Terveys

Mira, 41, on elänyt 17 vuotta endometrioosikipujen kanssa – ”Eetos oli sellainen, että naisen elämä nyt vain on tällaista”

Kivut kuuluvat naisen elämään, Mira Pölläsen annettiin nuorena ymmärtää. Myöhemmin hänellä todettiin vaikea syvä endometrioosi. Raastavat kivut ovat jatkuneet 17 vuotta, mutta tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Mikko Nikkinen

Mira iloitsee nyt saamastaan hyvästä hoidosta.

Kivut kuuluvat naisen elämään, Mira Pölläsen annettiin nuorena ymmärtää. Myöhemmin hänellä todettiin vaikea syvä endometrioosi. Raastavat kivut ovat jatkuneet 17 vuotta, mutta tulevaisuus näyttää valoisammalta.

Mira Pöllänen on usein miettinyt seuraavaa: jos endometrioosi olisi sukupuolesta riippumaton ja liittyisi johonkin muuhun kuin tabuna pidettyihin elimiin ja ruumiintoimintoihin, endometrioosin tutkimiseen ja lääkäreiden ja hoitajien tietoisuuden lisäämiseen olisi jo aikoja sitten uhrattu merkittävästi enemmän resursseja.

Mira on kokenut kouriintuntuvasti sen, miten naisten vaivoja usein vähätellään.

Oireet veivät lääkärille parikymppisenä – diagnoosina syvä endometrioosi

”Se on vain stressiä, minulle sanottiin, kun valitin epämääräisestä lantiokivusta, pahasta olosta ja väsymyksestä. Olin silloin, vuonna 2005, 24-vuotias ja juuri valmistunut trade­nomiksi. Kuukautiskiertoni oli myös sekaisin ja vuodot niukkoja.

Koin, että oireitani ei otettu vakavasti. Eetos oli sellainen, että naisen elämä nyt vain on tällaista. Minua kyllä tutkittiin, mutta loppu­tulema oli, että koska emme tiedä, mikä sinulla on, sinulla ei voi olla mikään.

Aloin itsekin epäillä oireitani. Ehkä kyse on vain pääkopasta, mietin.

Seuraavana vuonna eräs lääkäri otti minut tosissaan ja laittoi lähetteen erikoissairaanhoitoon. Minulle tehtiin gynekologinen vatsaontelon tähystys. Kävi ilmi, että kärsin vaikeasta endometrioosista – niin vaikeasta, että aluesairaalassa nostettiin kädet ylös. Sain lähetteen HUSiin, endometrioosilääkäri Päivi Härkin vastaanotolle.

Diagnoosini oli emättimen ja peräsuolen endometrioosi eli syvä endometrioosi. Lisäksi pesäkkeitä oli muuallakin alavatsassa.

’Sinä olet hirveän kipeä. Et ole kuvitellut mitään’, sanoi Härkki. Melkein itkin helpotuksesta.”

Endometrioosileikkaus toi avun – kivut hävisivät

”Endometrioosi on kuin liimaa. Se oli liimannut yhteen sisäelimiäni ja suolistoani – kaikki oli aivan kummallisessa järjestyksessä. Siksi kävelin töpöttelemällä kuin vanha ihminen. Jokainen askel repi sisuskalujani.

Leikkauksessa poistettiin pesäkkeitä ja vapautettiin sisäelimiä. Leikkauksen myötä kaikki kivut hävisivät. Tuntui kuin olisin saanut elämäni takaisin.

Endometrioosia hoidetaan hormonihoidolla, jolla pyritään vuodottomuuteen. Raskaaksi tulo tietysti vaikeutuu jo taudin luonteen takia. Raskausasia ei ollut tuolloin minulle ajankohtainen, joten en murehtinut sitä sen enempää.

Hissukseen aloin harrastaa taijia. Oli mahtavaa venytellä lihaksia ilman kivun tunnetta.”

Ehkäisypillerien lopettaminen toi endometrioosikivut takaisin

”Kahden ja puolen vuoden kuluttua leik­kauksesta endometrioosin todettiin hiipuneen. Seurasi monta hyvää vuotta. Sitten menin tyrimään: jätin ehkäisypillerit pois, koska halusin tutustua itseeni ja kokea, miltä tuntuu elämä ilman hormoneja.

Kolmen viikon kuluttua kivut palasivat ja olivat mallia ärhäkkä.

Joulukuussa 2013 makasin taas leik­kauspöydällä HUSissa. Suurimmat endomet­rioosin aiheuttamat vauriot olivat paksusuolen ja peräsuolen taitteessa. Suoltani jouduttiin poistamaan 20 senttiä.

Leikkauksen jälkeen sain suojaavan avanteen sekä pyörätuolin, koska minulla ei ollut voimia liikkua. Avanteen kanssa oli ongelmia ja jouduin tuon tuosta sairaalaan. Se oli rankka elämänvaihe. Onneksi puolisoni oli rinnallani.”

Lue myös: Kiiran, 28, munasarjoista löydettiin appelsiininkokoinen kasvain: ”Endometrioosi on sairaus, ei pelkkä naisten vaiva”

Raskaus onnistui endometrioosista huolimatta

”Kun olin vahvistunut ja avanne oli suljettu, lääkärit alkoivat patistella lapsentekoon. He sanoivat, että jos aiomme lapsen tehdä, sen aika on nyt. Raskaus hoitaisi samalla myös endometrioosia.

Sain jättää ehkäisypillerit pois puoleksi vuodeksi. Netin vertaistuki oli raskautta yrittäessä korvaamaton. Me plussaamista yrittävät, endometrioosia sairastavat naiset tuimme toisiamme. Viimeisellä mahdollisella kierrolla ennen hedelmöityshoitoja tulin ras­kaaksi. Alkukesällä 2016 aloin odottaa tytärtäni Viljaa.

Heitin ryhmälle iloiset hyvästit. Olin ollut katkera kohtalostani, mutta silloin tunsin vain sanoinkuvaamatonta onnea.

Olin ison osan raskausajasta sairauslomalla. Koska minulla oli niin paljon leikkausarpi­kudosta, vatsan kasvaessa kuului vain rits ja räts, kun kudokset venyivät.

Vilja syntyi suunnitellulla sektiolla helmikuussa 2017.”

Mira Pöllänen.
Mira saa nyt hoitoa sekä sairauteensa että sen aiheuttamiin kipuihin. Hän toivoo saavansa työkykynsä takaisin.

Vaikea vatsan turvotus vei jälleen hoitoon

”Pari kolme vuotta sitten lantiokivut palasivat ja juoksin kipujen takia gynekologian poliklinikalla ja päivystyksessä. Keväällä 2021 vatsan turvotus lisääntyi niin hillittömästi, että minun oli vaikea hengittää. Pystyin olemaan vain puolimakaavassa asennossa.

Kuvauksissa ei kuitenkaan löytynyt mitään ja koin, että minut jätettiin yksin. Kipuihin, joihin kuului myös leikkauksesta johtuva hermovauriokipu, sain sentään hyvää hoitoa kipupoli­klinikalla. Hoitokeinoina olivat muun muassa fysioterapia, kipulääkitys ja TENS-laite, joka lievittää kipuja antamalla pieniä sähköimpulsseja.

Mutta turvotus vain jatkui. Syksyllä 2021 pääsin HUS Naistenklinikan päivystykseen, josta minua oltiin pian lähettämässä kotiin. Kieltäydyin lähtemästä ennen kuin tapaisin jonkun endometrioosilääkärin.”

Lue myös: Krooninen kipu tuli Sirpan elämään tragedian myötä – nyt hän valvoo öitä ja auttaa kipukroonikoita

Uusi diagnoosi vatsakalvon endometrioosi – ”Nyt saan kokonaisvaltaista hoitoa”

”Seuraavana aamuna Päivi Härkki seisoi sänkyni vieressä ja totesi, että minulla on vatsa­kalvon endometrioosi. Sen tyyppioire on turvotus, eikä sitä voi havaita kuvauksissa. Leikkaus ei tulisi kyseeseen, koska pesäkkeet olivat sirottuneet niin laajalle alueelle.

Minulla aloitettiin toinen hormonilääkitys jo olemassa olevan rinnalle. Se tepsi, ja turvotus alkoi hiljalleen laskea.

Viisi viikkoa myöhemmin olin suunnitellulla käynnillä Naistenklinikan endometrioosipoliklinikalla, jossa minua hoitivat lääkäri ja kätilö työparina. Hyvin hellästi he etsivät minusta kaikki vielä tunnistamattomat kipupisteet. Ne kirjattiin, ja tehtiin hoitosuunnitelma.

Tuon käynnin jälkeen korkkasin kuohujuoman. Kun sekä kipua että kivun aiheuttajaa nyt hoidetaan, katse on vahvasti tulevaisuudessa ja kadonneen työkyvyn etsinnässä. En tiedä, voiko 17 vuoden rypemisen jälkeen olla tämän tyytyväisempi terveydentilan suhteen. Nyt saan kokonaisvaltaista hoitoa ja minulla on mahdollisuus alkaa voida paremmin.”

Asiantuntijana osastonlääkäri Liisu Saavalainen, HUS Naistenklinikka

Artikkeli on julkaistu Kotilääkärin numerossa 4/2022. Jutun faktaosiota on täsmennetty 4.5.2022 – faktaosiosta syntyi aiemmin käsitys, että syvää endometrioosia esiintyisi pelkästään emättimen ja peräsuolen välisessä tilassa.

X