Vaikea lapsuus ei murtanut Kaisaa, 45: ”Oivalsin, että minussa itsessäni on voimavaroja ja keinoja, joilla pärjään”
Turvattoman lapsuuden jälkeen Kaisa Vuorinen, 45, on opetellut luottamaan siihen, että uskaltaa. Nyt hän haluaa auttaa lapsia löytämään vahvuuksiaan.
– Ahdistavat vanhat asiat, jotka olin painanut mieleni pohjalle, nousivat pintaan.
Turvattoman lapsuuden jälkeen Kaisa Vuorinen, 45, on opetellut luottamaan siihen, että uskaltaa. Nyt hän haluaa auttaa lapsia löytämään vahvuuksiaan.
Lapsuuttani ja nuoruuttani väritti isäni alkoholismi. Olin keskimmäinen lapsi kolmesta. Elämäämme mahtui myös paljon hyvää. Äitini vei meitä esimerkiksi urheiluharrastuksiin. Rakensin identiteettini koripalloharrastuksen varaan. Olin tosi hyvä liikunnassa. Olin hyvä myös koulussa. Ajattelen nyt aikuisena, että kompensoin sillä varmaan perhetaustaani – häpesin usein sitä, mistä tulen.
Lukioaika oli minulle erityisen vaikea. Aloin kärsiä vakavista uniongelmista. Minulle puhkesi myös vatsahaava. Kirjoituksista selvisin sillä, että käytin nukahtamislääkkeitä. En kertonut kenellekään pillereistä.
Pääsin ensi yrittämällä kasvatustieteelliseen tiedekuntaan Helsinkiin. Ulkoisesti näytti siltä, että elämäni eteni lupaavasti, mutta sisimmässäni koin olevani turvaton.
”Oivalsin, että minussa itsessäni on voimavaroja ja keinoja, joilla pärjään”
24-vuotiaana tapasin tulevan mieheni ja parin vuoden päästä aloin odottaa esikoistamme. Raskausaika ja synnytys menivät hyvin, mutta kun vauva oli kuusi kuukautta, menetin yhtäkkiä uneni. Ahdistavat vanhat asiat, jotka olin painanut mieleni pohjalle, nousivat pintaan. Miten ihmeessä selviän tästä? kyselin itseltäni.
Alkoi puolen vuoden jakso, jolloin olin tosi surullinen ja ahdistunut. Sain apua terapiasta. Aloin jutella itselleni kognitiivisen terapeutin vinkkien mukaan: ”Sä pärjäät kyllä. Voit turvata itseesi.” Kunnes eräänä päivänä huomasin, että jokin naksahti aivoissani: ymmärsin, että olin aina hakenut turvaa muilta tai ulkoisista jutuista – tutkinnosta, vakituisesta työstä – mutta voisin sen sijaan alkaa kääntyä itseni puoleen.
Sen jälkeen aloin tunnistaa hetkiä, joissa onnistuin. ”Sä uskallatkin!” puhuin rohkaisevasti itselleni. Oivalsin, että minussa itsessäni on voimavaroja ja keinoja, joilla pärjään.
Kun sain toisen ja kolmannen lapseni, osasin jo luottaa pärjäämiseen. Sain nauttia äitiydestä täysillä. Se oli hyvin tärkeää.
”Vahvuudet ovat sitä, mitä rakastamme tehdä”
Ihmiset, jotka eivät tunne minua, pitävät minua rohkeana, mutta itse koen, että olen vasta matkalla. Näen elämäni helminauhana askeleita, joita olen ottanut rohkeuden tiellä.
Ensimmäinen askel oli kolmikymppisenä, kun uskalsin kuunnella itseäni ja seurata haavettani ja hain opiskelemaan erityispedagogiikkaa. Valmistumisen jälkeen pääsin opettajaksi ihanaan tiimiin, jonka kanssa kokeilimme uutta metodia: lähdimme kohtaamaan käytöksellään oireilevia lapsia hyväntahtoisesti ja heidän omien vahvuuksiensa kautta. Homma toimi, ja pian löysin itseni pitämässä esityksiä erilaisissa opetilaisuuksissa ja kertomassa, miten lapsia auttaa oppimisessa heidän vahvuuksiensa tukeminen.
Toisin kuin usein luullaan, vahvuudet eivät ole sitä, missä ihminen on hyvä. Vahvuudet ovat sitä, mitä rakastamme tehdä. Kun teemme niitä asioita, tulemme vahvoiksi ja kukoistamme.
Omalla kohdallani näen, että löysin oman vahvuuteni silloin, kun aloitin koulussa erityisluokanopettajana. Muistan vieläkin sen päivän, kun huomasin eron aamuissani: tuskin maltoin odottaa, että koulupäivä alkaisi. Yhteyden saaminen lapsiin ja heidän auttamisensa tuntui niin hyvältä ja omalta jutulta.
Uusi askel rohkeuden polullani oli, kun heittäydyin yrittäjäksi kahdeksan vuotta sitten. Olin alkanut saada niin tiuhaan luentokutsuja, etten ehtinyt enää olla koulussa. Kiersin ympäri Suomea luennoimassa. Aloin myös valmistella väitöskirjaani.
Enimmäkseen olin uudessa roolissani rauhallisella mielellä, mutta välillä löysin itseni keskeltä epäuskoa. En luottanut siihen, että uskallan. Silloin yhtiökumppanini ja väitöskirjaohjaajani Lotta Uusitalo auttoi minua: hän lainasi minulle omaa rohkeuttaan. Myös mieheni ja sisarusteni tuki oli tosi tärkeää.
2018 perustimme toisen yrityksen, joka suuntaa kansainvälisille markkinoille. Tuotamme vahvuuspedagogiikan digimateriaaleja opettajille ja rehtoreille. Nykyään käyn paljon luennoimassa ulkomailla. Olen tosi ylpeä siitä, että voin auttaa osaamisellani lapsia ja nuoria ympäri maailmaa.
”Kun astuin luentosaliin, sisälleni laskeutui rauha”
Yksi elämäni vaikeimpia hetkiä on ollut väitöskevääni 2022. Kun väitöspäivä julkaistiin yliopistolla, tunsin yhtäkkiä, että haluan vain vajota maanrakoon. Koin syvää itseinhoa. ”Kaikki on feikkiä. Kuka sinä luulet olevasi!” ääni sisälläni sanoi. Häpeän tunne oli niin voimakas, etten meinannut kestää sitä.
Väitöstilaisuutta edeltävä viikko oli vaikea. Olin ahdistunut ja epäilin pärjäämistäni. Mutta sitten tuli väitösaamu, ja ihmeekseni huomasin, että olin pystynyt nukkumaan. Kun astuin luentosaliin, sisälleni laskeutui rauha. Tiesin, että kaikki menisi hyvin. Ja niin tapahtuikin. Selvisin upeasti.
Kun väitösrumba oli ohi, marssin tatuointiliikkeeseen ja tatuoin reiteeni omat vahvuuteni, joista isoimmalla sanan rohkeus. Halusin palkita itseni siitä, että huolimatta epäilyksistäni olin uskaltanut mennä pelkojani kohti. Olin pitänyt sinnikkäästi kurssini, vaikka häpeä oli yrittänyt horjuttaa minua.
”Haluan nähdä peilikuvassani fyysisesti voimakkaan naisen”
Viime kesänä annoin itselleni uuden tatuointilahjan. Olkavarressani lukee nyt: Let it be.
Otin tatuoinnin vähän sen jälkeen, kun olin sopinut mieheni kanssa, että eroamme. Teimme päätöksen yhteisymmärryksessä ja olemme edelleen läheisiä. Iskulause on minulle elämänohje siitä, että voin jättää häpeämättä ja syyllistämättä itseäni: ”Jätä murehtimatta. Luota siihen, että elämä kantaa.”
Juuri nyt koen, että olen hyvässä kohdassa elämää. Olen tehnyt pitkän matkan rohkeuden kanssa. En enää pienennä itseäni. Hiljattain sain myös uuden oivalluksen vahvuudesta. Olin polkujuoksumaratonin maalisuoralla, kun yhtäkkiä tajusin: ”Voi että, miten paljon rakastankaan haastaa itseäni fyysisesti!”
Haluan olla vahva niin sisältä kuin ulkoa. Haluan nähdä peilikuvassani fyysisesti voimakkaan naisen. Siksi aloitan jokaisen aamuni liikunnalla.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 43/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous