Kirsi Pihan kolumni: En halunnut lapsena opetella ruotsalaista å:ta, ja jäin sen takia paljosta paitsi

Jos olisin kuusivuotiaana tehnyt viisaamman kouluvalinnan, olisin päässyt keskustelemaan lempikirjailijani Merete Mazzarellan kanssa muutenkin kuin mielessäni, Kirsi Piha kirjoittaa.

Rakastan keskustelujani Merete Mazzarellan kanssa. Viimeksi juttelimme kuolemasta. Mereten veli kuoli vuonna 2021, oma enoni taas tämän vuoden alussa. Myös äitini osallistui tähän keskusteluun ja Meretellä ja hänellä on paljon yhteistä. Enoni oli nimittäin myös äitini kaksoisveli. Jaoimme samankaltaisia havaintoja, mm. sen kuinka välillä pitää muotoilla jopa ääneen lause ”veljeni/enoni on kuollut”. Ja toisaalta, sanoinko koskaan, että rakastan enoa? Sanoiko äitini rakastavansa vel­jeään? Paitsi ehkä ihan lopussa.

Todellisuudessa en ole keskustellut Merete Mazzarellan kanssa. Meillä on se kielimuurikin.

Ensimmäisen kerran tapasin Mazzarellan ravintola Töölönrannassa. Hän istui ikkunapöydässä miesseuralaisen kanssa lounaalla. Itse istuin silloisen mieheni kanssa noin viiden metrin päässä, selin Mazzarellaan. Mieheni oli varsin tietoinen ihastuksestani Mazzarellaan ja oli ajatellut yhtenä jouluna ostaa lahjaksi Mazzarellan kirjoituskurssin. Kurssi pidettiin kuitenkin ruotsiksi, joten se jäi. ”Eikö tuolla istu Merete Mazzarella?” hän sanoi ja osoitti päällään jonnekin taakseni.

Se oli Merete Mazzarella!

”Kehtaisinko mennä sanomaan, kuinka paljon ihailin häntä?”

Kehtaisinko mennä sanomaan, kuinka paljon ihailin häntä? Kuinka rohkeasti hän puhuu asioista, joista yleensä ei puhuta. Mazzarellan tapa sanoittaa ihmisen tunteita rehellisesti oman itsen kautta oli ja on edelleen samaistuttavaa ja huojentavaa. Ihminen on muutakin kuin sosiaalisesti hyväksyttävästi toimiva ulkokuori. Mazzarella sanoittaa myös herkkiä asioita, kuolemaa, ihmisen tunteita vaikeissa paikoissa uskomattoman terävällä ja silti ystävällisesti tarkkailevalla tavalla. Kirjallisuuden tutkijana hän myös siteeraa maailmankirjallisuutta ja laajentaa ajattelua.

Poistuessamme ravintolasta tähtään Mazzarellan pöytään. Kesken hänen keskustelunsa seuralaisen kanssa alan kertoa – no kaikkea sitä mistä tuossa edellä kerron – puhun pitkään ja sekavasti kunnes olen päässyt loppuun. Mazzarella sanoo ruotsiksi, ettei ymmärrä eikä puhu suomea. Pakenen paikalta posket punaisina. Myöhemmin ajattelen, että ehkä hän kuitenkin ymmärsi sen verran, että kyse oli tykkäämisestä.

”Oikeastaan, jos olen rehellinen, se oli häissä jopa itse vihkimistä hienompaa.”

Monta vuotta tämän episodin jälkeen Merete (kai voimme sinutella tässä vaiheessa jo?) tuli kutsumatta (seuraaviin) häihini. Kaasoni Jonna ja Tuomas olivat käyneet haastattelemassa Mereteä etukäteen ja pitäessään kaason puheensa he turvautuivat Mereteen. Meinasin ruveta itkemään. Oikeastaan, jos olen rehellinen, se oli häissä jopa itse vihkimistä hienompaa. Merete kertoi puheen välityksellä omasta elämästään ja siitä kuinka hänkin on kolmatta kertaa naimisissa ja tämä on onnellisin liitto. Se, että Mazzarella oli jaksanut nähdä vaivaa ja käyttää aikaansa tällaiseen oli enemmän kuin olisin ikinä osannut toivoa. Kuten usein tällaisissa jutuissa tapahtuu, ajattelin kaikkia mahdollisia tapoja kiittää: joku ihana kylpyvaahto ja samppanjapullo (olinhan lukenut, että hän kylpee miehensä kanssa yhdessä), ainakin kortti, jotain? Lopulta en kiittänyt millään lailla ja se hävettää vieläkin.

Så att om du läser det här, Merete, jag är väldigt tacksam!

Kun koulunkäynnin aloittaminen lähestyi, ollessani 6-vuotias, äitini esitti minulle kysymyksen, joka oli tärkeämpi kuin kuvittelin. Asuimme ruotsalaista koulua vastapäätä, ja suomenkieliseen kouluun oli matkaa muutama kilometri. Haluai­sinko ehkä kokeilla ruotsinkielistä koulua? Takana oli kuitenkin muutama vuosi kokemusta ruotsinkielisestä varhaiskasvatuksesta (myös ruotsinkielinen tarha oli lähimpänä). Asiaa olisi kenties voinut tarkastella oleellisemmastakin näkökulmasta kuin mihin itse sillä hetkellä pystyin. Totesin, että en halua ruotsinkieliseen kouluun, sillä siellä aakkosia pitää opetella yksi enemmän: å.

Valinnoilla on aina seurauksensa. Kun piti mennä sieltä, missä rima on matalimmalla, en pääse vilkkaasti keskustelemaan Merete Mazzarellan kanssa. Onneksi suomentaja Raija Rintamäki teki parempia valintoja kuin minä.

Lukusuosituksia:

Merete Mazzarella: Violetti hetki (Ajatuksia kuolemasta, mutta ennen kaikkea elämästä.)

Lauri Eriksson: Sumunhimmeä maisema – Polaroideja lähiluonnosta (muistuttaa siitä, että takapihakin voi olla kiehtova luontoelämys, upeita kuvia!)

Karen Walrond: The Lightmaker’s Manifesto (Kuinka aktivistina säilyttää ilo kaikesta huolimatta.)