Kauneus

Tatuoinnin poistaminen voi olla kivuliasta, mutta Piritta Palokangas halusi silti päästä eroon tribaalistaan

Toimittaja Piritta Palokangas alkoi hävetä vanhaa tatuointiaan ja miettiä, että tatuoinnin poistaminen voisi olla hyvä idea. Näin siinä kävi.
Teksti: Piritta Palokangas Kuvat: Kuvitus Tinka Lindroth, iStock

Aurinko ja meren aallot, niitä olen aina rakastanut. Kukapa ei, mutta harva niitä käteensä tatuoi. Minusta se oli kuitenkin hyvä idea 22-vuotiaana.

Silloinen poikakaverini oli innostunut tatuoinneista. Ja kun vielä hänen puolituttunsa sattui tekemään niitä harrastuspohjalta, päätin hakkauttaa ihooni pysyvän kuvan: tuolloin niin muodikkaan tribaalin, jossa yhdistyvät aurinko ja meren aallot.

Myös populaarikulttuuri ja 1990-luvun trendit vaikuttivat päätökseeni. Vuosituhannen lopussa tatuoinnit yleistyivät, ja niitä alkoi näkyä julkkiksilla. Cardigans-yhtyeen musiikkivideolla laulaja Nina Persson ajeli reteästi amerikanraudalla nahkahousut jalassa ja käsivarressaan iso tatska. Nina oli niin cool. Ja jonkin aikaa tunsin itsekin olevani cool tribaalini kanssa.

Erityisen ylpeä olin siitä, että olin suunnitellut kuvan itse.

Lue myös: Tunnistatko suomalaiset julkkikset heidän tatuoinneistaan? Testaa!

Tatuoinnin poistaminen ei tullut heti mieleen

Kriisi alkoi vähitellen. Vuosia tribaali sai olla käsivarressani kuin luomi, joka ei ole ärtynyt. Muutama vuosi sitten aloin kuitenkin lähes huomaamattani häpeillä kuvatusta: Aloin poseerata kuvissa vasen kylki kameraan. T-paitojen hihat alkoivat pidentyä.

Pikkuhiljaa tajusin, että minulla on ihan oikea kriisi. Tatuointi ärsytti minua koko ajan enemmän katsoessani peiliin.

Kriisin orastusvaiheessa mietin vielä ääneen miehelleni, että voisin parannella kuvaa lisäämällä mustetta ja uusia kuvioita, mutta sitten muutin kuitenkin mieleni. Miehelleni en tätä ehtinyt kertoa, ja yksi joulu oli mennä piloille ongelmointini vuoksi. Mieheni oli ostanut minulle lahjakortin laadukkaaseen tatuointiliikkeeseen, koska luuli minun haluavan lisää mustetta. Hän oli kai ajatellut siihen päivään asti olevansa edelleen naimisissa sen hurjapään kanssa, johon 12 vuotta aiemmin oli rakastunut.

Mutta hänen vaimonsa olikin muuttunut pikemminkin riskianalyytikoksi, joka oli lukenut liian monta juttua tatuointivärien terveysriskeistä.

Tatuoinnin poistaminen tehdään laserhoidolla

Kypsä ihminen toteaisi, että tatuointi on merkki eletystä elämästä ja kantaisi sitä mukanaan ylpeästi ja peittelemättä. Mutta en ole vielä kasvanut ihmisenä siihen pisteeseen, joten yritän selviytyä tästä kriisistä rahalla.

Vuosi sitten päätin poistaa tatuoinnin, koska kehittyneet lasermenetelmät lupaavat poistaa suuretkin tatuoinnit kokonaan.

Motiivini päästä kuvasta eroon oli yhtä pinnallinen kuin oli motiivini sen hankkimiseen: ulkonäkö. Nuorena se näytti mielestäni hyvältä; nyt se näytti rumalta.

Päätökseeni vaikutti sekin, että nuoruuden hurjapäisyys ja ennakkoluuloton sinisilmäisyys olivat haalistuneet. Niistä muistutti vain kuva käsivarressa viime vuosituhannelta. Kuva, jota eivät rutistaneet tiukat hauis ja ojentaja.

