Ahdistus vaarin kuolemasta purkautui paniikkikohtauksina – Jeninan, 40, paniikkihäiriö alkoi jo lapsena: ”Nyt yritän opetella itsemyötätuntoa”
Jenina Nikanti sai paniikkikohtauksia jo lapsena. Nuorempana etenkin ihmisjoukot ja julkiset paikat laukaisivat kohtauksen. Terapia ja lääkitys ovat auttaneet Jeninaa.
Jenina Nikanti alkoi saada paniikkikohtauksia jo lapsena. Lääkitys ja psykoterapia ovat auttaneet häntä.
Jenina Nikanti sai paniikkikohtauksia jo lapsena. Nuorempana etenkin ihmisjoukot ja julkiset paikat laukaisivat kohtauksen. Terapia ja lääkitys ovat auttaneet Jeninaa.
Jenina Nikanti, 40: ”Olin herkkä lapsi ja murehdin usein maailmanloppua, sotaa tai kuolemaa. Kun vaarini menehtyi ollessani kuusivuotias, ahdistukseni yltyi iltaisin paniikkikohtauksiksi. Olo oli hirveä: sydän hakkasi, kädet puutuivat ja happi tuntui loppuvan. Perheneuvolan lastenpsykologi diagnosoi minulla paniikkihäiriön, mutta varsinaista hoitoa en saanut.
Teini-iässä paniikkikohtaukset muuttuivat niin pahoiksi, että hakeuduin fyysisten oireiden vuoksi monesti päivystykseen. Paniikkikohtauksessa ikävintä on pelko kuolemasta tai sekoamisesta. Kun sellaiset ajatukset ottavat vallan, on kehon ja mielen rauhoittaminen hankalaa.
Aloitin ensimmäisen mielialalääkitykseni 17-vuotiaana. Lääkkeistä oli apua, mutta lopetin ne neuvolan terveydenhoitajan suosituksesta alkaessani odottaa esikoistani täysi-ikäiseksi tullessani. Raskaus oli toivottu, mutta mielialalääkityksen lopettamisen vuoksi paniikkikohtauksia alkoi tulla monta kertaa viikossa.
Isot ihmisjoukot ja julkiset paikat, kuten vilkkaat ostoskeskukset ja juna-asemat, laukaisivat paniikkikohtauksen melkein poikkeuksetta. Elinpiirini kapeni vähitellen, kun arki piti suunnitella siten, ettei paniikkikohtauksille herkistäviä tilanteita tulisi. Yksin ollessani kohtauksia tuli vain harvoin. Paniikkikohtaukset vähenivät, kun sain lopulta synnytysosastolta keskusteluapua ahdistukseen ja lääkäriltä luvan jatkaa SSRI-lääkitystä.”
”Kohtauksen alkaessa toisen ihmisen rauhoittavilla sanoilla on iso merkitys.”
”Yritän opetella itsemyötätuntoa”
”Ahdistus nosti päätään vuosi sitten. Isäni sairastui ja joutui hoivakotiin, minkä lisäksi töissä oli kova kiire. Viime talvena sain vaikean paniikkikohtauksen keskellä yötä. Teini-ikäinen tyttäreni pelästyi hyperventilointiani ja soitti ambulanssin. Paniikkikohtauksia alkoi tulla erilaisissa tilanteissa melkein päivittäin.
Teen toimistotyötä keskussairaalassa ja päätin lopulta kertoa paniikkihäiriöstäni avoimesti kollegoilleni. Työyhteisön ymmärrys on ollut tärkeää. Paniikkikohtauksen alkaessa toisen ihmisen kosketuksella tai rauhoittavilla sanoilla on iso merkitys.
Sain työterveyshuollon kautta myös kymmenen kerran lähetteen kognitiiviseen psykoterapiaan. Psykoterapeutin kanssa puhuimme paniikkihäiriöni juurisyistä. Herkkänä ihmisenä reagoin voimakkaasti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan, mutta terapiassa tajusin olevani myös hirveän tunnollinen ja vaativani itseltäni täydellisyyttä.
Nyt yritän opetella itsemyötätuntoa ja muistaa, ettei minun tarvitse tietää tai osata kaikkea. Minulla on paniikkikohtauksiin myös perinnöllinen alttius, sillä äidilläni ja kahdella sisaruksellani on todettu paniikkihäiriö.”
”Oireet lievenevät, jos hengityksen saa tasattua”
”Paniikkioireet lievenevät, jos tihentyneen hengityksen saa tasattua hengittämällä hitaasti nenän kautta sisään ja suun kautta ulos. Erityisesti pitkät uloshengitykset auttavat laskemaan sykettä ja lievittämään ahdistusta. Useimmiten paniikkikohtaus kestää kymmenen minuuttia, mutta joskus oireilu on venynyt kolmituntiseksi. Sellaisesta paniikkikohtauksesta palautuminen vie monta päivää.
Nuorempana paniikkikohtaukset laukesivat usein ihmisjoukoissa, kuten ruokakaupassa tai yleisötapahtumissa. Enää julkiset paikat ja ihmismassat eivät juurikaan pelota minua, ja viime kesänä uskaltauduin ensimmäistä kertaa festareille.
Paniikkihäiriön lisäksi olen kärsinyt lapsesta asti pakko-oireisesta häiriöstä. Se on saanut minut ajattelemaan, että jotain kamalaa tapahtuu, jos en ripusta pyykkejä tietyssä järjestyksessä tai tarkista tarpeeksi monta kertaa, onko ulko-ovi lukossa. Altistusterapia on opettanut minua sietämään ahdistusta, joka syntyy, kun jätän pakkotoiminnot tekemättä.
Metsässä liikkuminen, sienestys ja marjastus sekä musiikin kuuntelu ovat parasta vastalääkettä ahdistukselle. Olen alkanut käydä pari kertaa viikossa kuntosalilla ja nukkua kahdeksan tuntia yössä.
Itsestä huolehtiminen on erityisen tärkeää vaikeissa elämäntilanteissa, sillä stressi ja kuormitus lisäävät ahdistusta ja paniikkioireita. Koen myös hyötyväni päivittäisestä mielialalääkityksestä, joka lisää aivojen serotoniinipitoisuutta.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous