6.5.2012

Sitruunamarenkipiiras

Teksti: Anna.fi

Valmistusaika

yli 2h

Vaikeusaste

Vaativa

Annosmäärä

Arvostelu

Ainekset

pohja:

120 g voita
30 g mantelijauhetta
90 g 1 ½ dl) tomusokeria
0.5 tl suolaa
1 muna
60 g + 175 g (yht. 3 ½ dl) vehnäjauhoja

voiteluun:

muna

Sitruuna-limettitäyte:

1 sitruuna
3 limettiä
200 g (2 ½ dl) sokeria
5 munaa
1.8 dl kuohukermaa

Sveitsiläinen marenki:

3 valkuaista
150 g (1,8 dl) sokeria
puolikkaan limetin mehu

Valmistusohje

Kuutioi voi. Punnitse yleiskoneen kulhoon mantelijauhe, tomusokeri, suola, muna ja 60 g (vajaa dl) vehnäjauhoja. Lisää voi ja sekoita taikinaa yleiskoneen melaosalla, kunnes se on tasaista. Tai nypi voi ja kuivat ainekset ryynimäiseksi seokseksi. Lisää muna.

Lisää loput vehnäjauhoista ja sekoita, kunnes massa on tasaista. Älä vaivaa taikinaa.

Nosta taikina leivinpaperin päälle ja kauli kolmen millimetrin paksuiseksi levyksi. Laita taikinalevy jääkaappiin lepäämään tunniksi.

Vuoraa taikinalla vuokien/ vuoan pohja ja reunat. Laita piirakkapohjat vähintään 15 minuutiksi jääkaappiin lepäämään.

Kuumenna uuni 180-asteiseksi ja paista pohjia siinä noin 12 minuuttia. Riko munan rakenne haarukalla ja voitele sillä vielä kuumat piirakkapohjat. Pane takaisin uuniin minuutin ajaksi. Ota piirakkapohjat uunista ja laske uunin lämpötila 120 asteeseen. Pese sitruuna ja limetit hyvin. Raasta niiden värillinen kuoriosa sekoituskulhoon. Purista hedelmien mehu kulhoon.

Lisää sokeri joukkoon. Sekoita hyvin. Riko munat yksitellen kulhoon ja vatkaa vispilällä niin, että munien rakenne rikkoontuu kunnolla. Lisää kerma joukkoon ja sekoita huolella. Laita seos jääkaappiin maustumaan vähintään tunniksi.

Siivilöi seos ja täytä sillä esipaistetut piirakkapohjat. Paista piiraita 120-asteisessa noin 20 minuuttia. Piirakat ovat valmiita, kun täyte on täysin hyytynyt.

Laita marengin ainekset ilman limettiä esimerkiksi yleiskoneen teräskulhoon tai muuhun teräskulhoon ja lämmitä vesihauteessa 35-asteiseksi koko ajan sekoittaen. Vaahdota tämän jälkeen yleiskoneessa tai sähkövatkaimella kiinteäksi vaahdoksi: pyyhkäise marenkia sormella. Jos sormenpäähän muodostuu terävä huppumainen päähine, on marenki valmista. Lisää lopuksi limetin mehu. Levitä marenki piiraiden päälle lusikkaa apuna käyttäen. Ruskista marenki uunissa grillivastusten alla tai puhalluslampun avulla.

Resepti: Jarmo Laitinen

 

 

Kommentit (1)

Onko tuo marengin 35 astetta oikein kun kaikissa muissa resepteissä lukee, että lämmitetään 60:een asteeseen ja sitten vatkataan vaahdoksi?




0



0

Onko tuo marengin 35 astetta oikein kun kaikissa muissa resepteissä lukee, että lämmitetään 60:een asteeseen ja sitten vatkataan vaahdoksi?




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi