Minna Kuukan kolumni: Tein someen neilikkapäivityksen – seuraavana aamuna odotteli kutsu kyseenalaiseen kerhoon
Päivitätkö sinäkin someen puutarhasta, lemmikeistä ja juurileivistä? Taidamme kuulua samaan tavallista arkea arvostavaan porukkaan, Minna Kuukka kirjoittaa.
Päivitätkö sinäkin someen puutarhasta, lemmikeistä ja juurileivistä? Taidamme kuulua samaan tavallista arkea arvostavaan porukkaan, Minna Kuukka kirjoittaa.
Eräänä kevättalven päivänä tajusin, miten ihania neilikat ovat. Kaikkien näiden vuosien jälkeen, joina olen kukkia pöydälleni ostanut!
Neilikka on ollut halpa ruusunkorvike, puolipakollinen kimpuntäyte – vähän kuin ne, jotka viimeisinä valitaan joukkueeseen. Johonkin heidätkin on työnnettävä.
Nyt olin kuitenkin yhdistänyt parin edellisen kukkakimpun viimeiset sinnittelijät omaksi kokoelmakseen maljakkoon ja katsonut neilikkarypästä uusin silmin.
Miten kauniita ja herkkiä! Hieno, kerroksellinen rakenne. Ja värit: aniliinia, limenvihreää, vanhaa roosaa!
Ymmärsin, että ollaan tekemisissä sellaisen havainnon kanssa, josta on näinä aikoina hyvä raportoida sosiaaliseen mediaan. Neilikanarvostuspostaus kuvineen olikin Instagram-tililläni ripeästi.
Myhäilin, kun päivitykselle ja kukalle sateli tykkäyksiä ja komppauksia muilta samanhenkisiltä. Neilikka sai nyt viimein sitä glooriaa, joka sille kuuluu.
Lue myös Kotiliesi.fi: Katumuksen tunne voi johdattaa omannäköiseen elämään – saattohoitokodin johtaja: ”Eniten kaduttaa tekemättä jäänyt”
Samaan aikaan jossakin bittiavaruuden kainalokuopassa aktivoitui algoritmi. Haistoi paitsi neilikan, myös ihmisen kukan takana. Ehkä sillä oli jo ollut epäilyksensä ja luonneanalyysi valmistumaisillaan kaikkien postaamieni puisto-, koira- ja auringonnousukuvien perusteella, mutta nyt tuli profilointiin viimeinen varmistus.
Niinpä algoritmi huhuili Facebookin puolelle, ilmiantoi selvän tapauksen ja pyysi tekemään tarvittavat toimet. Kutsu Facebookin Dull women’s club -yhteisöön odotteli somessani seuraava aamuna.
Tervetuloa Tylsien naisten kerhoon! Algoritmi ohjasi neilikanpostaajaa kaltaistensa joukkoon.
Jäseniä ryhmässä näytti olevan karvan alle miljoona, ensi silmäyksellä keski-ikäisiä naisia eri puolilta palloa kertomassa kuvin ja postauksin omasta, tylsästä elämästään. Puutarhoja, pihoja, lemmikkejä, leivottuja juurileipiä.
”Katsokaa: kolme täydellistä kovaksi keitettyä kananmunaa! Päiväni jännitys on tässä!”
”Tänään join kahvini eri päässä sohvaa kuin tavallisesti, olemme koiran kanssa tästä aivan ihmeissämme!”
”Ostin nämä värikkäät lenkkarit – tästä riittää jännitystä loppuvuodeksi!”
”Terveisiä junasta, olen matkalla samaan tylsään lomakohteeseen kuin joka vuosi, ihanaa! Katsokaa, miten ikävystyttävä maisema ikkunasta näkyy!”
Olin omieni parissa. Kuivakan perusarjen arvostus ja siihen itseironisen hauskasti suhtautuvien ihmisten määrä riemastutti. ”Jännittävä seikkailu” tuntui ryhmässä asettuvan realistisiin raameihin. Jännitysmomentiksi arjessa riittää se, onnistuuko aamulla valitsemaan säähän sopivan takin. Seikkailuksi kelpaa, että ostaa eri merkkistä juustoa.
”Pidän itseäni tylsänä ja olen siitä kovin ylpeä!” eräs ryhmän jäsen iloitsee.
”Ihmiset – pitäkää yllä hilpeää tylsyyttä, se on ihanaa!” kehottaa toinen. Adjektiivi ”tavanomainen” toistuu usein.
Tavallisen arjen ylistys tuli nyt vastaan pienen ajan sisällä jo toistamiseen.
Kirjolla-sarjasta kansansuosikiksi noussut Topi Borg totesi taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa: ”Ihmiset eivät arvosta tylsyyttä niin paljon kuin pitäisi. Tylsä arki, joka ei koskaan muutu, on siunauksista suurin.”
Luin lauseen pariin kertaan ja huomasin pääni nyökkivän kuin auton kojelautafiguurilla. Viihdyn itsekin valtavan hyvin tutuista palikoista rakentuvassa arjessani.
Oman elämän onnenpyörä on ehtinyt osua yllätyssektorille vuosien varrella monesti. Nyt tuntuu, että onni on myötä, jos tämä arkinen päivä toistuu huomenna. Tylsä on kelpo adjektiivi, jonka ilolla liitän itseeni. En etsi arjesta virheitä vaan vaalin sen tavallisuutta, johon juhlien ja matkojen jälkeen palata.
Tarraan kiinni toisteisista viikoista, kuukausista kiivaasti, koska jostain jo leijailee muutoksen tuoksu. Vähintäänkin se, että ihmispoikaset räpyttelevät pesän reunalla lehahtakseen omilleen, järjestää elämän uudeksi. Nykyisenlaista tylsää arkeani tiedän ikävöiväni lopun ikääni.
Onko lopulta samankaltaisena toistuva arki ja meidän tylsimysten pyrkimys sen ylläpitämiseen se, mikä notkuilevan maailman säilyttää huterasti raiteillaan?
Värikkäitä satakieliä tarvitaan, mutta myös kotiluodon tylsää tiiraa. Monesti myös kimpuntäytteeksi neilikoita.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 19/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous