Julkkikset

Riitta Väisänen talousvaikeuksistaan Seurassa: ”En koskaan etukäteen tiedä, onko pankkitileiltäni otettu rahaa maksuihin”

Juontaja Riitta Väisänen kertoo Seura-lehdessä avoimesti talousvaikeuksistaan ja niiden tuomista tuntemuksista. ”Kunpa joku miettisi, miltä tuollaiset otsikot ja jutut tuntuvat. Miltä tuntuu, kun ihmisarvo yritetään viedä? En tiedä yhtään miestä, jota olisi kohdeltu yhtä raukkamaisesti ja halveksivasti. Sen sijaan tiedän moniakin miehiä, jotka ovat saaneet velkojaan jopa anteeksi.”
18.10.2018 Teksti: Anna.fi Kuvat: Pekka Holmström/Otavamedia

Juontaja Riitta Väisäsen, 64, talousvaikeudet alkoivat, kun Riitan juontama ja osittain myös tuottama televisiovisailu lopetettiin MTV3:lla vuonna 2005. Siihen loppuivat säännölliset tulot, vaikka ohjelma saikin parin vuoden jatkoajan vielä SuomiTV:llä, Riitta kertaa talousahdinkonsa syntymekanismia tuoreessa Seura-lehdessä.

Tulot eivät riittäneet menoihin. Eniten rahaa veivät Riitalle niin rakkaat hevoset.

”Hevosista olisi pitänyt luopua paljon aikaisemmin”, Riittaa sanoo lehdessä.

Kierre alkoi yrittäjän eläkevakuutuksista

Ensimmäisen maksukehotuksen ulosmittauksen uhalla Riitta sai keväällä 2015. Rästissä oli Ilmariselta otetun yrittäjän eläkevakuutuksen maksuja parin tuhannen euron edestä, jotka Riitta sai vielä jotenkin hoidettua.

Samaan aikaan niskassa painoivat kuitenkin sekä henkilökohtaiset että yritykselle otetut lainat. Niistä Riitta ei enää selvinnyt.

”Kaikkea tuntui olevan liikaa. Taloudellisten huolien lisäksi kärsin jatkuvasta särystä, unettomuudesta ja toistuvista migreeneistä.”

Vuosien kamppailu sekä lainojen että terveyden kanssa ajoi Riita lopulta henkiseen umpikujaan ja lainat ulosottoon.

”Tuli aika, jolloin en jaksanut edes avata postin kantamia kirjeitä. Siirsin niitä omiin pinoihin hamaan tulevaisuuteen käsiteltäväksi.”

Hevostalli, talo ja tontit myynnissä

”Minulla on maksuja rästissä enkä voi syyttää siitä muita kuin itseäni. En kuitenkaan ole tehnyt pahaa kenellekään, käyttänyt tai myynyt huumeita, ajanut juovuksissa tai velkaantunut peliriippuvaisuuden takia. En ole kupannut valtiolta rahaa”, Riitta kuvailee Seurassa tämän hetkistä tilannettaan.

Vaikeuksista huolimatta Riitta ei aio luvuttaa. Hän on laittanut myyntiin hevostallinsa, talonsa ja kaksi tonttia.

”Selviän tästä jotenkin. Eiköhän kaikki mene niin kuin tähtiin on kirjoitettu.”

Lue lisää uusimmasta Seura-lehdestä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme