Juha Itkosen kolumni: Saisin lisää rahaa pidemmillä kirjoilla – näin äänikirjojen minuuttitaksa vaikuttaa jo

Aika on resursseista rajallisin ja todella arvokasta muillekin kuin itsellemme. Siitä suorastaan taistellaan, kirjoittaa Juha Itkonen kolumnissaan.

Erinomaisessa The Banshees of Inisherin -elokuvassa ikääntyvä mies sanoo yllättäen yksipuolisesti irti pitkään jatkuneen ystävyyden. Perusteena on aikapula.

Mies on tajunnut elämän rajallisuuden. Hän haluaa käyttää jäljellä olevat vuotensa säveltämiseen ja ajatteluun. Ystävä taas, niin mukava ja hyväntahtoinen kuin onkin, on toivottoman tylsä jaarittelija. ”Juttelemme joutavia, ja aikani hupenee”, mies selittää ällistyneelle toverilleen. ”Minä olen muuttunut. Elämässäni ei ole tilaa tylsyydelle.”

Käytös on merkillistä ja julmaa. Kuitenkin ystävyyden irtisanovaa miestä pystyy jotenkin myös ymmärtämään. Hän on eksistentialistisessa kriisissä. Hän tahtoo jättää itsestään maailmaan edes jonkinlaisen jäljen. Hän ei yksinkertaisesti vain tahdo tuhlata enää ainuttakaan tuntia ainutkertaisesta elämästään.

Elokuvassa eletään vuotta 1923 syrjäisellä saarella Irlannin rannikolla. Miehet eivät varsinaisesti kärsi ärsykkeitten tulvasta, ajanvietettä edustavat lähinnä romaanit ja viulunsoitto pubissa.

Toisin on nykyään. Kun vuosituhannen alussa aloitin kirjailijanurani, kompaktia romaania pidettiin tiiliskiveä parempana. Taustalla vaikuttivat suomalaisen modernismin ihanteet mutta myös taloudelliset realiteetit. Lyhyt kirja söi vähemmän paperia, ja sen kuljetus- ja varastointikustannukset olivat pienemmät. Koska sivumäärä ei juuri vaikuttanut myyntihintaan, tiivis ilmaisu löi leiville.

On hätkähdyttävää tajuta, että kahdessakymmenessä vuodessa tilanne on kääntynyt päälaelleen. Kuukausimaksullisissa äänikirjapalveluissa sekä kustantaja että kirjailija saavat korvauksen kuunneltujen minuuttien perusteella. Kiteyttäminen ei siis kannata vaan päinvastoin nakertaa sitä niukkaakin leipää, joka tekijälle on palveluista tarjolla.

”Intressini on viedä mahdollisimman paljon aikaanne, oli sanottavaa tai ei.”

Väitän, että tämän alkaa kirjoista jo vähitellen huomata. Väitän myös, ettei vielä toistaiseksi omistani. Mutta jos oletamme niin kuin nykyään usein oletetaan, siis että ihminen on taloudellisesti rationaalinen olento ja tekee kaikki ratkaisunsa laskukone kädessä ja Excel-taulukko edessään, alan luultavasti jatkossa naputella entistä pidempiä teoksia. Intressini on viedä mahdollisimman paljon aikaanne, oli sitten sanottavaa tai ei.

Sama logiikka pätee kaikkialla muuallakin digitaalisessa maailmassa. Jo kauan on puhuttu televisiosarjojen kulta-ajasta ja ylistetty sitä, miten upeita tarinankaaria ja henkilöhahmoja pitkissä draamasarjoissa pystytään luomaan. En ole täysin eri mieltä. Katsoin äskettäin loppuun ylistetyn Succession-sarjan, ja monella tasolla se oli upeaa, huolellista työtä.

Mutta silti: neljä kymmenen jakson kautta. 40 tuntia. Viisi kahdeksan tunnin työpäivää, yli puolitoista vuorokautta.

Vielä 70-luvulla tunnetusti mammuttitaudista kärsinyt Francis Ford Coppola onnistui kuitenkin käsittelemään samat teemat kolmessa kolmen tunnin Kummisetä-elokuvassa, joten Successionin tekijät veivät aikaamme neljä kertaa enemmän. Se oli myös heidän tarkoituksensa, sillä monikautinen sarja sitouttaa katsojan suoratoistopalveluun minisarjaa pitemmäksi ajaksi.

Somesta en nyt viitsi edes aloittaa. Tiedätte kyllä, Zuckerberg ja Musk haluavat meidän roikkuvan siellä. Ja mehän roikumme, lapset ja aikuiset, herrat ja narrit, ja päivämme hupenevat eikä yksikään meistä ole huomenna nuorempi, parikymppisenä sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä mutta nyt viittäkymppiä lähestyessään sen tajuaa.

Aika on resursseista rajallisin, ja vieläpä varsin demokraattisesti meistä jokaiselle. Siihen nähden suhtaudumme siihen yllättävän huolettomasti.

Ehkä niin on hyväkin, sillä The Banshees of Inisherin -elokuvassa yhden ihmisen äkillinen havahtuminen johtaa karmiviin seurauksiin. On tuskin järkevää aloittaa ajankäyttönsä priorisointia kieltäytymällä ihmissuhteista.

Sen sijaan on kyllä hyödyllistä ymmärtää, että aikamme todella on arvokasta muillekin kuin itsellemme. Siitä suorastaan taistellaan. Erilaiset kaupalliset sovellukset haluavat vuorokausistamme niin paljon tunteja kuin suinkin. Vaihtokauppa saattaa kannattaakin, mutta siitä on hyvä olla tietoinen. On nimittäin kiistaton tosiasia, että minuutteja ei tule mistään lisää.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Itsetuntemus

   Kirsi Piha on yksi monista, joilla on somessa varttiraja tai sunnuntaikielto – ”Kuin alkoholisti tuunaan sääntöjäni tarpeen mukaan”

2. Kolumnit

   Juha Itkosen kolumni: Erikoinen Lidl-ostos aukaisi suut kassajonossa – seurasi kolmen asiakkaan juttutuokio, joka piristi kaikkien päivää

3. Kolumnit

   Minna Kuukan kolumni: Valitsin morsiuskimppuuni keltaisia ruusuja – olisi pitänyt arvata, että eroon päädytään