Essi Tähkä ja jakutianlaika Miki harrastavat yhdessä agilityä, missä Miki on oppinut uusia temppuja.
Hyvinvointi

Erossa Miki-koira jäi Essille, 26 – ”En ole koskaan kokenut niin vahvaa eläimen osoittamaa empatiaa”

Lohduttaja, liikuttaja, yksinäisyyden lievittäjä. Eläin voi olla tätä kaikkea. Joskus se tuo uuden harrastuksen tai ystäviä. Kuvasimme ihmisiä, joiden elämässä eläimellä on tärkeä rooli.
Teksti: Anu Välilä Kuvat: Suvi Elo

”Koirieni kautta olen saanut myös ystäviä”

Eeva Nikoskelainen, 80, Turku & koirat lancashirenkarjakoira Armas, 1, ja karkeakarvainen kääpiömäyräkoira Tarmo, 13

Eeva Nikoskelainen, Eeva Lesonen ja Pirjo-Riitta Tuomaala pihalla koiriensa kanssa.

Eeva Nikoskelainen (vas.), Eeva Lesonen ja Pirjo-Riitta Tuomaala ulkoiluttavat porukalla koiriaan Armasta, Tarmoa, Hillaa, Viljamia ja Sallia.

”Minulla on ollut koiria lapsesta asti. En tiedä, miten olisin päässyt vaikean murrosiän yli ilman niitä. Myöhemmin oli koirattomiakin vuosia, mutta lasten ohitettua taaperovaiheen sain tahtoni läpi ja koira tuli taas taloon.

Nyt olen ollut leski yhdeksän vuotta. Kun mieheni kuoli joulun alla 2013, oli pimeää ja satoi räntää. Tarmo-koirani piti minut kiinni päivärytmissä ja toi lohtua.

Koirat ovat perheenjäseniäni, elämäntovereitani. Ne ymmärtävät minua, antavat minulle hellyyttä ja ovat aina iloisina vastassa, kun tulen kotiin.

Vietämme paljon aikaa yhdessä. Armas on nuori koira ja vaatii siksi paljon toimintaa. Olen aloittanut sen kanssa rally-tokon, jossa yhdistyvät tottelevaisuuslajit, agility ja koiratanssi. Se on meistä molemmista hauskaa.

Koirieni kautta olen saanut myös ystäviä. Meillä on naapurustossa naisporukka, jonka kanssa tapaamme monta kertaa viikossa koiralenkeillä. Se on tärkeä yhteisö, jossa jaamme asioitamme ja puhumme koirista, kirjoista ja tv-ohjelmista.

Jos joku meistä sairastuu, muut auttavat esimerkiksi koirien ulkoilutuksessa.

Vietämme yhdessä myös koirien syntymäpäiviä. Yhteisö on tuonut valtavasti iloa sekä meille että koirillemme.”

”Fiinusta on minulle iloa ja seuraa”

Anna-Kaisa Rantalainen, 42, Pori & maatiaiskissa Fiinu

Maatiaiskissa Fiinu pitää seuraa yksin asuvalle Anna-Kaisa Rantalaiselle.

”Vuosi sitten oli oikea hetki hankkia oma kissa. Minulla oli ollut terveydellisiä haasteita, ja kun selvisin pahimmasta, ajattelin, että haluan aikuisen rescue-kissan seurakseni. Arviolta kuusivuotias Fiinu tuli minulle Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistykseltä.

Fiinu on vähän arka ja outo mutta tarvitseva ja seurallinen kissa. Ihan erilainen kuin lapsuudenkotini kissa, joka oli omissa oloissaan. Minulle tuli yllätyksenä, että kissa voi kaivata niin paljon huomiota ja silitystä.

Fiinusta on minulle iloa ja seuraa. Minulla ei ole Porissa paljon ystäviä, joten on ihanaa, kun Fiinu odottaa minua kotona ja voin jutella sille. En ole koskaan halunnut lapsia, mutta tuntuu hienolta, että minulla on eläin, josta voin huolehtia.

