Julkkikset

Sean Ricks otti terapiaan mukaan parhaan ystävänsä: ”Terapeutin luona Tommi kertoi ala-asteajastamme”

Tunteiden näyttäminen oli Sean Ricksille vaikeaa. Kolmen vuoden terapia auttoi käsittelemään asioita niin, ettei niitä tarvinnut viedä uuteen parisuhteeseen.

Teksti:
Anna
Kuvat:
Sara Pihlaja

– Ystäväni oli mukana terapiassa, jossa kävin kolme vuotta.

Tunteiden näyttäminen oli Sean Ricksille vaikeaa. Kolmen vuoden terapia auttoi käsittelemään asioita niin, ettei niitä tarvinnut viedä uuteen parisuhteeseen.

Toimittaja Sean Ricks kertoo terapiastaan:

”Esikoiseni on kymmenvuotias. Kun olin sen ikäinen, rakastin jalkapalloa ja lukemista. Tulin toimeen kaikkien kanssa.

Paras ystäväni oli Tommi, joka on edelleen minulle kuin veli. Löysimme toisemme ensimmäisen luokan ensimmäisenä päivänä. Meidän molempien äidit olivat ylipukeneet meidät kauluspaitoihin.

Usein kuulemme ihmettelyä siitä, miten paljon muistutamme toisiamme vaikka näytämme erilaisilta. Olen keskimittainen, Tommi on pidempi. Minulla on afrohiukset, hän on kalju. Minä olen tumma, hän on vaalea. Mutta me kuulostamme samalta. Olemme kasvaneet yhteen.

Stereotyyppinen ajatus on, että miehet eivät puhu tunteistaan. Me olemme puhuneet ja myös itkeneet toistemme edessä. Hän on minulle korvaamaton ihminen.

Ystäväni oli mukana terapiassa, jossa kävin kolme vuotta. Terapeuttini nimittäin ehdotti, että ottaisin sinne mukaani läheisen. Kun hän kuuli, että tuon ystäväni, häntä nauratti. On harvinaista, että mies ottaa mukaan terapiaan parhaan ystävänsä.

Terapeutin luona Tommi kertoi ala-asteajastamme. Eräänkin kerran pelasimme jalkapalloa ja minuun kolahti todella pahasti. Hän huomasi, että purin huultani, ja ajatteli, että nytkö se Sean itkee. Ei itkenyt. En koskaan itkenyt muiden nähden.

Minulla on ollut hymypoika-syndrooma. Kun olen näyttänyt iloiselta, kukaan ei ole tullut kaivelemaan vointiani eikä minun ole tarvinnut puhua huonosta olostani. Hymy on ollut hyvä kilpi.

Jo lapsena Tommi siis ymmärsi tämän. Osasin olla muille tukena, mutta minun oli vaikea ottaa tukea vastaan. Ajattelin, että kyllä minä kestän. Sisimmässäni minulla oli paha olo siitä, ettei kukaan nähnyt minua.

Terapiahan ei sinänsä anna vastauksia, vaan se auttaa löytämään niitä. Minun piti opetella huomaamaan, että en ole tyyppi, joka vain jaksaa ja pystyy. Ja piti opetella pyytämään apua. Samalla se on luottamuksenosoitus muita kohtaan.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Piia Sainio. Jutussa Sean Ricks kertoo muun muassa edesmennen isänsä levykokoelman ja Tampereen tuomiokirkon merkityksestä elämälleen. Lue koko juttu Annasta 24/2023 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X