiin, että naisten kuuluu laulaa kädet ojossa kaihoisasta rakkaudesta. Yleisö ei ollut valmis kaltaiselleni naisartistille.

Kun vanha trauma heräsi, en osannutkaan nauttia ison biisin tuomasta suosiosta ja keikoista. Tuntui, että olin ystävilleni pettymys, koska olin niin poikki siitä kaikesta enkä kyennyt vain bailaamaan huolettomasti ja fiilistelemään nostettani.

Kukaan ei tuntunut ymmärtävän minua, joten lakkasin olemasta tekemisissä ystävieni kanssa. Sen sijaan vietin aikaa äidin kanssa aina kun mahdollista. Tuntui turvalliselta olla rauhassa äidin kanssa ja juoda hänen kanssaan viiniä kotona. Ajatus baareista ahdisti.

Niihin aikoihin avauduin vihdoin äidille yläasteajan vaikeuksistani. Jouluna 2014 minulla oli rundi Lapissa ja perheeni tuli luokseni Leville. Vuokramökin saunassa otin kiusaamisen puheeksi. Äiti oli ihmeissään, koska ei ollut tiennyt kokemuksistani. Tuntui todella hyvältä uskaltaa puhua asiasta vihdoin ääneen.”

Sinille äidin apu muusikon töihin liittyvissä paperitöissä on ollut korvaamatonta.

Äiti jaksoi tsempata, kun keikkoja ei enää tullutkaan

”Äidin läsnäolo oli korvaamatonta myös silloin, kun urani notkahti. Pian keikkoja ei enää tullutkaan. Seuraavat biisit eivät lähteneet lentoon, vaikka silloinen levy-yhtiöni yritti pusertaa minusta toista yhtä kovaa hittiä. Räppääminen on ollut aina minulle se kovin juttu, mutta se ei kiinnostanut ketään. En saanut toteuttaa itseäni haluamallani tavalla. Se turhautti.

Tuntui raskaalta jatkaa eteenpäin, mutta äiti jaksoi tsempata. Hän ei kertaakaan sanonut, että minun kannattaisi etsiä itselleni uusi ammatti. Hän kannusti yrittämään ja tekemään asioita omassa tahdissani. Levy-yhtiöltä ei juuri tukea herunut, ja koin jääväni tosi yksin. Äiti oli tärkein tukeni vaikeina aikoina.

”Kun keikat loppuivat, tuntui valtavan hyvältä palata perheyritykseen töihin, oman perheen luokse.”

Minun oli todella vaikea luottaa ihmisiin. Tuntui, että kaikki halusivat minusta jotain. Minulla ei ole diagnosoitu masennusta, mutta vuonna 2016 puolen vuoden ajan minun oli todella vaikea nousta sängystä. Mutta äiti ei vaatinut minulta mitään, vaan antoi tilaa ja rauhaa. Hän jaksoi olla superkärsivällinen.”

”Olisin halunnut olla pelkkä Sini”

”Olen aina ollut jollakin tavalla mukana äitini perustaman huolinta- ja kuljetusalan perheyrityksemme toiminnassa. Kun keikat loppuivat, tuntui valtavan hyvältä palata sinne töihin, oman perheen luokse. Sain ajella autolla ympäri pääkaupunkiseutua ja kuljetella paketteja.

Se oli mukavaa niin kauan, kunnes jengi tunnisti minut. Yhden kerran asiakas otti äitiin yhteyttä ja kysyi, oliko heidän lähetyksensä todella toimittanut Sini Sabotage. Äidistä se oli hauskaa, ja hän kertoi asian minulle nauraen. Purskahdin itkuun saman tien. Olisin halunnut olla pelkkä Sini, joka ajaa paketteja.

Olin pitkään poissa julkisuudesta, mutta elokuussa julkaisen uuden levyn nimeltä Blueberry Makkonen. Olen käsitellyt vanhat traumat enkä usko, että ne hyökkäävät enää takaisin.

Äiti on sanonut, että jos on olemassa jokin asia, jota haluaa tehdä, siihen pitää keskittyä ja tehdä se niin isosti kuin ikinä pystyy. Hän on opettanut, että nainen pystyy kaikkeen samaan mihin mieskin.

