Kuukausihoroskoopit

Kuukausihoroskooppi 4/2012

Teksti:
Anna.fi

Maaliskuussa hämmennystä aiheuttaneet Merkuriuksen ja Marsin perääntymiset päättyvät molemmat huhtikuun puoleen väliin mennessä, mistä alkaa seuraava selkeästi positiivinen rupeama Marsin alkaessa lähentymään kolmiota Plutolle.

Oman alitajunnan ja intuition seuraaminen on tässä kuussa erityisen tärkeää samaisen Marsin pysähtyessä oppositioon Neptunuksen kanssa kuun puolivälissä. Varmoja vastauksia on turha odottaa miltään taholta. Valinnat on pystyttävä tekemään näppituntumalla suuntaan jos toiseen. Vaistoja kannattaa kuunnella, vaikka ne näyttävät välillä ohjaavan jopa vähemmän oikeisiin valintoihin.

Pelkästään oikeita valintoja on täysin turha kuvitella tekevänsä, sillä siihen ei kukaan tässä maailmassa kykene. On vain uskallettava tehdä uusia ja uusia valintoja sitä mukaa kun tarvetta ilmenee. Liian tiukkoihin ehtoihin ei sen sijaan parane suostua missään tilanteessa. Se on melkoisella varmuudella merkki jonkinlaisesta epärehellisyydestä kyseisessä asiassa.

Maailmankartalla tilanteet alkavat pikkuhiljaa kärjistyä niin taloudessa kuin politiikassa ja jonkinlaista liikehdintää lienee havaittavissa pitkin kuuta. Kriittisin yksittäinen aikajakso osunee täysikuun molemmin puolin 6.4.2012, sillä Venus neliöi samaan aikaan Neptunusta ja Marsia. Isompia ”Jytkyjä” saataneen sen sijaan odotella ainakin tuonne kesäkuulle saakka.

Puoleen kuuhun osuu myös Auringon ja Saturnuksen oppositio, jolloin energiat ovat tavallista tiukemmalla jokaisen ihmisen elämässä. Kuun puoliväli voitaisiin melkein pyhittää yleiseksi lepoajaksi – jonkinlaiseksi astrologiseksi siestaksi, jonka jokainen toki toteuttaa ihan omalla vastuullaan.

Oinas

Huhtikuun menee vielä kaikki loistavasti eteenpäin Auringon saavuttua kevätpäivän tasauksen myötä Oinaan merkkiin ja viihtyessä siellä hiukan yli puolenkuun. Tärkeitä ja varmasti myös innostavia aloituksia on tarjolla juurikin kuun puolivälissä ja sanomattakin lienee selvää kuinka arvokkaista asioista on kysymys. Käynnistykseen liittyy vaikea luopuminen jostakin sinulle raskaaksi käyneestä velvoitteesta, joka vaikuttaa hurjan tärkeältä jollekin läheisellesi. Ilman pientä riitaa, et tule saamaan projektiasi käyntiin, joten ole tietoinen tilanteesta ja kanna reilusti vastuu aiheuttamastasi mielipahasta.

Härkä

Sinulla ja muilla maamerkkien edustajilla saa edelleen olla vauhti päällä, sillä erilaisia menestysnäkymiä on tarjolla pilvin pimein. Elämän mystinen puoli paljastaa itseään positiivisessa valossa. Älä edes yritä löytää syytä tavallisesta poikkeaville ratkaisuille, jotka ihmeellisellä tavalla vetävät sinua puoleensa. Nyt on oikea aika uskaltautua omavaltaisiin irtiottoihin kaikilla elämäsi alueilla. Mitä rohkeammalla asenteella olet liikkeellä, sitä menestyksekkäämpi kevät tästä sinulle kehkeytyy. Positiivinen vaihe jatkuu vielä toukokuun puolelle ja siksi kannattaa laittaa kaasu pohjaan jo nyt.

Kaksoset

Venus tekee heti huhtikuun alkupuolella neliötä Neptunukselle ja Marsille. Astrologian näkökulmasta katsottuna on aivan varmaa, että elät rakkauselämän rintamalla kevään ehdottomasti kuuminta aikaa. Ensimmäistäkään varmaa elementtiä ei ole näkyvissä ja siksi ainoa keino ottaa tämä aika haltuun, on uskaltautua tunteiden myrskyäviin syövereihin silloin kun kutsu kuuluu. Mystinen vetovoiman laki on nyt yhdessä vahvimmista vaiheistaan ja se toimii molempiin suuntiin. Sinä vedät puoleesi jotain hyvin selvästi itsellesi kuuluvaa ja samalla tunnet vastustamattoman vetovoiman sinulle tärkeitä ihmisiä ja asioita kohtaan.

Rapu

Pääset huhtikuussa omaan elementtiisi Neptunuksen kolmion ja Marsin sekstiilin luodessa aivan uskomattoman vahvan alitajuisen toiminnallisuuden kentän ympärillesi. Edelleen on välttämätöntä keskittää energiasi tarkasti oikeaan kohteeseen, mutta nyt on myös kuljettava sumuisia polkuja puhtaan intuition johdattamana. Luovuutesi toimii kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja osaat ihmeellisellä tavalla tarttua oikeisiin asioihin oikealla hetkellä. Voit parhaassa tapauksessa tunnistaa pysäyttämättömän voiman kaikkialla kehossasi. Tämä on jollain tavalla salattujen saavutusten kuukausi.

Leijona

Leijonalla menee edelleen tavallista kovempaa Uranuksen, Auringon ja Merkuriuksen kolmioiden antaessa positiivista energiaa merkkiisi, mutta viime kuun suorastaan riehakas meininki on silti päästettävä hiukan rauhoittumaan. Puolenkuun tietämillä sinulle todennäköisesti tarjoutuu joku melkein liian hyvältä vaikuttava tilaisuus työn tai matkustelun merkeissä. Kysymyksessä on ihan todellinen tilanne, eikä kukaan yritä huiputtaa sinua millään tavalla. Sinun on vain uskottava olevasi tilaisuuden arvoinen. Ota mahdollisuus vastaan, vaikka et tiedä sitä millään tavalla ansainneesi. Tämä on kosminen palkkiojakso.

Neitsyt

Mars pysähtyy merkissäsi huhtikuun puolivälissä melko tarkkaan oppositioon Neptunuksen kanssa ja lähtee jälleen etenemään kohti teholukemia kolmiossa Plutoon. Tämä kuu on kovista tehoista huolimatta erittäin herkkää ja monella tavalla arvaamatonta aikaa, jolloin on uskallettava luottaa oman alitajunnan viesteihin niin hyvässä kuin pahassa. Sumuinen olotila ei varmasti tunnu kotoisalta, mutta tällä kertaa se johdattaa sinua ehkä kokonaan uusille menestyksen kentille. Nyt on vain uskallettava ajelehtia fiilisten varassa ja oltava samalla varuillaan. Etukäteen et voi varautua yhtään mihinkään, joten elä hetkessä.

Vaaka

Olet edelleen määrittelemässä elämällesi tarkoitusta lähes 30 vuodeksi eteenpäin Saturnuksen perääntyessä viimeistä kertaa merkissäsi ja ottaessa kuun puolivälissä vastaan Auringon oppositiota. Nyt on aika katsoa millaisissa tilanteissa energiasi valuu hukkaan. Huomaa mitkä asiat tai ihmiset pystyvät pysäyttämään innostuksesi käsittämättömän tehokkaasti. Energiasi vain katoaa jonnekin ja tehokkuutesi on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Kun pystyt tiedostamaan mitä tapahtuu, lähtee tilanne korjautumaan ihan itsestään, sillä alitajuntasi ei salli jatkaa moista tuhlausta. Muista levätä riittävästi.

Skorpioni

Jupiter saattaa sinut kosketuksiin viisaan tyytymättömyytesi kanssa. Alitajuntasi toimii uskomattoman tehokkaasti tämän ajan tärkeissä ratkaisuissa ja jos jostain syystä toimit vastoin sen ohjausta, hyökkää tyytymättömyys salamana kimppuusi. Pääset parhaiten voiton puolelle tunnistamalla tilanteesi ja tiedostamalla, että tyytymättömyys kumpuaa vain omasta pysähtyneestä tilastasi, eikä mistään muualta. Nyt on oltava valmis tekemään ihan mitä tahansa surkean olotilan iskiessä. Pienikin liike riittää kääntämään tilanteen paljon valoisammaksi. Voivottelemalla vaivut vain syvemmälle ahdinkoon

Jousimies

Huhtikuussa merkkiisi jysähtää melkoisen vahva Suuren ristin kuvio. Venuksen, Marsin ja Neptunuksen raskaita aspekteja ottaa merkissäsi vastaan Juno asteroidi ja siksi saatat olla paljonkin tavallista hermostuneempi etenkin rakkauselämän – mutta myös kaikissa muissa elämäsi kuvioissa. Järkesi on narikassa ja voit seurata vain tunnetta ja tunnelmaa sekunnista toiseen ratkaisuja tehdessäsi. Mitään varmaa ennakkotietoa ei ole nyt käytettävissä. Monet omat suunnitelmasi jäävät tässä kuussa toteutumatta, sillä suuntaa on pystyttävä muuttamaan heti kun siltä tuntuu. Ihan sama minne käännyt, kunhan vain käännyt.

Kauris

Vauhtisi rauhoittuu huomattavasti huhtikuulle tultaessa, mutta positiivinen pohjavire on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin tulevaisuuden tai menneisyyden murehtiminen, joihin sinua houkuttelee Uranuksen päivä päivältä tarkentuva neliö merkissäsi vaikuttavalle Plutolle. Menossa oleva kevät on uusien tai vireillä olevien suunnitelmiesi kannalta äärimmäisen tärkeää aikaa. Nyt on panostettava uusiin haasteisiin ja uskallettava jättää monia aikaisempia velvoitteita kokonaan pois työlistalta. Kesän lähestyessä vaihtoehdot tulevat vähenemään entisestään ja siksi on parempi toimia jo tässä vaiheessa.

Vesimies

Huhtikuun planeetta-asemat antavat sinulle suorastaan loistavan lähtökohdan rakentaa itsellesi uudistuvaa maailmaa sekä ihmissuhteiden että työelämän parissa. Arvomaailmasi on tällä hetkellä avoimessa ja oivaltavassa vaiheessa ja siksi tunnet tavallista suurempaa vetovoimaa joitakin asioita ja ihmisiä kohtaan. Tällaisen kuvion aikana kuuluu nauttia elämästä kaikilla mahdollisilla sektoreilla, sillä oma vetovoimasi on täsmälleen yhtä suurta kuin elämänilosi. Osaat tehdä vaikutuksen muihin ihmisiin aurinkoisella olemuksellasi ja sen jälkeen voit ottaa parhaat tarjoukset vastaan kiitollisin mielin.

Kalat

Pitkän perääntymisensä jälkeen Mars kääntyy lopulta etenevään liikkeeseen oppositiomerkissäsi ja mahdollistaa sinulle monien epäselviltä vaikuttaneiden asioiden raiteilleen saattamisen. Tehtävä ei silti ole lainkaan helppo, sillä Venuksen ja Junon neliöt vaativat samaan aikaan kasvavaa huomiota ihmissuhteiden alueella. Olet mystisessä pyörteessä, etkä saa asioistasi minkäänlaista tolkkua järkeilemällä. Asioiden raiteilleen saattaminen vaatii ehdottomasti herkän intuitiosi kuuntelemista päivittäisten päätöstesi yhteydessä. Unohda hetkeksi aikaisemmat suunnitelmasi ja katso mitä nyt on tarjolla.

Astro.fi

X