”Välit ovat olleet poikki siitä lähtien” – nämä asiat hävettävät omassa elämässä eniten, kertovat Annan lukijat
Pienet mokat on helppo kuitata naurulla, mutta syvälle asettunut häpeä voi leimata elämää vuosikymmenten ajan. Annan lukijat paljastavat häpeällisimmät muistonsa.
Kipeydestään huolimatta häpeä on myös tarpeellinen tunne.
Pienet mokat on helppo kuitata naurulla, mutta syvälle asettunut häpeä voi leimata elämää vuosikymmenten ajan. Annan lukijat paljastavat häpeällisimmät muistonsa.
Häpeä tunteena on niin salakavala, ettei sitä aina edes tunnista häpeäksi. Jos liukastuu banaaninkuoreen tai toikkaroi pikkujouluissa, tunne on helppo nimetä. Kokonaisvaltaisemmasta, koko minuuden lävistävästä riittämättömyyden tunteesta voi olla vaikeampi saada kiinni.
Niin ajattelee koko elämänsä ”laaja-alaisesti kaikenlaista” hävennyt ja hiljattain aiheesta kirjan julkaissut kirjailija Inka Nousiainen. Työkirjamaisessa Häpeäkirjassa Inka halusi lähestyä aihetta huumorin kautta mutta tiedostaen, miten vakavasta ja moniulotteisesta asiasta on kyse – häpeä kun lymyilee kaikilla elämän osa-alueilla ja monien ongelmien taustalla.
– Kirjaa työstäessäni opin lisää omastakin häpeästäni, liittyen vaikkapa siihen, millaisia rooleja missäkin tilanteissa otan. Häpeä voi saada käyttäytymään vastakkaisillakin tavoilla, yhtä lailla vetäytymään ja lamaantumaan kuin suurieleisesti ylisuorittamaan.
”Pahimmillaan häpeä vie toimintakyvyn ja rikkoo yhteyden toisiin ihmisiin.”
Koska jokainen kokee häpeän eri tavoin, samankaltainen tapahtuma voi särkeä yhden ja mennä toisen läpi jättämättä sen vakavampia jälkiä. Psykologisesti ja fysiologisesti häpeä muistuttaa pelon tunnetta. Pahimmillaan häpeä vie toimintakyvyn ja rikkoo yhteyden toisiin ihmisiin.
– Olen itse kamppaillut elämässäni monenlaisten epävarmuuksien ja alemmuuksien kanssa. On tärkeää yrittää luoda yhteys omaan häpeäänsä. Muuten voi olla vaikea ottaa vastaan mitään hyvääkään.
Kiusallisuudestaan huolimatta häpeä on tarpeellinen tunne. Häpeä auttaa tunnistamaan omat rajat ja suojelemaan niitä. Se toimii myös moraalinvartijanamme.
– Ryhmässä toimiminen edellyttää muiden huomioimista. Täysin häpeämätön ihminen välittää vain itsestään eikä osaa asettua toisen asemaan.
”Voisin tiedotella mokistani vähemmänkin”
Omissa häpeähetkissään Inkaa on auttanut jakaminen ja kyky nauraa itselle.
– Voisin tiedotella mokistani vähemmänkin. Jos kävelen päin pylvästä, kyllä päivitän someen. Yksityisemmistä asioista puhun pienemmissä piireissä.
On myös häpeää, jota ei toisten kanssa halua tai voi jakaa. Se voi liittyä esimerkiksi omaan taustaan tai tavalla tai toisella satuttaneisiin kokemuksiin.
– Egotripin Matkustaja-biisissä sanotaan hyvin: ”On olemassa asioita / niin kipeitä ja vaikeita / ettei niistä puhumalla selviä.” Häpeä voi viedä syviin vesiin, ja paljon työtä täytyy tehdä myös hiljaisuudessa.
Aina hävetessään Inka muistuttelee itseään siitä, että luultavasti muutkin ajattelevat lähinnä itseään ja häpeävät omia asioitaan.
– Kun soimaa itseään, voisi pysähtyä miettimään, eikö itseään pitäisi ennemmin puolustaa.
Yleistä häpeän stigmaa voisi Inkan mielestä yrittää hälventää huomioimalla muita heidän häpeässään. Jos huomaa, että jotakuta hävettää, voisiko tilannetta helpottaa jotenkin?
Vaikka vuodet ovat tuoneet Inkalle koko ajan enemmän mielenrauhaa, hän kohtaa yhä tilanteita, joissa häpeän tunne aktivoituu automaattisesti. Välillä hän parahtelee ihan ääneen vaikka bussipysäkillä jotain noloa muistaessaan.
– Ehkä häpeään auttaa, jos siitä tekee kaverin ja vie sen kahville.
Mikä siinä hävettää? Annan lukijat kertovat
”Olen keski-ikäinen, eikä minulla ole puolisoa tai lapsia. En ole ikinä edes seurustellut muutamaa kuukautta pidempään. Se hävettää.”
”Olen tehnyt ihmissuhteissani kaikki mahdolliset virheet. Rakennan jälleen uutta elämää melkein tyhjästä.”
”Ulkonäkö, joskus ikä, ylipaino, osaamattomuus, huono kielitaito.”
”Olen ujo ja arka. Harvoissa yksityiselämän kohtaamisissa koen olevani kömpelö.”
”Uuden hallituksen mielestä olen koko lailla turha ihminen Suomessa, koska minulla ei ole työpaikkaa.”
”Edellisestä työpaikasta jäi takaraivoon muistikuva; tärkeintä ei ole moka vaan kuka mokaa.”
”Mielestäni kaikelle voi, saa ja pitää nauraa.”
”Ensin mietin asiaa itsekseni, sitten puhun jollekin ja lopuksi yritän unohtaa koko asian.”
”Jo pikkulapsena opin, ettei omista häpeänaiheista kannata puhua. Kuulija vain provosoituu.”
Mitä häpesit viimeksi?
”Ajattelematonta aivopieruani, josta ystävättäreni loukkaantui. Onneksi hän sanoi siitä, joten huomasin pyytää anteeksi ja selittää, mitä oikeasti tarkoitin.”
”Sitä, etten ole yhtä nopea uusien tietoteknisten taitojen oppimisessa kuin puolta nuoremmat.”
”Kompastuin kaupasta tullessani. Yksi ohikulkija tokaisi: eiks olekin noloa, kun kaikki katsoo? Itkin kotona.”
”Hampaitani, joissa on värieroa, paikkauksia ja implantteja.”
”Liikaa humaltumistani ja krapulassa töihin tuloa.”
”Rumia sisäreisiäni, kun mieheni huomautti niistä.”
”Hyväuskoisuuttani.”
”Tapaani nalkuttaa turhista asioista.”
Mikä on kaikkein häpeällisin muistosi?
Häpeä haihtuu hitaasti. Annan lukijat kertovat, että kaikkein häpeällisimmät muistot saattavat palata mieleen vielä vuosikymmentenkin jälkeen.
”Haukuin ystäväni 30 vuotta sitten, ja välit ovat olleet poikki siitä lähtien.”
”Häpesin alkoholistimieheni puolesta hänen tekemisiään. Taitaa olla yleistä.”
”Pettäminen nuorempana.”
”Lunttasin kansakoulun kolmannella luokalla yhteiskuntaopin kokeissa. Opettaja näki.”
”Se, että suostuin seksiin ilman omaa haluani.”
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 40/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous