Julkkikset

Saara Sarvas laihdutti lapsesta asti – kunnes sai tarpeekseen suorittamisesta: ”Se, että muutat ulkonäköäsi, ei tee sinusta onnellisempaa”

Pullukka, tukeva vai ylipainoinen? Ei, Saara Sarvas sanoo olevansa ihan vaan lihava. Kamppailtuaan lähes koko ikänsä kilojensa kanssa Saara päätti lopettaa laihduttamisen ja aloittaa elämisen. Samaa hän suosittelee muillekin.
Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Mirva Kakko

Niskassa naksahti ja näkö alkoi hämärtyä. Mutta Saara Sarvas ei aikonut antaa periksi. Meneillään oli radiojuontajien välinen leikkimielinen sporttikisa suorassa lähetyksessä. Kovakuntoiselle kollegalle puolentoista minuutin lankutus ei ollut temppu eikä mikään. Saara sen sijaan horjui kisan jälkeen oksentamaan.

Lähetyksen päätyttyä Saara lähti sairaalaan. Epäiltiin, että äkillinen ponnistus olisi aiheuttanut verenvuotoa aivojen lukinkalvon alle. Saara selvisi säikähdyksellä, mutta diagnoosia odotellessa oli aikaa pohdiskella, mitä hän oikein yritti älyttömällä tempauksellaan todistaa. Jos hän olisi luovuttanut alkuunsa, joku kuulija olisi ehkä ajatellut, että eipä jaksanut läski juontaja lankuttaa.

Entäs sitten?

– Koko ikäni olen saanut kuulla olevani vääränlainen. Olen suorittanut asioita saadakseni hyväksyntää laihoilta ja kauniilta ihmisiltä, Saara sanoo. Hän on työskennellyt paitsi radiojuontajana myös kampaajana, meikkitaiteilijana, bloggaajana ja tv-ohjelma Jenny+:n toisena vetäjänä.

Nyt Saara on saanut tarpeekseen suorittamisesta. Hän on kyllästynyt maailmaan, jossa ruumiinrakenne ja elopaino määrittävät ihmisarvon. Hän on lakannut tavoittelemasta kapeaa kauneusihannetta, johon mahtuu ani harva.

– Se, että muutat ulkonäköäsi, muuttaa vain ulkonäköäsi. Onnellisempaa se ei sinusta tee, Saara toteaa.

Hän tietää, mistä puhuu.

Uskomaton ruokamuisti

Noin kaksisataa kiloa. Sen verran Saara laskee pudottaneensa painoa parinkymmenen vuoden aikana. Crossfitiä ja paleo-ruokavaliota, tehotreeniä ja näännyttämistä. Hän arvelee kokeilleensa kaikki mahdolliset internetistä löytyvät laihdutuskuurit. Joka kerta aloittaessaan Saara oli varma, että tämä keino on avain onneen. Tällä kertaa hän onnistuu!

Suhde ruokaan on aina ollut liki fanaattinen.

– Ruokamuistini on uskomaton. Muistan paikkoja ja tapahtumia sen mukaan, millaisia aterioita milloinkin on nautittu. On ikävää, että tästä rakkaasta asiasta tuli vihollinen niin pitkäksi aikaa.

Jo hyvin pienenä Saara tiesi, ettei hänen ole hyvä syödä niin paljon kuin tekisi mieli. Siksi hän naposteli salaa. Vohki äidin kukkarosta muutaman kolikon ostaakseen karkkipussin ja imeskeli kesällä mehujäätä pimeässä vajassa.

Eräs muisto on syöpynyt mieleen. Noin kuusivuotias Saara hiipii keittiöön, leikkaa muhkean siivun maalaislimppua ja asettelee päälle kerroksen valkosipulileikkelettä. Herkun hän piilottaa Aladdin-videokasetin koteloon myöhemmin nautittavaksi ja sujauttaa kotelon kirjahyllyyn. Sinne se unohtuu. Kun leipä viikkoja myöhemmin löytyy homehtuneena, Saara tuntee hirvittävää häpeää.

Ruokaan liittyvä häpeä seurasi aikuisuuteen asti.