Kesällä menin esteettisiin toimenpiteisiin erikoistuneelle klinikalle, jossa minut otti vastaan itseäni parikymmentä vuotta vanhempi hoitaja. Hän kumartui katsomaan tatuointia ja kysyi, millaista väriä siihen on käytetty. Ei aavistustakaan, vastasin.

Yritin muistella tilannetta, jossa tatuointini oli tehty: puolituttu tatuoijakaveri oli tullut kotikäynnille. Olin istunut keskellä olohuonetta toisen käteni päällä ja katsellut tv:tä, kun Jape (nimi keksitty) oli nakuttanut. Nelikymppinen minä, joka pöpöjen pelossaan pelkää tarttua juna-aseman portaiden kaiteisiin ilman hanskoja, muistelee sitä edelleen kauhulla. Olenko todellakin voinut olla niin huoleton?

Hoitajan katse oli jo selvästi toruva, kun hän totesi poiston maksavan huomattavasti enemmän kuin tatuoinnin ottaminen oli maksanut.

Tatuoinnin poistaminen, naisen käsivarsi.

Tatuoinnin poistaminen voi vaatia useita kertoja.

Poistaminen sattui

Valitsin poistotavaksi markkinoiden tehokkaimmaksi väitetyn menetelmän.

Siinä ihoa laseroidaan vahvalla lasersäteellä noin 10 minuutin ajan, minkä jälkeen pidetään 20 minuutin tauko. Tämä toistetaan neljä kertaa yhden käynnin aikana. Hoito on kivulias, ja poisto vaatii useita käyntikertoja klinikalla.

Katkeransuloisesti laserointi tuntui samalta kuin tatuoinnin ottaminen, paitsi että kipu oli monin verroin pahempaa.

Hoidon teho perustuu siihen, että lasersäde pilkkoo tatuointivärejä pieniksi hiukkasiksi, jotka poistuvat elimistöstä aineenvaihdunnan mukana. Hoidon jälkeen rasvasin tatuointia vimmatusti pintaverenkiertoa vilkastuttavalla suonikohjuvoiteella.

Hoitokerran jälkeen kuva alkoi haalistua vähitellen. Tulen tarvitsemaan vielä ainakin kaksi käsittelyä. Tavoitteeni on, että ensi kesänä voin taas poseerata valokuvissa myös oikea käsivarsi näkyen.

Kun varasin uutta aikaa, kysyin, käykö kyseisellä helsinkiläisklinikalla paljonkin tatuointejaan katuvia ihmisiä. Tatuointien poistoja tehdään kuulemma päivittäin. Tatuoinneistaan eroon haluavien määrä on lisääntynyt viime aikoina räjähdysmäisesti. En ole kriisini kanssa yksin.

Virheeni oli ottaa tatuointi sen kummempia harkitsematta ja muilta neuvoa kyselemättä. Äidilleni kerroin ideasta vasta, kun kuvio oli ihossani.

Tatuoinnin poistaminen laserilla.

Tatuoinnin poistaminen voi maksaa enemmän kuin alkuperäinen tatuointi.

Mitä tämä kriisi kertoo minusta? Elämänkoulu ja vanhemmuus ovat muuttaneet minua varovaisemmaksi, hillitymmäksi ja harkitsevaisemmaksi – mikä on tapauksessani ihan hyväkin asia.

Kaikki tatuoinnit eivät ole rumia. Olen nähnyt paljon taidokkaita, persoonallisia ja kantajalleen täydellisesti sopivia tatuointeja. Ehkä minäkään en nyt maksaisi itseäni kipeäksi, jos olisin aikoinani harkinnut vähän pidempään, millaisen kuvan, mihin paikkaan ja kenen tekemänä sen otan (onneksi tuohon aikaan ei ollut trendikästä ottaa kaulatatuointeja tai koko käden peittäviä hihoja!).

Ja olen edelleen sitä mieltä, että Nina Perssonin käsivarressa musiikkivideolla näkyvä iso kuva on upea. Jälkeenpäin olen saanut tosin tietää, että se ei ollut aito.

Artikkeli on ilmestynyt alun perin Annassa 48/2016.

X