– Ehkäpä kaipaan lapsuuden maailmaan, jossa polkuauto riitti onnenlähteeksi, Mikko Kuustonen sanoo.
Ihmissuhteet

Mikko Kuustonen kuuli aina saman käskyn äidiltään kuin moni muu 60-luvun lapsi: ”Se oli ristiriitainen vaatimus” 

Muusikko Mikko Kuustonen ymmärsi vasta aikuisena, millainen vaikutus vanhempien traumoilla on ollut häneen.
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: OM-arkisto ja Mikko Kuustosen kotialbumi

“Perheellämme ei ollut kameraa, joten tämä jouluna 1964 napattu otos on yksi harvoista lapsuuskuvistani. Seison siinä nelivuotiaana Leppävirralla sijaitsevan Oravikosken kaivoskylän raitilla. Synnyin kuusilapsisen perheen kuopukseksi, ja olin paljon nuorempi kuin muut sisarukseni. Joku heistä on luultavasti ottanut kuvan.

Vaikka olimme köyhä työläisperhe, en kokenut koskaan puutetta mistään.

Perheessämme pyrittiin tekemään kaikki itse. Kuvassa seison äidin tekemässä asussa isän nikkaroiman punaisen peltisen polkuauton vieressä. Ihmettelin polkuauton ovenkahvoja, jotka olivat samanlaiset kuin keittiömme kaapinovissa. Kun menin tarkistamaan asiaa, huomasin, että kahdesta kaapista puuttuivat kahvat. Isä oli ajatellut, että hieno polkuauto oli tärkeämpi kuin kaappien ovenkahvat. Kuva edustaa minulle vanhempieni ahkeruutta ja heidän tapaansa ilmaista rakkautta ja huolenpitoa.

”Lähimenneisyyden kipeästä ajanjaksosta kukaan ei pystynyt puhumaan.”

”Muista kenen poika olet”, äiti sanoi minulle aina, kun lähdin ulos. Hän toivoi, etten tuottaisi perheelle häpeää tai pettymystä. Se oli ristiriitainen vaatimus, joka on varmasti osaltaan muovannut minusta turhan kiltin. Isäni oli sotaveteraani ja äidillä oli rankka tausta huutolaislapsena. Sodasta ei koskaan puhuttu kotonamme. Lapsuudessani vallitsi vahva usko tulevaan, turvaan ja vaurastumiseen, mutta lähimenneisyyden kipeästä ajanjaksosta kukaan ei pystynyt puhumaan.

Mikko Kuustosen, 62, kirja Omaelämäkerta ilmestyi juuri.

Mikko Kuustosen, 62, kirja Omaelämäkerta ilmestyi juuri.

Ymmärsin vasta aikuisena, millainen vaikutus lapsuusvuosien tunnelmilla oli minuun. Olen palannut niihin terapiassa ja nyt omaelämäkertaa kirjoittaessani. Haluai­sin sanoa kuvan pikkupojalle, että älä imuroi vaikenemisen ilmapiiriä itseesi.

Omat lapseni saattavat ottaa lapsistaan yhden aamupäivän aikana enemmän valokuvia kuin minusta on olemassa ensimmäisten 10 vuoden ajalta. Tämä on lapsuuskuvistani kullanarvoisin, koska näytän siinä niin onnelliselta. Haaveilin lapsena maailmasta kaivoskylän ulkopuolella. En osannut Oravikosken kylätiellä seisoessani arvata, kuinka uskomattomiin seikkailuihin elämä lopulta kuljettaisi.”

Lue myös Mikko Kuustonen ukkina olemisesta: ”Musiikki on ollut yhteinen kielemme jo ennen sanoja”

X