Itsetuntemus

Hermosärystä kärsinyt vapaasukeltaja Johanna Nordblad löysi pelastuksen jääkylmästä vedestä: ”Jään alla mieleni rentoutuu”

Vapaasukeltaja Johanna Nordblad pakenee stressiä jään alle. Siellä hänen eteensä avautuu taianomainen tyhjiö, jossa hän tuntee olevansa yhtä luonnon kanssa.
29.2.2020 Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Elina Manninen ja Niclas Mäkelä

Espoolaisen uimahallin kylmä­altaan reunalla istui tärisevä ja itkevä nainen. Johanna Nordblad uitti altaassa vasenta jalkaansa.

Muutamaa vuotta aiemmin, vuonna 2010, hän oli kaatunut alamäkipyöräilyonnettomuudessa, ja sääriluuhun oli tullut paha kierteismurtuma. Oli hilkulla, ettei jalka mennyt kuo­lioon ja sitä jouduttu amputoimaan. Isojen leikkausten avulla jalka saatiin pelastettua.

– Hermoradat menivät silti sekaisin, ja minulle jäi kova hermokipu, joka piinasi vielä kolme vuotta onnettomuuden jälkeenkin, Johanna kertoo.

Animaatiotaiteilijan koulutuksen saanut Johanna työskenteli tuohon aikaan oman mainostoimintonsa luovana johtajana. Päivät sujuivat vielä siedettävästi, mutta yöt olivat tuskaisia. Johanna ei saanut nukuttua.

– Kipu tuntui samalta kuin joku poraisi hammaslääkärissä koko ajan ilman puudutusta: sattuu täysillä ja jatkuvasti.

Lääkärit yrittivät lohdutella, että hermot kasvaisivat puolitoista milliä vuodessa. Johanna laskeskeli, että kuluisi 40 vuotta, ennen kuin säryt hellittäisivät. Hänelle tarjottiin vahvoja opiaattipohjaisia lääkkeitä, joista hän kieltäytyi. Lopulta eräs lääkäri ehdotti jalalle kylmähoitoa. Ohjeeksi Johanna sai uittaa kipeää jalkaansa hyisessä vedessä päivittäin kymmenen minuutin ajan.

Aluksi Johanna oli epäuskoinen. Mutta hän oli valmis kokeilemaan mitä tahansa. Kun luuytimeen asti menevä kylmäkipu ensimmäisen minuutin jälkeen meni ohi, tilalle tuli autuas olo. Särky hävisi. Kylmän tunne oli vahvempi kuin kipu.

Johanna Nordblad sukeltaa

– Minuutin mittainen vapaasukellus laittaa tietyllä tavalla aivot narikkaan.

Johanna on sukeltanut satoja kertoja jään alle

Vedestä oli tullut Johannalle tärkeä elementti jo paljon aiemmin. Hän oli aloittanut laite­sukelluksen vuonna 1997 ja jäänyt koukkuun vapaasukellukseen vuonna 2000. Hänen ystävänsä oli tuolloin perustamassa ensimmäistä vapaasukellusseuraa Suomeen, ja seuran perustamiseksi tarvittiin tietty määrä ihmisiä. Johanna suostui mukaan. Laji, jossa sukelletaan ilman hengityslaitteita, oli hänelle entuudestaan täysin tuntematon.

– Kun ensimmäisen kerran sukeltelin altaassa edestakaisin keuhkollisella ilmaa, päätin, että en enää ikinä kanna paineilmapulloja mukanani. Laitesukellus loppui minun osaltani siihen kuin seinään.

Vapaasukellus vei Johannan mukanaan sen aiheuttaman tunteen vuoksi. Vedessä hengitystä pidättäessä pulssi laskee, ääreisverenkierto heikkenee ja aivot menevät säästötilaan.

– Syy, miksi rakastuin lajiin, piilee siinä, että sukelluksen aikana ihmisen elimistö alkaa säästää happea. Koska aivot normaalisti kuluttavat sitä paljon, usean minuutin mittainen vapaasukellus laittaa tietyllä tavalla aivot narikkaan. Kun olen tunnin altaassa, se tuntuu samalta kuin olisin ollut viikon Nizzassa lomalla.

Kipeän jalan kylmähoidon aikana Johanna jäi koukkuun myös hyiseen veteen. Vähitellen hän rupesi uittamaan kylmä­altaassa myös toista, tervettä jalkaansa, ja pikkuhiljaa koko kehoaan. Talvikuukausina hän sukelteli uimahallin ulkoaltaan kylmässä vedessä. Se tuntui ihanalta.

Hyvin pian hän yhdisti vapaasukeltamisen avantoihin ja kylmiin luonnonvesiin. Jäisissä vesissä uimisen jälkeinen euforinen olo tuntuu joka kerta yhtä autuaalta.

Johanna ei muista tarkasti ensimmäistä kertaa, jolloin sukelsi jään alle. Niitä kun on ollut satoja – kertoja, jolloin hän on humpsahtanut avantoon pelkässä uimapuvussaan.

– Maisema jään alla on ihmeellinen. Tuntuu siltä kuin hyppäisi tyhjään aukkoon ja jonkinlaiseen taianomaiseen tyhjiöön. Jään alla mieleni rentoutuu.

Jään alla avautuvat näkymät ovat ainutlaatuiset. Suomessa luonnonvedet ovat pääosin sameat, mutta talvella kylmä vesi on kirkkaampaa.

– Jää päästää valon läpi. Se kaartuu ympärilleni niin, että näyttää kuin olisin lampunvarjostimen sisällä. Jään alla ajattelen olevani osa omaa taideteostani.

Vapaasukelluksen aikana Johanna voi vain olla läsnä hetkessä. Mieli ei karkaa tulevaisuuteen.

– Tärkeintä on tarkkailla sitä, miltä minusta tuntuu, koska mukanani ei ole painemittaria kertomassa mitään tietoja. Vedessä olen vain minä ja kehoni. Koen aina siinä hetkessä jonkinlaisen yhteyden luontoon.

Johanna Nordblad ei riskeeraa mitään, koska on äiti

Vapaasukellus mielletään usein extreme-lajiksi. Johanna vakuuttaa, että sitä se ei todellakaan ole. Ihmisen täytyy olla täysin rentoutunut voidakseen sukeltaa, sillä jännitys käynnistää adrenaliinin tuotannon. Jään alle ei koskaan mennä yksin, vaan mukana on aina toinen vapaasukeltaja varmistamassa selustaa. Jos toinen menettäisi tajuntansa, toinen auttaisi ylös. Jään alle Johanna ei ole koskaan meinannut jäädä jumiin. Avannon aukko pysyy aina näköpiirissä.

– En mene paikkoihin, joista poispääsy ei ole helppoa, sillä olen äiti. Sitä vaihtoehtoa ei ole, Johanna sanoo napakasti.

Mutta miten Johanna saa pidettyä mielensä kirkkaana tilanteessa, jossa moni ahdistuisi ja jopa panikoituisi?

– Mielen hallinta on vapaa­sukeltamisessa todella helppoa, koska se tapahtuu automaattisesti. Hengitystä pidättäessä koko elimistö keskittyy ainoastaan siihen. On aika vaikea ajatella arkisia askareita, kun pidättää hengitystään kaksi minuuttia.

Tärkeintä vapaasukelluksessa onkin rentous.

– En menisi sukeltamaan, jos minua jostain syystä jännittäisi. Se tuo mukanaan virheriskin, ja silloin siitä tulee vaarallista.

Johanna muistuttaa, että vahingot sattuvat tilanteissa, joissa vaaraa ei etukäteen näe. Vain yhden kerran hän on itse ollut lähellä menettää henkensä.

Johanna Nordblad vapaasukeltaja

– Tiesin tasan tarkkaan, mitä tein väärin, enkä varmasti tee niin enää toiste.

Johanna Nordblad oli juuri osallistunut vuoden 2009 MM-kisoissa Slovenian Mariborissa staattisen sukelluksen kilpailuun, jossa pidätetään hengitystä ja kellutaan vedessä kasvot alaspäin. Suoritus meni huonommin kuin hän toivoi. Tulos oli vähän reilut neljä minuuttia, ja Johanna jäi kauas kärkisijoista.

Pettyneenä Johanna jäi kellumaan märkäpuvussaan uima-altaaseen. Yhtäkkiä hänelle tuli valtavan kuuma, ja hän riuhtaisi vauhdilla märkäpuvun takin yltään. Mutta se tarttuikin kiinni hänen omassa ranteessaan olleeseen kelloon ja kaulassa roikkuneeseen nenäklipsin lenkkiin. Puku jäi väärinpäin jumiin Johannan ylle ja täyttyi vedellä. Jalat eivät yltäneet pohjaan, ja Johanna oli kuin vettä täynnä olevassa pussissa.

– Tajusin, että nyt täytyy miettiä kunnolla seuraavat liikkeet, tai muuten käy huonosti.

