Työ ja raha

Mervi Kallio päättää joka vuosi elää säästeliäämmin, mutta saattaa silti ostaa lähes 300 euron kasvoseerumin

Mervi Kallio suhtautuu raha-asioihin rennosti. Hänen mielestään elämästä kuuluu nauttia. – Yleensä käytän kaiken, mitä tilillä sattuu olemaan.

Teksti:
Riikka Heinonen
Kuvat:
Sampo Korhonen, Mervi Kallion kotialbumi, iStock, Unsplash, OM-arkisto

Mervi käy säännöllisesti pelaamassa tennistä Kalastajatorpan Tennisklubilla Helsingissä.

Mervi Kallio suhtautuu raha-asioihin rennosti. Hänen mielestään elämästä kuuluu nauttia. – Yleensä käytän kaiken, mitä tilillä sattuu olemaan.

Urheilutoimittaja Mervi Kallio, 46, rakastaa järjestää yllätysjuhlia ja yllättää muutenkin läheisiään.

– Olen kotoisin ihan tavallisesta työläisperheestä. Vanhempani olivat aina todella tarkkoja rahasta. Asuntoa lukuun ottamatta mitään ei koskaan ostettu velaksi. Olin ainoa lapsi, mutten todellakaan saanut kaikkea, mitä olisin halunnut, pikemminkin päinvastoin. Kun moni kaveri sai Barbien, minä sain Daisyn, koska se oli edullisempi, Mervi nauraa.

Mervi alkoi tiedostamattaan kapinoida vanhempien kulutustottumuksia vastaan muuttaessaan kotoa Loviisasta lukioon Helsinkiin. Se johti siihen, että mopo karkasi hetkellisesti käsistä. Mervi joutui soittamaan vanhemmilleen ja pyytämään heitä maksamaan luottokorttilaskunsa.

– Suhtaudun elämään ylipäänsä aika rennosti. Huoleton rahankäyttöni on kai jonkinlaista pientä kapinaa lapsena saamaani talousoppia vastaan. Vanhempieni sukupolvi ei saanut käyttää rahaa turhuuksiin. Nykyään on täysin hyväksyttyä tuhlata elämyksiin, hyvinvointiin ja asioihin, jotka helpottavat arkea. Sukupolvemme ymmärtää, ettemme saa täältä mitään mukaamme.

Mervi siteeraa usein ystäväänsä Kirsi Alm-Siiraa, jonka mukaan ihminen, joka kitsastelee rahassa, pihistää usein monessa muussakin, kuten rakkaudessa ja ystävyyssuhteissa.

– Ajattelen, että elämä on tässä ja nyt myös raha-asioissa. En heittele rahaa ympäriinsä, mutta yleensä käytän kaiken sen, mitä tilillä sattuu olemaan. Olen aina ollut huono säästämään. Melkein jokaisessa kaveriporukassa on aina yksi, joka ei osta drinkkejä tai maksa yhteistakseja. En halua, että kukaan ajattelee, että yrittäisin elää toisten siivellä.

Mervi pitää rentoudestaan, mutta toivoo, että olisi säästäväisempi.

– Päätän joka vuosi elää säästeliäämmin, mutta sitten tulee loma ja haluankin valita vähän paremman hotellin. Rahankäyttöni saattaa näyttää tuhlaamiselta ja siltä, että käytän rahaa itsekkäästi. Meillä ei ole mieheni kanssa lapsia, joten taloudellisesti kannamme vastuun vain itsestämme. Meillä on mieheni kanssa omat rahat. Minulle on tärkeää tietää, että vaikka mitä tapahtuisi, pärjään aina omillani.

Nuorempana Mervi oli ahkera shoppaaja, mutta nykyään hän on kuluttajana tiedostavampi. Rahaa kuluu enemmän palveluihin kuin materiaan.

– Ostan vaatteita harvemmin ja satsaan laatuun. Nuorempana kuluttaminen johtui jonkinlaisesta epävarmuudesta. Hyvänolontunne ja hyväksytyksi tuleminen tuntuivat tulevan materian kautta.

”Vaikka olen kuukausipalkalla, tilanne voi koska tahansa muuttua”

Mervi on ollut puolisonsa Jonin kanssa 30 vuotta yhdessä. Heillä on hyvin erilainen tapa kuluttaa, mutta riidoilta on vältytty.

– Mieheni kantaa huolta talousasioista, kun itse ajattelen, että kaikki järjestyy. Kun menen ruokakauppaan, teen ostokset fiiliksen mukaan ja kassalla yllätyn, kun ostokset saattavat maksaa jopa 150 euroa. Mieheni ostoskori maksaa paljon vähemmän, koska hän on paljon tietoisempi ostaja. Hän tietää, paljonko maitolitra maksaa, toisin kuin minä.

Välillä ystävät kuittailevat hyväntahtoisesti Mervin rahankäyttötottumuksista.

– He ovat joskus nauraneet, että Memmu tekee vain siksi niin paljon töitä, että pystyisi kustantamaan luksuselämänsä. Se on tietysti ihan vitsailua.

Formulakisojen varikkotoimittajana Mervi viettää 200 päivää vuodesta ulkomailla töissä. Omasta jaksamisesta on huolehdittava, kun matkustaa aikavyöhykkeeltä toiselle. Mervi ei koe liikuntaa ja kehonhuoltoa rahanmenona, vaan satsauksena hyvinvointiin.

– Käyn säännöllisesti kuntotesteissä, shiatsu-hieronnassa ja urheiluhierojalla. Välillä palkkaan personal trainerin.

Kosmetiikkaan hän myöntää kuluttavansa turhan suuria summia.

”Seerumi maksoi melkein 300 euroa.”

– Kosmetologi kehui uutta seerumia maasta taivaisiin. Ostin sellaisen heti, vaikka se maksoi kauheasti – melkein 300 euroa. Toivottavasti se tekee sen, minkä lupaa.

Puolitoista vuotta sitten Mervi muutti puolisoineen vanhaan kadettikouluun remontoituun asuntoon Helsingissä. Asuntolainan korkojen nousu on saanut hänetkin varpailleen.

– Meillä on iso asuntolaina, ja korkojen noustessa on tullut mietittyä, mistä kaikesta voisi karsia. En ota rahaa itsestäänselvyytenä. Vaikka olen töissä kuukausipalkalla, tiedostan, että tällä alalla tilanne voi koska tahansa muuttua. Unelmani olisi, että asunto olisi maksettu ja voisin rauhassa kuluttaa kaiken, minkä tienaan.

Mervi toivoo, että olisi ryhtynyt sijoittamaan aiemmin. Nyt hänellä on sijoitusrahasto ja osakkeita.

– En osaa katua mitään rahaan liittyviä päätöksiä, koska ne on tehty siinä hetkessä ja sillä rahalla, mitä on ollut käytettävissä.

X