Meillä on Fiinun kanssa omat päivärutiinimme. Iltaisin leikimme yhdessä, ja ennen nukkumaanmenoa laitan aina musiikin soimaan. Se on Fiinulle merkki siitä, että se voi hypätä syliini rapsutettavaksi.”

”Saan hevosilta lämpöä ja rauhaa”

Toni Koskelainen, 28, Jämsänkoski & norjanvuonohevonen Venni, 17

Toni Koskelainen ja Venni-hevonen.

Toni Koskelainen käy säännöllisesti Muuramessa Maija Hautasen ratsastusterapiassa, jossa hän pääsee myös hoitamaan Venni-hevosta.

”Aloitin viisi vuotta sitten ratsastusterapian, jossa käyn parikymmentä kertaa vuodessa. Minulla on CP-vamma, jonka vuoksi kehoni on vinossa ja jäykkä. Liikkuminen on minulle haastavaa.

Aiemmin kävin allasterapiassa, mutta jostain syystä ajatus ratsastamisesta tuntui hyvältä.

Minulla ei ollut aiempaa kokemusta hevosista, mutta pidän niistä kovasti. Ne ovat kilttejä ja rauhallisia eläimiä.

Olen ratsastanut jo vuosia Vennillä ja välillä myös toisella hevosella, Helgalla. Saan hevosilta lämpöä ja rauhaa. Niitä on ihana silittää ja koskea. Ne ottavat minut vastaan sellaisena kuin olen.

Ratsastusterapiassa pääsen ensin harjaamaan hevosta. Sitten käymme metsässä ratsastamassa. Ihan parasta on se, kun hevonen ravaa ja mennään lujaa. En ole koskaan pudonnut hevosen selästä, enkä muutenkaan pelkää tai jännitä niitä, vaikka ne ovatkin isoja.

Kun tulemme takaisin tallille, saan antaa hevoselle herkkuja: porkkanoita, omenoita tai leipää.

Hevosten ansiosta pystyn ratsastuksen jälkeen liikkumaan paremmin ja arki ryhmäkodissa sujuu helpommin. Olen voinut myös vähentää allasterapiaa.

Ilman hevosia ja ratsastusterapiaa en jaksaisi aina nousta sängystä – ne tuovat elämääni iloa ja hyvää mieltä.”

”Miki auttoi minua, kun olin ihan rikki”

Essi Tähkä, 26, Raisio & jakutianlaika Miki, 2

Entisen poikaystävän kanssa hankittu Miki-koira jäi erossa Essi Tähkälle.

”Olin pitkään haaveillut omasta koirasta, kun pari vuotta sitten päätimme silloisen poikaystäväni kanssa tehdä unelmasta totta.

En tuntenut jakutianlaikarotua ennestään, mutta kun näin Mikin, tiesin heti, että haluan sen.

Miki on seurallinen, hauska ja itsepäinen. Naapurustossa Mikiä kutsutaan lempeäksi jättiläiseksi.

Kun parisuhteeni päättyi yllättäen, Miki jäi minulle. Se auttoi minua, kun olin ihan rikki.

Ilman Mikiä minun olisi varmasti ollut vaikea päästä yli erosta ja ylös sängystä. En ole ennen kokenut niin vahvaa eläimen osoittamaa empatiaa. Miki aisti alakuloni ja tuli aina viereeni. Meistä tuli erottamaton kaksikko.

Aina en jaksaisi lähteä ulos, mutta Miki pitää minut kiinni rutiineissa ja saa liikkeelle. Harrastamme Mikin kanssa paljon yhdessä. Käymme agilityssä ja näyttelyissä sekä lenkkeilemme metsässä.

Haaveilen siitä, että voisimme aloittaa kaverikoirakoulutuksen. Olisi hienoa tehdä hyväntekeväisyystyötä yhdessä.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 9/2022.

X