Uimahallin toisella puolella oli käynnissä uinnin MM-kisa- finaali, ja ihmisten huomio kiinnittyi sinne. Johanna kokosi ajatuksensa ja lähti uimaan sokkona eteenpäin toivoen pääsevänsä altaan reunaan. Lopulta hän osui altaan jyrkkään päätyyn, josta paikalle osunut nuori tanskalaismies sai nostettua hänet ylös.

– Olin silloin jo epätoivon partaalla enkä olisi päässyt sieltä yksin ylös ilman hänen apuaan.

Vaikka tilanne oli raju, se ei jättänyt Johannaan kuolemanpelkoa tai traumoja.

– Tiesin tasan tarkkaan, mitä tein väärin, enkä varmasti tee niin enää toiste. Enää en ota pukua yksinäni pois vedessä, jos jalat eivät ylety pohjaan.

Johanna tietää pystyvänsä sukeltamaan 80 metriä koska tahansa

Johannalla on melkoinen liuta erilaisia ennätyksiä naiseksi, jolla ei omien sanojensa mukaan ole kovin voimakasta kilpailuviettiä. Johannan oma henkilökohtainen ennätys hengityksen pidättämisessä on virallisesti 6 minuuttia ja 35 sekuntia. Siitäkin olisi kuulemma voinut vielä jatkaa vähän pidempään.

Vuonna 2015 hän sukelsi jään alla avannosta toiseen 50 metrin matkan pelkässä uimapuvussa. Se poiki hänelle Guinnessin naisten maailmanennätyksen jään alla sukeltamisessa.

Jo 2004 hän teki maailmanennätyksen sukeltamalla uima-altaassa 158 metriä räpylöillä. Motivaattori tähän oli sukelluskaverin kanssa lyöty veto jäätelöannoksesta.

– En ole kilpailuhenkinen, voittaminen on minulle ihan samantekevää. Mutta jos olen viihtynyt vedessä niin paljon, että voisin tehdä ennätyksen, miksi en sitä tekisi? En tee ennätyksillä yhtään mitään, mutta on ihan siistiä kertoa niistä kavereilleni tai pojalleni.

Johanna ei noudata treeni­ohjelmia vaan käy sukeltamassa omaan tahtiinsa, kuitenkin lähes päivittäin kotikulmilla Helsingin Lauttasaaressa tai keskustan Allas Sea Poolilla. Hengityksenpidätysharjoituksia hän tekee silloin kun huvittaa. Välillä päivät kuluvat aamusta iltaan tietokoneen äärellä, joskus päivä rakentuu aamujoogan ja sukeltamisen ympärille. Hyvinvoinnin kannalta tärkeää on syödä kuudesti päivässä ja nukkua hyvät, 9–10 tunnin yöunet.

Maaliskuun lopussa Johanna Nodblad tavoittelee seuraavaa ennätystään. Hän haluaa rikkoa miesten 76,2 metrin maailmanennätyksen ja sukeltaa jään alla 81 metrin matkan.

– Edellinen ennätys on ystäväni Stig Severinsenin hallussa. Hän on kova jätkä, ja haluan näpäyttää Stigiä. Kai se on lapsenomainen haluni leikkisästi kilpailla hänen kanssaan ja ehkä jopa kannustaa häntä parantamaan omaa suoritustaan.

Projektista kuvataan dokumenttia, ja Johannan valmistautumista ennätykseen seurataan myös maaliskuun alussa alkavassa Extremepäiväkirjat-ohjelmassa.

– Sukellus ei jännitä minua, mutta tiedän, että avannon reunalla seisoessani mieleen tulee ihan pieni epätoivon hetki, jolloin tuntuu, etten pysty sukeltamaan avannon alla niin pitkää matkaa.

Mutta ajatus menee nopeasti ohi, koska Johanna tietää pystyvänsä sukeltamaan 80 metriä koska tahansa.

– Jos vedessä ilmenee jokin ongelma, tulen ylös. Jos ongelmaa ei ole, jatkan niin kauan kuin pystyn. Mukana ovat aina turvasukeltajat, jotka voivat ohjata minut avannolle, jos jotain yllättävää sattuu.

