Ihmiset

Susanna, 34, tuli viimein onnellisesti raskaaksi, mutta joutui valitsemaan abortin – ja kohdunpoiston: ”En osannut edes pelätä, että näin voi käydä”

Hyvinvointivalmentaja Susanna Juntusen, 34, taaperoarki keskeytyi äkisti, kun hänet kutsuttiin papa-seulonnan lisätutkimuksiin. Siitä alkoi painajaisten aika.

Teksti:
Hannele Tavi
Kuvat:
Suvi Elo, Susanna Juntusen Kotialbumi

Susanna Juntusen elämä kietoutui lapsettomuushoitoihin.

Hyvinvointivalmentaja Susanna Juntusen, 34, taaperoarki keskeytyi äkisti, kun hänet kutsuttiin papa-seulonnan lisätutkimuksiin. Siitä alkoi painajaisten aika.

Olen kolmilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Synnyimme kolmen vuoden sisään, joten olimme vähän kuin kolmoset.

Olen pienestä pitäen ollut mukana joukkuevoimistelussa. Aluksi urheilijana, sitten valmentajana ja tähän syksyyn asti psyykkisenä valmentajana. Joukkuevoimistelun harrastaminen oli voimauttavaa. Lähdin itse opiskelemaan psyykkiseksi valmentajaksi, koska halusin olla lajin harrastajille ihminen, joka kuuntelee esimerkiksi naiseuteen liittyviä murheita.

Lukioon saakka olin ollut kiltti kympin tyttö. 15-vuotiaana lähdin vaihto-oppilaaksi Meksikoon. Siellä näin, mitä vaaroja maailma kätkee.

Kokemusten jälkeen minua alkoi kiinnostaa ihmisten auttaminen. Lukion jälkeen luin sosionomiksi ja tein päihde- ja mielenterveystyötä ennen yrittäjäksi ryhtymistä.

Lukiossa minua pyydettiin osallistumaan Miss Suomi -kilpailuihin. Kilpailunhaluisena lähdin mukaan ja yllätyksekseni tulin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Misseys ei ikinä ollut ollut minulle mikään haave, vaan olen ollut enemmän poikatyttö.

”Enää en osallistuisi vanhanaikaisiin missikisoihin.”

Kisojen naiskuva oli minulle vieras, ja olin kisassa kapinoija. Mielestäni siellä ei arvostettu naisia, meidät laitettiin risteilyllä kulkemaan bikineissä yökerhoon keskellä yötä. Oli alentavaa kulkea humalaisten seassa puolialasti.

Enää en osallistuisi vanhanaikaisiin missikisoihin.

Lapsuuden liikuntaharrastukset ovat viitoittaneet elämää myös aikuisena.
Lapsuuden liikuntaharrastukset ovat viitoittaneet elämää myös aikuisena.

Seurustelin ex-mieheni kanssa nuoruudesta asti, olin 27-vuotias, kun menimme naimisiin. Ehdimme olla naimisissa 8 kuukautta, kunnes päädyimme eroon. Päätös oli sokki perheelleni. Vanhempani ovat olleet nuoresta asti yhdessä, ja minäkin ajattelin, että niin kuuluu tehdä.

Vähän sen jälkeen tapasin nykyisen mieheni. Hänen kanssaan minulle kirkastui, että haluan lapsia. Mutta pian selvisi, ettei se tapahdukaan sormia napsauttamalla.

Susanna Juntunen sai syöpädiagnoosin

Kului 1,5 vuotta, ja hakeuduimme lapsettomuuspoliklinikalle. Minulle tehtiin munatorven aukiolotutkimus, jonka jälkeen tulin raskaaksi. Odotus oli ihanaa aikaa, ja juhannuksena 2019 poikamme syntyi.

Taaperoarki keskeytyi äkisti, kun minut kutsuttiin papa-seulonnan lisätutkimukseen. Olin käynyt normaalissa papa-seulonnassa vähän ennen raskaaksi tulemista ja kun tuloksista ei tullut kirjettä, ajattelin, ettei mitään huolestuttavaa ollut löytynyt.

Löydöksistä kertova kirje oli hukkunut postissa.

Siinä olisi ollut ohjeistus, että seulonnassa on löytynyt hyvälaatuinen muutos, ja minun tulisi käydä vuoden päästä uusintakokeessa. Ilman kirjettä en osannut koetta varata, mutta onneksi kutsu tuli, kun lapsemme oli vuoden.

