Terveys

Hypokoira Mimmi pelasti diabetesta sairastavan Maritan, 63, hengen ällöttävällä yöherätyksellä – ”Miten viisas koira minulla onkaan!”

Marita Laakson verensokeri voi yöllä laskea niin alas, ettei hän herää edes herätyskellon räminään. Hypokoira Mimmi on pelastanut hänet monelta hengenvaaralliselta hypoglykemialta.

Teksti:
Essi Kähkönen
Kuvat:
Suvi Elo

Mimmistä on kahdeksassa vuodessa tullut Marita Laaksolle rakas tuki ja turva. Kun Mimmi hälyttää Maritan alhaisesta verensokerista, se saa lihapullan – palkinnoista arvokkaimman.

Marita Laakson verensokeri voi yöllä laskea niin alas, ettei hän herää edes herätyskellon räminään. Hypokoira Mimmi on pelastanut hänet monelta hengenvaaralliselta hypoglykemialta.

Marita Laakson, 63, alkava haimasyöpä löytyi kuin ihmeen kaupalla ajoissa, mutta haimanpoistoleikkaus sotki elämän tutut ja turvalliset kuviot. Maritasta tuli hetkessä diabeetikko. Verensokerin vaaralliset heittelyt olivat hänelle alati vaaniva vaara, kunnes hänen elämäänsä tassutteli labradorinnoutajan pentu Mimmi – tuleva hypokoira.

Haimanpoisto johti diabetekseen

”Ensimmäiset vatsaoireet ilmaantuivat loppuvuodesta 2011. Minua tutkittiin moneen otteeseen, mutta mitään ei löytynyt. Podin useita haimatulehduksia, joista yhteen olin kuolla. Lopulta Turun yliopistollisen sairaalan kirurgi päätti, että minut leikataan.

Haimastani löytyi alkava syöpä, ja koko haima otettiin pois. Lääkäri totesi, että enää minun ei kannata lotota – olen jo saanut lottovoiton. Siltä minustakin tuntui. Harvalta haimasyöpä löytyy ajoissa.

Haimanpoistosta alkoi tarinani diabetespotilaana. Kun ei ole haimaa, ei ole elintä, joka tuottaisi insuliinia. Niinpä minun oli siitä lähtien pistettävä hormoni itseeni. Insuliinin annostelu riippuu syödyistä hiilihydraateista, ja lääkkeen ja hiilareiden laskemisen opettelussa oli iso työ.

Eikä kaikki sitten mennytkään putkeen.”

”Pahinta hypoglykemiassa on kuolemanpelko”

”Insuliiniriippuvaisen diabeetikon uhkana on hypoglykemia eli verensokerin liiallinen lasku. Seurauksena voi olla astetta syvempi insuliinishokki tai jopa insuliinikooma, pahimmillaan kuolema.

Itselläni suurin ongelma ovat aina olleet yöhypot. Nukkuessani verensokerini voi laskea liikaa, jolloin minun on vaikea herätä edes herätyskellon räminään.

Jos taas saan hypon päiväsaikaan, käteni alkavat ensiksi täristä. Sitten iholleni nousee kylmä hiki ja vaivun tokkuraan: en oikein tiedä missä olen ja mitä minun pitäisi tehdä.

Kerran minulle kävi näin, kun olin vesijumpassa. En enää tiennyt, missä päin on pukuhuone. Mukana ollut kaverini tajusi tilanteeni ja johdatti minut pukeutumaan ja juomaan. Mukanani kulkee aina varalta sokeripitoista nestettä, josta sokeri imeytyy no­peasti verenkiertoon.

Ensimmäinen ajatukseni hypon jälkeen on aina ’mitä taas tapahtui?’ Pahinta hypoissa on kuolemanpelko.”

Marita Laakso ja hypokoira Mimmi
Mimmi pääsee Maritan mukana myös julkisiin tiloihin, kuten muutkin avustajakoirat. Työasuista koiraa ei pidä lähestyä, vaan antaa sille työrauha.

Mimmi hälyttää hypoglykemiasta hamuamalla sormia

”Labbistyttö Mimmi tuli elämääni melko pian haimaleikkaukseni jälkeen. Kysyin tutulta kasvattajalta, löytyisikö hänen silloisesta pentueestaan minulle oma-aloitteinen ja itsenäinen pentu, jonka voisin kouluttaa hypokoiraksi.

Hypokoira koulutetaan itse, mutta ensin käydään Hypokoirayhdistyksen kurssi. Yhdistyksen kouluttaja opastaa, pitää etänä yhteyttä ja varmistaa, että harjoitukset tehdään oikein.

Hypokoirakoulutuksen tavoitteena on kouluttaa koira niin, että se tunnistaa haistamalla, jos omistajan verensokeri laskee liikaa. Koiran pitää ilmaista uhkaava hypo ajoissa ja hälyttää siitä.

Kukin voi opettaa koiransa hälyttämään hyposta omalla tavallaan. Minä opetin Mimmin hamuamaan kuonollaan sormenpäitäni.”

”On ihmeellistä, miten koira pystyy siihen”

”Ensi kertaa Mimmi hälytti hypostani jo kymmenkuisena. Koulutus oli vielä aivan kesken, kun koira alkoi yhtäkkiä kotioloissa tökkiä sormiani. En ymmärtänyt ollenkaan, mistä oli kyse – minullahan olivat sokerit laskeneet, ja olin varmaankin tokkurassa. En muistanut, että tätähän me olimme Mimmin kanssa harjoitelleet jo kuukausia!

Kun sitten havahduin hypoon ja olin vetäissyt sokerisen smoothien ja tullut täysin tajuihini, ymmärsin, mitä Mimmi oli juuri tehnyt. Se oli huikea hetki. Yhä vieläkin, kun Mimmi tekee hälytyksen, se tuntuu uskomattomalta. On ihmeellistä, miten koira pystyy siihen.

Ensimmäisestä hälytyksestään Mimmi sai palkinnokseen lihapullan, ja siitä pitäen se on saanut sellaisen joka kerta. Mimmi tietää, että luvassa on jotakin, mitä se ei saa milloinkaan muulloin – lihapulla on Mimmille ruokapalkinnoista kaikkein arvokkain.”

Lue myös: Labradorinnoutaja on erityisen nälkäinen rotu tietystä syystä – voisiko sama syy löytyä myös ihmisen paino-ongelmien taustalta?

Ällöttävä mutta toimiva yöherätys

”Olen opettanut Mimmin ilmaisemaan laskussa olevan verensokerini siinä vaiheessa, kun se laskee 4,5:een yksikköön. Varsinaisen hypoglykemian raja on 4,0 yksikköä, mutta neljässä ja puolessa olen vielä sen verran tolkuissani, että pystyn auttamaan itseäni.

Mimmi on pelastanut minut hengenvaarallisilta hypoilta lukemattomia kertoja. Yöt ovat minulle kaikkein vaikeimpia, sillä vaikka minulla on nykyisin käsivarressani alhaisista verensokereista ilmoittava sensori, en herää sen pieneen piipitykseen.

”Siitä lähtien Mimmi on herättänyt minut yöhypoista pusuttamalla. Mistä se senkin keksi, sitä en tiedä.”

Yhtenä yönä havahduin siihen, että Mimmi herätteli minua. Toimintakykyni oli kuitenkin jo mennyt, enkä kyennyt liikahtamaan. Tajusin vain, että Mimmi koettaa tehdä parhaansa: se tökki sormiani, ja kun en reagoinut, se alkoi pomppia vatsani päällä ja repi peiton päältäni. Se jopa puri minua ja löi tassullaan minua silmäkulmaan.

Mutta kun mikään ei auttanut, Mimmi teki jotakin todella ällöttävää. Se antoi minulle ranskalaisen suudelman eli tunki kielensä suuhuni. Se oli niin inhottavaa, että pakotin itseni ottamaan yöpöydältä juotavaa.

Siitä lähtien Mimmi on herättänyt minut yöhypoista pusuttamalla. Mistä se senkin keksi, sitä en tiedä. Miten viisas koira minulla onkaan!”

Marita Laakso ja hypokoira Mimmi
Marita Laakso ja hypokoira Mimmi

Ansaittu tauko hypokoiran työtehtävistä

Nykyisin minulla on kaksi koiraa, Mimmi ja kaksivuotias uroslabbis. Mimmi on koirakaksikon ehdoton pomo. Mimmi käy ensiksi vesiastialla ja kulkee ensimmäisenä ovista. Hän tuntee tarkalleen oman arvonsa.

Mimmin elämä ei kuitenkaan ole pelkkää hypokoirailua. Se on voittanut paljon palkintoja verijäljestämisessä ja saanut Suomen jälkivalion arvon.

Nykyisin Mimmi jäljestää vain ystävättäreni seurassa. Päädyimme tällaiseen ratkaisuun, sillä läsnäoloni hämmensi Mimmiä. Se ei tiennyt, olisiko sen pitänyt pysyä kärryillä minun verensokereistani vai haistella verijälkeä.

Päätimme, että Mimmi ansaitsee rentouttavan nuuskutteluhetkensä ihan ilman hypokoiran velvollisuuksiaan. Siitä pitäen olen pysytellyt treeneistä poissa.”

Hypokoira saa kulkea mukana kaikkialla

”Kun Mimmi valmistui hypokoiraksi kahdeksisen vuotta sitten, Suomessa oli vain kymmenen vastaavaa avustajakoiraa. Otin tehtäväkseni soittaa esimerkiksi jokaiseen kauppakeskukseen, johon olin menossa. Kerroin, mikä hypokoira on ja miksi minun on tärkeää saada ottaa se mukaan.

Mimmi on aina otettu avosylin vastaan julkisissa tiloissa. Se on ollut mukanani paitsi kaupoissa, myös ravintoloissa, teattereissa ja konserteissa. Kun olin sairaalassa fysikaalisessa kuntoutuksessa kaksi viikkoa, Mimmi asui sairaalassa luonani. Kaksi lääkäriä – koiraihmisiä hekin – tutki Mimmin ennen sen saapumista TYKSiin. Lääkärit varmistivat, ettei Mimmillä ollut infektioita, jotka olisivat uhanneet muita potilaita.”

”Koira antoi minulle entisen elämäni takaisin”

”Yhteinen taipaleemme on kestänyt jo pitkään, enkä edes osaa sanoin kuvata, mitä Mimmi minulle merkitsee.

Mimmi on mahdollistanut elämässäni käytännössä kaiken: sen ansiosta olen saanut vapauden elää normaalisti, mökkeillä yksin ja vaeltaa Lapissa. Koira antoi minulle entisen elämäni tavallaan takaisin, sen elämän, jolloin minulla oli vielä haima.

Mimmi on sairauteni vahtikoira, mutta oikeastaan paljon, paljon enemmän. Mimmin kanssa uskallan elää täydesti ja rohkeasti.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 3/2023.

X