Johanna vaihtoi uraa: ”Tuntui, että maailma vilahti silmieni ohi ja kaipasin luontoon”

Jo lapsena Johanna Nordblad rakasti vettä. Hän varttui Porissa ja polski uimahallissa, maauimalassa, Yyterin rannoilla, kielletyssä Kokemäenjoessa ja vanhassa avolouhoksessa. Jälkimmäisissä hän kävi kavereiden kanssa salaa. Vapaa-aikana hän kiipeili puissa ja rakensi lauttoja, ulkoili paljon ja harrasti yleisurheilua, lentopalloa ja laskettelua yhdessä kolme vuotta vanhemman isosiskonsa Elina Mannisen kanssa. Vapaasukeltamisenkin he aloittivat samaan aikaan. Nyt siskokset työskentelevät yhdessä ja tekevät taidetta. Johanna sukeltaa erilaisissa vaatteissa ja ympäristöissä, ja Elina kuvaa.

– Ne ovat kivoja siskospäiviä, vaikka se ei ole ihan helppoa hommaa. Ennen kuvan ottamista minun pitää vetää nenä sekä poski- ja otsaontelot täyteen vettä, jotta niihin ei jää ilmaa ja kasvot näyttävät kuvissa paremmilta. Mutta ei se tunnu sen kummemmalta kuin että on vettä nenässä.

Johanna myi mainostoimistonsa muutama vuosi sitten, mutta tekee yhä välillä konseptisuunnittelua, kuvituksia ja graafista suunnittelua. Pääasiassa hänen yritystoimintansa keskittyy kuitenkin paitsi omiin sukelluksiin myös vapaasukelluskoulutuksien järjestämiseen ja sukellussafareiden vetämiseen.

– Luovuin mainostoimistostani, koska en halunnut enää istua päiviä tietokoneen äärellä. Tuntui, että maailma vilahti silmieni ohi. Kaipasin luontoon.

Johanna Nordblad Annassa

– Tasapainon ylläpitäminen on minulle usein vaikeaa.

Hän pysähtyi pohtimaan sitä, mitkä asiat elämässä olivat merkityksellisiä.

– Oivalsin, että tärkeintä on oleminen. Jos ei ehdi olemaan vaan täytyy koko ajan tehdä jotain, niin ei tekemisestä ole mitään hyötyä.

”Sukeltaminen on minulle pakopaikka”

Vapaasukellus on opettanut Johannalle paljon: Sen, että hän voi pudota jäihin ja selviytyä. Sen, miten merkityksellistä on kuunnella omaa kehoaan. Ja sen, miten tärkeää on pysähtyä olemaan ja elämään juuri tässä hetkessä.

– Vapaasukellus on antanut minulle elämäni tärkeimmät opit. Miten onnellinen olenkaan, että olen päätynyt sen pariin.

Stressinhallinta on aina ollut Johannalle haastavaa. Kun hän ryhtyy johonkin, hänelle on tärkeää tehdä se kunnolla ja hyvin. Se johtaa usein tilanteeseen, jossa tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken ja stressi kasvaa.

– Tasapainon ylläpitäminen on minulle usein vaikeaa. Jos voimani loppuvat, minun ei tarvitse ottaa pitkää lomaa vaan voin mennä vaikka kylpy­ammeeseen, uimahalliin tai mereen. Se ajaa saman asian. Sukeltaminen on minulle pakopaikka.

Johannan 18-vuotiaan pojan mielestä äidin puuhat eivät ole kummallisia. Joskus hän käy katsomassa äidin kilpailuja, jos aikataulut osuvat yksiin.

– Olen sukeltanut kauemmin kuin hän on ollut olemassa, ei siinä ole hänestä mitään erikoista.

Suurimman osan poikansa lapsuudesta Johanna Nordblad oli yksinhuoltajana. Vaikka hän vakuuttaa työnsä olevan turvallista, ei hän kaikilta osin suosittele sitä omalle jälkikasvulleen.

– En halua kannustaa poikaani sukeltamaan jään alle 80 metrin matkaa. Niin kauan kun itse sukellan, tiedän, että minulla on kaikki hyvin, mutta toisen puolesta en voi koskaan sitä tietää varmaksi. Tunnen itseni ja pystyn hallitsemaan tekemiseni enkä koskaan asettaisi itseäni vaaraan.

Lue lisää:

Henkinen väkivalta voi aiheuttaa trauman, joka voi jopa estää uuden parisuhteen muodostamisen – asiantuntija: ”Uuden kumppanin on hyvä tietää, että traumaattisten asioiden puiminen voi viedä aikaa”

Kun avopuoliso teki itsemurhan, runoilija Miika Nuutinen joutui syvälle suruun ja ahdistukseen: ”Jouduin rakentamaan itseni uudestaan”

Lue myös

Suosittelemme