Näytteestä löytyi muutoksia. Seuraavaksi minut kutsuttiin kolposkopiaan, josta tehtiin taas löydöksiä. Lopulta minulla todettiin kohdunkaulan syöpä.

Aluksi epäiltiin, että syöpä oli levinnyt imusolmukkeisiin, mikä oli traumatisoiva diagnoosi, sillä selviytymismahdollisuudet olisivat olleet huomattavan pienet. Se oli iso kolaus identiteetilleni.

Olinko enää uskottava valmentaja?

Missiaikojen jälkeen Susanna keskittyi bikini fitness -kilpailuihin.
Missiaikojen jälkeen Susanna keskittyi bikini fitness -kilpailuihin.

Minulla ei ollut mitään oireita, olin hyvinvointialan ammattilainen. Koin, että kyllä minä tuntisin, jos kropassani olisi syöpä. Olin pitänyt itsestäni huolta ja ollut varovainen sukupuolitautien kanssa.

”Kirjoitin kirjeitä lapselleni hänen elämänsä tärkeisiin hetkiin.”

Valmistauduin kuolemaan ja kirjoitin kirjeitä lapselleni hänen elämänsä tärkeisiin hetkiin. Syöpä ei onneksi ollutkaan levinnyt, vaan selvisin paikallisella leikkauksella. Vuoden 2021 naistenpäivänä lääkäri soitti, että syöpä on saatu leikattua pois. Voisimme yrittää toista lasta.

Pian selvisi, että molemmat munatorveni ovat tukossa. En voisi tulla luonnollisesti raskaaksi. Ainoa mahdollisuus olisi keinohedelmöityshoito. Kesän mietimme, olemmeko valmiita raskaisiin hoitoihin.

Taustalla oli koko ajan se tieto, että jos en lähde hoitoihin, kohtuni poistetaan.

Halusimme tarjota lapsellemme sisaruksen ja aloitimme hoidot. Syksy 2021 oli rankkaa aikaa. Mitään ei voinut ennustaa. Elämä kietoutui lapsettomuushoitoihin.

Meille kävi hyvin. Saimme kerättyä munasoluja, ne hedelmöittyivät ja saimme niitä pakkaseen mukavan määrän. Yksi pakastealkio istutettiin, ja se lähti kehittymään.

Ehtona oli, että kohtuun istutettaisiin vain yksi alkio, sillä monikkoraskaus olisi operoidulle kohdulleni riski. Alkio kuitenkin jakautui ja alkoi kehittyä identtisenä kaksosraskautena.

En ollut etukäteen osannut edes pelätä, että näin voisi käydä.

”Meillä on täällä yksi lapsi, joka ansaitsee iloiset vanhemmat”

Jouduimme arvioimaan riskit ja todennäköisyydet. Olin todella pahoinvoiva, ja raskaus vei minut heti sängynpohjalle. Raskauteen liittyvät lukuisat ja vakavat riskit olivat henkisesti painavia kantaa. Kävimme asiat huolellisesti läpi ja lopulta päädyimme siihen, että raskaus keskeytetään.

Keskeytyksen jälkeen minulla oli syöpäkontrolli, josta löytyi solumuutoksia.

Kuolemanpelko palasi. Mitä, jos en ole näkemässä lapseni tärkeitä hetkiä?

Hän on jo kolmevuotias, ja koko hänen lapsuutensa on mennyt siihen, että olen joko pelännyt, että kuolen tai käynyt raskaita hoitoja läpi.

Solumuutokset olivat hyvälaatuisia, mutta lääkäri suositteli kohdun poistamista, ettei syöpä pääse kehittymään huomaamatta. Se tuntui oikealta ratkaisulta: ehkä tämä painajainen viimein loppuu ja voin alkaa keskittyä siihen, että meillä on terve lapsi.

Se on auttanut tuskassa, kun olen ajatellut menetettyjä kaksosia. Meillä on täällä yksi lapsi, joka ansaitsee meidän huomiomme ja iloiset vanhemmat.

Syövän ansiosta olen oppinut näkemään, kuinka hyvin meillä asiat ovat ja kuinka tyytyväisiä olemme tähän hetkeen ja siihen, että olemme hengissä.

Enää jäljellä on yksi kontrolli ensi vuoden alussa. Sitten se tarina tulee toivottavasti päätökseen.

X