Äiti, joka itse oli jatkuvasti dieetillä, yritti joskus nätisti toppuutella: Haluatko tosiaan ottaa lisää? Kun Saara oli yhdentoista, hän keksi pyytää päästä äidin mukana Painonvartijoihin. Kouluterveydenhoitajakin piti sitä hyvänä ideana. Jospa tytön paino saataisiin näin hallintaan.

Saara oli ryhmän ainoa lapsi, ja häneen suhtauduttiin lempeästi. Silti punnituksessa aina pelotti: entä jos olenkin lihonut? Nopeasti hän hoksasi, että vettä ei pidä juoda ennen lähtöä ja päälle kannatti valita mahdollisimman kevyt mekko.

Painonvartijoiden varsinainen aate jäi pikkutytöltä sisäistämättä.

– Hyödynsin pisteidenlaskusysteemiä lähinnä kalkyloimalla, kuinka paljon voin syödä karkkia päivässä.

Saara Sarvas 8-vuotiaana. – Oireilu ei ollut vielä virallisesti alkanut. Pihistin rahaa voidakseni ostaa salaa karkkia.

Saara Sarvas 8-vuotiaana. – Oireilu ei ollut vielä virallisesti alkanut. Pihistin rahaa voidakseni ostaa salaa karkkia.

Lihava ja kaunis

Mitä Saara näkee katsoessaan peiliin? Vastaus tulee empimättä: kauniin naisen.

– Tietysti lihava saa tuntea olevansa kaunis. Lihavuudella ei pitäisi olla mitään tekemistä itsensä kauniiksi kokemisen kanssa, hän toteaa.

Hoikkuutta ihannoivassa yhteiskunnassa se on Saaran mukaan radikaali ajatus. Suuri joukko ihmisiä kärsii siksi, että kehossa on ylimääräistä rasvakudosta. Läski on niin inhottavaa, että keskitymme sen eliminoimiseen koko elämämme ajan. Vertailemme, häpeämme, ahdistumme ja vihaamme itseämme. Aivan turhaan.

Mutta kun ylipaino aiheuttaa terveysongelmia, joku muistaa aina muistuttaa.

– Kyllä me lihavat tiedämme, että painoon liittyy riskejä. Mutta niistä ei päästä ajamalla ihminen tilaan, jossa hän kokee olevansa arvoton. Ei hän silloin halua tehdä itselleen hyviä asioita, vaan lohduttautuu vahingollisin keinoin.

Kolmisen vuotta sitten Saara oli perustamassa toimittaja Jenny Lehtisen kanssa Läskimyytinmurtajat-ryhmää, joka yllytti ihmisiä vaakakapinaan. Nykyään ryhmä toimii nimellä Kehomyytinmurtajat ja se levittää kehopositiivisuuden ilosanomaa. Mainittakoon, että kehopositiivisuus ei tarkoita ylipainon ihannointia. Se tarjoaa laihdutuskuurien sijaan henkistä elämänmuutosta ja itseinhon tilalle itsensä hyväksymistä.

Sitä Saarakin on opetellut viime vuodet.

Lue myös: Saara Sarvas: ”Mitäpä jos alkaisimme viimeinkin hyväksyä lihavuuden?”

Minuus hajosi

Sinä päivänä neljätoistavuotiaalla Saaralla oli koulussa päässään uudet pinkit aurinkolasit. Hän tunsi olevansa ultracool. Koulupäivän jälkeen poika, johon Saara oli ihastunut, lähestyi chattipalstalla kertoen, että kaverit olivat puhuneet hänestä. Saara arveli puheiden koskeneen upeita aurinkolaseja.

Totta. ”Kattokaa Jumbon laseja!” kaverit olivat ilkkuneet. Saaran maailma mureni.

– Sinä hetkenä tajusin, että ihan sama, mitä teen tai mitä minulla on ylläni, muut näkevät vain ison kokoni. Koko koulu piti minua lihavana!

Alkoi raivokas laihdutuskuuri. Saara juoksi ja hikoili kuntosalilla eikä syönyt lämmintä ateriaa moneen kuukauteen. Paino putosi liki 30 kiloa puolessa vuodessa, ja liikuntatunnilla tulokset kohenivat reilusti. Kaverit tsemppasivat, mutta Saara oli tyytymätön. Peiliin katsoessa huomio kohdistui niihin muutamaan neliösenttiin, jotka vaativat vielä korjaamista.

Itseinho tiivistyi pieneen pömppömahaan, joka erottui, kun peilin edessä seisoi sivuttain. Hoikimmillaan 172-senttinen Saara painoi viitisenkymmentä kiloa. Mutta pömppö pysyi.

– Ulkopuolisen silmin olin kaunis neitokainen. Olin muokannut kroppaani jo tarpeeksi, liikaakin. Näytin siltä, miltä olin toivonutkin näyttäväni. Mutta itse en sitä nähnyt.

15-vuotiaana: – Syömishäiriö oli saanut minusta vallan. Yritin muuttaa ulkonäössäni kaiken silmien väriä myöten, Saara Sarvas sanoo.

15-vuotiaana: – Syömishäiriö oli saanut minusta vallan. Yritin muuttaa ulkonäössäni kaiken silmien väriä myöten, Saara Sarvas sanoo.

Saara alkoi kuvata itseään sopivista kuvakulmista ja ladata kuvia nettiin. Jos otos ei ollut tarpeeksi edustava, hän muokkasi sitä kuvankäsittelyohjelmalla.

– Sain netissä hyväksyntää tälle ideaalipersoonalleni, joka ei ollut aito. Minuuteni hajoaminen alkoi siitä.

Loputtomiin Saara ei jaksanut kituuttaa. Ammattikoulussa parturi-kampaajalinjalla opiskellessaan hän antoi itselleen luvan olla niin kuin muutkin. Syödä herkkuja ja pitää hauskaa. Kun kilot palasivat, hän teki tiukkoja kurinpalautuksia. Laihtui ja lihoi taas.

– Olin pitänyt itseni niin nääntyneessä tilassa, että pienikin ruokamäärän lisäys näkyi kropassa. Sen jälkeen jouduin laihduttamaan kahta lujemmin, sillä elimistö halusi pitää kiinni saaduista kiloista. Ajauduin yhä kauemmas normaalista elämästä.

Saaralle puhkesi ahmimishäiriö ja bulimia. Tolkuttoman herkuttelun jälkeen hän työnsi sormet kurkkuun. Erään tällaisen kohtauksen jälkeen olo oli niin kamala, että Saara havahtui: En halua tappaa itseäni näin typerällä tavalla.

Saara Sarvas nuorena

23-vuotiaana: – Olin pettynyt kuntokuurin tuloksiin ja pidin itseäni lihavana, Saara Sarvas muistelee.

Huojentava selitys

”Se on vain ajatus.” Lause on tatuoitu Saaran käsivarteen. Se muistuttaa syömishäiriöterapiasta, jossa hän opetteli pääsemään irti sisäisestä negatiivisesta puheesta. Äänestä, joka kyseenalaisti ja mollasi kaikkea tekemistä. Joka kuiskutti, että Saara on huono, riittämätön ja epäonnistunut. Lihava.

– Opettelin suhtautumaan ääneen niin, että sen tarjoamat ajatukset ovat tosiaan vain ajatuksia. Ne eivät voi minua satuttaa. Nykyään lihavuus on minulle neutraali olotila, joten ääni on menettänyt voimaansa.

Viimeiseen hulluun kuntoilurutistukseensa Saara ryhtyi seitsemisen vuotta sitten. Hän piti Elämäni kunnossa -nimistä blogia, jossa raportoi edistymisestään. Blogi jäi tauolle 2014, jolloin Saara ei todellakaan ollut kunnossa. Hän oli tehnyt kaiken oppikirjojen mukaan: urheillut monipuolisesti ja syönyt laadukkaasti. Silti ahmimishäiriö palasi pahempana kuin koskaan.

Se sai Saaran lopulta hakeutumaan terapiaan. Ensimmäisillä käyntikerroilla hän lähinnä vain itki. Hoidon edetessä Saaralla diagnosoitiin adhd.

– Oli huojentavaa saada selitys sille, miksi olen tällainen ääripäiden ihminen. Impulsiivisuuteni, sotkuisuuteni ja ajoittainen löysä rahankäyttöni eivät johdu siitä, että olen huono ja epäonnistunut. Aivoni vain toimivat hieman eri tavalla. Minun ei siis tarvitse yrittää olla parempi ihminen, vaan minun on opittava ymmärtämään itseäni paremmin.

Tärkeä osa kuntoutumista on ollut säännöllisen elämänrytmin opettelu. Saara pyrkii syömään pieniä aterioita viisi kertaa päivässä ja tekee koiriensa kanssa rauhallisia kävelylenkkejä.

Yhä silloin tällöin, jos Saara sattuu näkemään kuvajaisensa jostakin heijastavasta pinnasta, vanha tuttu sisäinen ääni kuiskaa: olisit parempi, jos laihduttaisit. Se yllyttää kävelemään vähän lujempaa ja tekemään vähän pidemmän lenkin, jotta kaloreita kuluisi enemmän. Olisi hirveän helppo sortua ja ryhtyä taas kerran laihduttamaan. Luultavasti Saara onnistuisi ja saisi painon putoamaan, ainakin hetkellisesti. Mutta tekisikö se hänet onnellisemmaksi? Edistäisikö se hänen hyvinvointiaan?

– Laihdutusajatuksista irtautuminen vaatii, että valitsen aktiivisesti elää juuri tässä kehossa. Itseäni tuomitsematta. En voi harrastaa liikuntaa terveellisellä tavalla ennen kuin olen purkanut syömishäiriön minuun iskostamat sairaat luulot ja säännöt, jotka ovat ajaneet minut jojoilemaan äärirajoille.

– Impulsiivisuuteni, sotkuisuuteni ja ajoittainen löysä rahankäyttöni eivät johdu siitä, että olen huono ja epäonnistunut. Aivoni vain toimivat hieman eri tavalla, Saara Sarvas sanoo.

– Impulsiivisuuteni, sotkuisuuteni ja ajoittainen löysä rahankäyttöni eivät johdu siitä, että olen huono ja epäonnistunut. Aivoni vain toimivat hieman eri tavalla, Saara Sarvas sanoo.

Lapsihaaveita

Viime syksynä toipumiseen tuli hieman takapakkia. Saara sai kuulla lääkäriltä, ettei voisi saada lapsia. Ei ainakaan juuri nyt. Syynä on ilmeisesti kehon rääkkäämisestä tai ylipainosta johtuva hormonihäiriö.

Miehillä on ollut suuri vaikutus siihen, miten Saara on kehoaan kohdellut.

– Monen nuoren naisen tavoin ajattelin, että seksuaalinen haluttavuuteni on myyntivalttini ja arvoni mittari. Koin käyttäväni valtaa, mutta kävikin päinvastoin. Metsästäessäni miesten ihailua saatoin jopa menettää lisääntymiskykyni.

Aikaisemmissa parisuhteissaan Saara koki, että hänen vartalonsa on kumppanin mielestä vääränlainen ja epämieluisa. Nykyiseltä puolisoltaan Teemulta hän varmisteleekin tämän tästä, että tosiaan kelpaa tällaisena. Pariskunta on seurustellut kohta neljä vuotta.

Teemu on ensimmäinen mies, jonka kanssa Saara on vakavasti harkinnut perheen perustamista. Siksi viimesyksyiset uutiset olivat ensin kirvelevä pettymys.

Tilanne on ristiriitainen. Voidakseen tulla raskaaksi Saaran pitäisi laihduttaa. Mutta pää ei ole siihen vielä valmis. Laihduttaminen saattaisi laukaista syömishäiriön uudestaan.

31-vuotias Saara on päättänyt antaa itselleen muutaman vuoden aikaa saada keho ja mieli tasapainoon. Jos perheen perustaminen tuntuu vielä silloin ajankohtaiselta, hän ryhtyy toimenpiteisiin. Jos lasta ei yrityksistä huolimatta kuulu, hän uskoo voivansa hyväksyä kohtalonsa.

– Olen elänyt koko tähänastisen elämäni ilman lapsia, ja viime vuosina elämä on ollut varsin hyvää. Ei ole syytä, miksi niin ei voisi jatkua. Onhan tavallaan myös helpottavaa, jos ei tarvitse kantaa vastuuta lapsesta. Voin jatkaa seikkailemista mieleni mukaan.

Juttu on julkaistu Annassa 32/2019.

X