Äiti jää kesällä eläkkeelle ja veljeni ottaa ohjat perheyrityksessämme. Hän on ehdotellut, että minäkin siirtyisin firman leipiin, jos musahommat eivät enää ota tulta alleen. En uskalla vielä luvata sellaista, mutta on valtava rikkaus tietää, että aina on paikka, johon voi mennä.

Äiti on perheemme aivot ja sydän. Hän ei valita tai voivottele tai kaada omia huoliaan niskaani. Vietän edelleen paljon aikaa äidin luona, ja ystävänikin viihtyvät siellä. Käymme viikonloppuisin usein syömässä vanhemmillani.

Äiti on myös aina tullut loistavasti toimeen poikaystävieni kanssa, mutta nykyisestä avopuolisostani, Matti8-taiteilijanimeä käyttävästä Tuisku Hakoniemestä hän tykkää ihan erityisen paljon.

Aika usein äiti tuntuu enemmän ystävältä kuin vanhemmalta. Tiedän olevani kovin onnekas. Itse olen valmis saamaan omia lapsia vasta sitten, kun kykenen olemaan edes puoliksi yhtä hyvä äiti kuin hän. Äiti on asettanut riman todella korkealle.”

Anna-Liisa Makkonen, 63: ”Ihailen Sinin sinnikkyyttä”

”Sini lauloi lastenlauluja ja tanssi jo ennen kuin osasi puhua kokonaisia virkkeitä. Jo 2-vuotiasta taaperoa seuratessani tiesin, että tyttö oli musiikillisesti lahjakas. Laulaminen oli niin vahva osa Siniä, että vanhoja kuvia katsellessani pystyn yhä kuulemaan mielessäni, kun hän laulaa ja keinuu.

Vein hänet musiikkileikkikouluun jo muutaman vuoden ikäisenä ja sen jälkeen musiikkiopistoon. Kuuntelen itse mielelläni pianonsoittoa ja olin iloinen, että hän innostui siitä. Pyydän edelleenkin aina Siniä soittamaan, kun hän tulee meille. Suosikkini on Sibeliuksen Kuusi.

Perustin oman kuljetusalan yritykseni 21 vuotta sitten. Sitä ennen työskentelin samalla alalla, mutta isommissa yrityksissä. Nelikymppisenä päätin toteuttaa unelmani ja kokeilla, olisiko minusta oman firman toimitusjohtajaksi. Jäin sille tielle.

Sinin lapsuudessa tein paljon töitä, ja arki-iltaisin kuskailimme lapsia harrastuksiin. Minulle oli tärkeää, että Sini sai etsiä rauhassa omia intohimojaan. Hyvin pian huomasin, että kaikki muut lajit vaihtuivat, mutta musiikki pysyi vuodesta toiseen.”

Sini luotti, että äidille voi kertoa kaikesta

”Kun Sini oli teini-ikäinen, yritin suhtautua häneen mahdollisimman kaverillisesti. Hän sai liikkua vapaasti, jos kertoi rehellisesti, missä meni ja kenen kanssa. Avoin linja kannatti, koska Sini jutteli aina suunnitelmistaan reippaasti. Hän luotti siihen, että minulle voi kertoa kaikesta. Meillä oli sopimus, että minulle saa soittaa vaikka keskellä yötä ja pyytää hakemaan bileistä kotiin. Ja kyllä Sini välillä soittelikin.

Yläasteen aikoihin näin, että Sinillä oli vaikeaa. Hän tuntui sulkeutuvan eikä kertonut, mikä mieltä vaivasi. Tietysti huomasin, että kaikki ei aina ollut ihan hyvin. Yritin saada häntä puhumaan murheista, mutta en onnistunut. Pari vuotta oli aika raskasta. Se oli haastavin aika suhteessamme, koska kontaktin luominen häneen oli vaikeaa.

Siihen aikaan Sini haki omaa tyyliään erikoisella pukeutumisella, mutta en kokenut sitä mitenkään kummallisena. Hän muun muassa suunnitteli ja ompeli itselleen erilaisia vaatteita, joita ei kaupasta saanut.

Goottimeininki tuli kyllä aluksi hieman yllätyksenä. Mutta ihan samalla tavalla vein hänet sukulaisiin tai kyläpaikkoihin välittämättä siitä, miltä hän näytti. Ajattelin, että hän etsi jollain tavalla itseään tai halusi ilmaista pukeutumisellaan jotakin, eikä siinä ollut mielestäni mitään sellaista, mihin minun olisi ollut syytä puuttua.

Samaa mentaliteettia olen pyrkinyt noudattamaan muissakin asioissa, kuten siinä, että päästin Sinin muuttamaan omilleen niin nuorena. Tietysti olin välillä vähän huolissani, mutta olimme paljon yhteydessä ja juttelimme usein. Luotin vahvasti, että hän pärjää.

Muistan myös hyvin, kun istuin pihalla perkaamassa mansikoita, ja abivuottaan aloitteleva Sini tuli luokseni. Hän kertoi olevansa rakastunut ja muuttavansa poikaystävän perässä Kokkolaan. Ajattelin, että jos kerran on valtavan rakastunut, niin pakkohan sitä on mennä.

Kieltäminen ei olisi auttanut. Silloin tilanne olisi vain pahentunut. Ja olisin varmasti itsekin painellut tukka putkella menemään vastaavassa tilanteessa. Niinpä muutimme Sinin isän kanssa hänet Kokkolaan firman pakettiautolla. Kahden vuoden kuluttua haimme tytön takaisin.

”Toisaalta minulla oli paha mieli, koska näin, miten hukassa Sini oli totutellessaan julkisuuteen.”

Olin nuorena itsekin nopea käänteissäni ja tein aina kuten itse halusin. Samaa nuoressa minussa ja Sinissä oli se, että minäkin olin tavattoman hyväuskoinen. Ajattelin ihmisistä vain pelkkää hyvää ihan loputtomiin.”

”Kun hitti pauhasi radiossa, kaikki olivat ylintä ystävää”

”Kun Levikset repesivät vuonna 2013, nautin siitä, että Sini sai elää unelmaansa. Toisaalta minulla oli hirveän paha mieli, koska näin, miten hukassa hän samaan aikaan oli totutellessaan julkisuuteen. Ei siinä auttanut muuta kuin tukea häntä kuuntelemalla. Samalla tiedostin, että eihän hypetys loputtomiin kestä.

Yrittäjänä minulle on tärkeää hoitaa raha-asiat ja verohommat ajallaan ja kunnolla. Otin myös Sinin asiat hoitaakseni. Tiesin, ettei hänellä muuten riittäisi puhtia joka paikkaan.

Sinin kohtaama suosio hiljeni yllättävän nopeasti. Se ahdisti ja harmitti, ettei Sini saanut muualta mitään tukea ja jäi jotenkin tyhjän päälle. Kun hitti pauhasi radiossa, kaikki olivat ylintä ystävää. Mutta kun keikat loppuivat ja kysyntä väheni, ei ketään oikein kiinnostanutkaan.

Yritin tarjota hänelle rakkautta, läheisyyttä ja läsnäoloa niin paljon kuin ikinä kykenin. Totta kai riipaisi kuulla, miten Sini oli joutunut nuorempana kiusaamisen kohteeksi. Samalla tunsin suurta helpotusta siitä, että hän pystyi vihdoin puhumaan. Oli tärkeää, että hän sai purkaa minulle pahaa oloaan.”

Mahdollisuus työskennellä perheyrityksessä on ollut avuksi

”Olen halunnut tarjota Sinille mahdollisuuden työskennellä perheyrityksessämme aina, kun siltä tuntuu. Se on tuonut Sinille tukea vaikeissa rahatilanteissa, kun keikkoja ei ole ollut. Sini on hyvä numeroissa ja tekee välillä kirjanpitoja tai ajaa keikkaa. Ilo ja apu on ollut molemminpuolista. Tuntuu, että me molemmat voimme luottaa toisiimme ja olemme aina olemassa toisiamme varten.

Olen valtavan ylpeä siitä, miten paljon töitä Sini on tehnyt uransa eteen. Ihailen sitä sinnikkyyttä, jolla hän jaksaa yrittää. Meissä molemmissa taitaa olla samaa peräänantamattomuutta. Musiikkiura on hänen unelmansa, ja tiedän, ettei hän luovuta helpolla, vaikka joutuisi hakkaamaan päätä seinään moneen kertaan.

Sini on myös onnistunut säilyttämään saman säteilevän positiivisuutensa, joka hänestä paistoi jo pikkutyttönä. Se välittyy hänen biiseissään ihastuttavalla tavalla. Sinin musiikissa ei ole suomalaista melankoliaa.

Alkuun rap-musiikki kuulosti minusta hieman kummalliselta, mutta nyt olen oppinut kuuntelemaan sitä. Tärkeää on kuunnella erityisesti sanoituksia – räppääminen on jollain tavalla kuin vanhanajan trubaduurin esiintymistä.”

Sini on valtavan hyvä kuuntelemaan ja tukemaan

”Meillä on todella läheiset välit. Puhumme puhelimessa monta kertaa viikossa ja tapaamme joka viikko. Minun on aina ollut helppo kertoa Sinille asioistani. Hän on valtavan hyvä kuuntelemaan ja tukemaan.

Sinin kavereita käy meillä paljon. Minä ja mieheni Teijo viihdymme nuorempien ihmisten seurassa, ja suurin osa ystävistämmekin on meitä nuorempia. Olemme aika perhekeskeisiä, ja lastemme kaverit ja meidän ystävämme tuntevat toisensa. Meille on vuosien varrella muodostunut oma tiivis yhteisö, ja vietämme paljon aikaa kimpassa. Perhe on meille kaikkein tärkein.

Jään kesällä eläkkeelle, mutta tuskin maltan pysyä kokonaan poissa. Vähennän töitä pikkuhiljaa. Se tuntuu ihan mukavalta. Mieheni on jo eläkkeellä, ja suunnittelimme aiemmin, että viettäisimme tulevaisuudessa osan vuodesta Espanjassa. Nyt täytyy seurata maailman menoa ja koronatilannetta ja pohtia ehkä suunnitelmia uusiksi.

Juuri nyt minua harmittaa Sinin puolesta, että kaikki hänen kesän festarikeikkansa peruttiin koronaviruksen vuoksi. Joka tapauksessa Sini tulee pärjäämään, teki hän tulevaisuudessa mitä vain. Ja toivon hänen tietävän, että pysyn aina hänen tukenaan – vei elämä hänet minne tahansa.”

Anna-Liisa Makkonen

Työ: Yrittäjä ja toimitusjohtaja perustamassaan huolinta- ja kuljetusalan yrityksessä, jäämässä kesällä eläkkeelle.

Koti: Vantaan Ilolassa.

Harrastukset: Golf, jooga ja golf-jooga, lukeminen, ulkoilu.

Sini-Maria Makkonen

Työ: Muusikko ja rap-artisti, esiintyy nimellä Sini Sabotage.

Perhe: Avoliitossa rap-artisti Matti8:n eli Tuisku Hakoniemen kanssa. Äiti Anna-Liisa, isä Teijo ja veli Joni, 44.

Koti: Helsingissä.

Harrastukset: Pianonsoitto, maalaaminen, vaatteiden tekeminen.

Ajankohtaista: Uusi levy Blueberry Makkonen julkaistaan 7.8.

Sinin mielestä Anna-Liisassa on….

Parasta: Ymmärtäväisyys, luotettavuus ja se, että äiti on aina todella positiivinen.

Ärsyttävintä: Jankuttaminen, vaikka sen ansiosta monet vähemmän kiinnostavat työt tulevat tehdyiksi.

Ekstraa: Äiti on mieletön kokki! Ystäväni matkaavat mielellään Vantaalle äidin lihapadan perässä.

Anna-Liisan mielestä Sinissä on…

Parasta: Empaattisuus. Sini osaa tulkita toisen tunteita hyvin.

Ärsyttävintä: Sini saapuu usein myöhässä paikalle. ”Akateeminen vartti” ei aina riitä.

Ekstraa: Sinillä on upea visuaalinen silmä. Hän suunnitteli oman vanhojentanssipukunsa, jossa oli puoli metriä korkea pystykaulus. Veimme kankaan ja kuvat ompelijalle, ja siitä tuli hieno.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 23/2020.

X