Ravinto

Kasvisruokavalioon siirtyminen muuttaa suoliston bakteerikantaa, sanoo asiantuntija – ravitsemusterapeutti kertoo, millainen prosessoitu ruoka on hyväksi

Kaasun muodostuminen ei aina ole ongelma terveyden kannalta, sanoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.
24.11.2019 Teksti: Elise Mäki Kuvat: iStock

Jos siirtyy sekasyönnistä kasvissyöjäksi, muttuu suoliston bakteerikanta merkittävästi, kertoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa.

– Se näyttää muuttuvan terveyden kannalta parempaan suuntaan, mutta vaihdos voi aiheuttaa turvotusta, jopa ripulia ja ilmavaivoja. Ja jos kaasu ei pääse luonnollista reittiä ulos, voi tulla kipuja.

Näitä ongelmia voi yrittää välttää totuttamalla suolistoaan kasvispainotteisempaan ruokaan vähitellen.

Vaikka paljon puhutaan prosessoidun ruoan haitoista, on prosessointi palkokasvien kohdalla Palssan mukaan vain etu. Esimerkiksi tofu ja tempe ovat hyviä valintoja kavissyöjän suolistolle, sillä vaikka ne ovat palkokasvipohjaisia, on ne valmistettu hapattamalla. Suolisto sietää niitä helpommin kuin tuoreita palkokasveja.

Niitäkin kannattaa tosin lisätä ruokavalioon vähitellen. Myös härkäpavusta jalostetut kasviproteiinituotteet voivat sopia, vaikka itse härkäpapu ei yleensä sopisikaan vatsalle.

– Sitten meidän pitäisi ehkä vähän sietääkin sitä, että joskus tulee ilmaa suolistoon. Kaasun muodostuminen ei aina ole ongelma terveyden kannalta, vaikka se ei kivalta tunnukaan.

Jos siirtyy sekasyönnistä kasvissyöjäksi, muttuu suoliston bakteerikanta merkittävästi, kertoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa. Muutos on Palssan mukaan hyvä.

Jos siirtyy sekasyönnistä kasvissyöjäksi, muttuu suoliston bakteerikanta merkittävästi, kertoo ravitsemusterapeutti Anette Palssa. Muutos on Palssan mukaan hyvä.

Linssit säilykkeinä

Erityisesti niiden, joiden suolisto ärtyy tietyistä hiilihydraateista, kuten oligofruktoosista, kannattaa nauttia etenkin kikherneet ja linssit säilykkeinä.

Niiden sisältämät oligosakkaridit nimittäin liukenevat säilykkeen liemeen. Kun liemen kaataa pois ja huuhtelee herneet ja linssit hyvin, päätyy vatsaan vähemmän ärsytystä herättäviä hiilihydraatteja, Palssa kertoo.

– Tässä se prosessointi auttaa. Vaikka itse liottaisi ja keittäisi linssejä ja kikherneitä, se ei ole sama juttu.

Testaa säilykkeiden huuhteluvinkkiä käytännössä – 5 erilaista reseptiä

Lue myös:

Harkitsetko kasvisruokavalioon siirtymistä? Ravitsemusterapeutti kertoo, miten teet muutoksen terveellisesti

Onko sinulla iho-ongelmia? Syy voi olla suolistossasi

Lue myös

Suosittelemme