Unelmakoti Sisiliassa -ohjelman Marie kasvoi isänsä ja isoäitinsä kanssa: ”Miten äiti voi hylätä lapsensa? En voi ymmärtää sitä”
Marie Olsson Nylanderilla on unelmakoti Sisiliassa. Hän on kasvanut isän autokorjaamolla ja isoäidin seurassa.
Marie tiesi koko ajan, että isä teki kaikkensa tytärten eteen.
Marie Olsson Nylanderilla on unelmakoti Sisiliassa. Hän on kasvanut isän autokorjaamolla ja isoäidin seurassa.
Unelmakoti Sisiliassa -sarjasta tuttu sisustussuunnittelija ja luova johtaja Marie Olsson Nylander ei tiedä, miksi äiti lähti. Hän voi vain arvailla. Marie oli kolmevuotias ja pikkusisko Susanne vauva, kun heidän vanhempansa erosivat. Marien isälle oli aikansa miehenä selvää, että lapset jäisivät äidilleen. Mutta kun äiti jätti lapset milloin kenenkin hoidettavaksi eikä kantanut itse vastuuta, isä haki lapset itselleen. Apuna hänellä oli oma äitinsä ja siskonsa.
– Vanhempani olivat nuoria, äiti vasta parikymppinen. Hän tuli hienosta, vauraasta perheestä, oli tottunut helppoon elämään. Minulla ei ole lapsuusmuistoja vanhemmistani yhdessä.
Isä oli perustanut lasten synnyttyä autokorjaamon, jossa oli työtä aamusta iltaan. Siskokset kasvoivat korjaamolla noutamatta jääneiden autonromujen ja tyhjien öljytynnyreiden keskellä.
Se, ettei äiti ollut kuvioissa, oli tavallaan normaalia. Eihän Marie tiennyt muustakaan. Isoäiti ja lapseton täti olivat koko ajan saatavilla. Ja vaikka stressaantuneen isän kanssa tuli riitaa tämän tästä, Marie tiesi koko ajan, että mikään ei ole isälle maailmassa tärkeämpää kuin hänen tyttärensä ja että isä teki kaikkensa tytärten eteen. Vasta isompana, kavereiden äitien kommenteista Marie päätteli, ettei heidän perheensä ollut tavallinen.
– He ajattelivat, että äitini on huono äiti. Ja että myös minä olen sen takia huonompi. Kyllä lapsi sen huomaa. Ja siitä jää sisälle jotain selittämätöntä tyhjää, joka ei koskaan katoa. Jota ei voi täyttää millään, vaikka kuinka yrittäisi.
”Me kaikki tässä perheessä hiljaa sisällä tiedämme, että elämä ei ole ikuista”
Marie näki äitiään harvakseltaan kouluvuosinaan. Toisinaan äiti saattoi soittaa ja kertoa tulevansa käymään, mutta niin ei koskaan tapahtunut.
Marien ei ole ollut helppo olla äidilleen katkera, koska tavallaan hän ymmärtää tätä. Ja sitten ei kuitenkaan.
– Miten äiti voi hylätä lapsensa? En voi ymmärtää sitä. Mutta tiedän, että hänen sisällään on ollut surua ja levottomuutta, jonka vuoksi hänestä ei ollut äidiksi. Hän ei pystynyt parempaan. Olen tullut siihen tulokseen, että äidilläni ei ollut kaikki hyvin. Ehkä jotain posttraumaattista tai vastaavaa, en tiedä. Päihteitä hän ei käyttänyt.
Marie liikuttuu, kun hän kertoo esikoisensa Vidarin äititatuoinnista. Käsivarressa lukee nyt ja aina englanniksi mum.
– En tiedä, miksi hän sen otti. Mutta se koskettaa minua todella paljon. Vidar oli 10, kun sairastuin. Hän näki syöpäesitteeni ja kysyi, minulta: ”Äiti, kuoletko sinä?” Välillämme on aina ollut tiivis side. Hän on vanha sielu.
Marielle ja hänen miehelleen Billille on tärkeää, että perhe pitää tiiviisti yhtä.
– Emme puhu siitä ääneen, mutta kyllä me kaikki tässä perheessä hiljaa sisällä tiedämme, että elämä ei ole ikuista.
”Minulle kauniin peilin tai huonekalun löytäminen on uskonnollinen kokemus”
Marie ja Bill ovat remontoineet ja myyneet jo monta taloa. Kuuluisin ja toiseksi kuuluisin talo ovat kuudes ja seitsemäs. Yksi aiemmista on entinen kirkko.
– En ole uskonnollinen. Tai tavallaan olen ja en kuitenkaan. En usko mihinkään jumalaan. Minulle jonkin kauniin peilin tai huonekalun löytäminen on uskonnollinen kokemus. Joku voi pitää sellaista pinnallisena. Toisaalta en ole yhtään materialistinen, voin luopua tavaroista helposti. Tärkein esineeni on isoäiti Vernan postikortti, jonka hänen isänsä lähetti Amerikasta.
Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Mervi Alatalo. Jutussa Marie Olsson Nylander kertoo muun muassa suomalaisista juuristaan ja palatsista, jonka he remontoivat. Lue koko juttu Annasta 14-15/2023 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous