Viikkohoroskooppi viikolle 17/2014
Mars ohjailee toimintaamme tällä viikolla sisäisillä sotatantereillamme, joten tunnekuohut ovat väistämättömiä. Viikonloppuna Venus astuu mukaan kuvioihin tunnelmaa tasapainottaen.
Tiistai 22.4.2014
Jännitteet ovat korkeimmalla mahdollisella tasolla ja nyt on vain maltettava ottaa rauhallisesti, vaikka kuinka tuppaisi keittämään. Uskalla olla oma itsesi ja kunnioita omaa vapauttasi äärimmäisen paljon.
Keskiviikko 23.4.2014
Sodan Jumala Mars painaa nyt liipaisinta ja aggressiot ovat niin pinnassa kuin suinkin on mahdollista. Maailmalla kiehuu, ja niin kiehuu vähän jokaisen sisimmässäkin. Nyt on tehtävä kaikki mahdollinen oman sisäisen rauhan ylläpitämiseksi. Jokainen taistelu on hävitty taistelu. Älä siis taistele.
Torstai 24.4.2014
Tässä hurjassa ajassa on myös valtavia mahdollisuuksia. Jos tiedät mihin olet pyrkimässä, niin pistä nyt kaikki energia peliin ja jätä kaikki muu vähemmälle.
Viikonloppu
Viikonloppuna eletään edelleen pyörremyrskyn silmässä, mutta lieventävää tunnelmaa alkaa jo olla ilmassa Venuksen avustuksella. Silti kannattaa liikkua suurella varovaisuudella kaduilla ja liikenteessä. Törmäilijöitä on liikkeellä tavallista enemmän.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous