Julkkikset

Erin järjesti unohtumattoman illanvieton ystävilleen: ”Aamulla heräsin omalta sohvalta viideltä”

Vaikka laulaja Erin Anttila kaipaa elämäänsä säpinää, irrottelemaan hän lähtisi saaren rauhaan, muun maailman tavoittamattomiin.
Teksti: Kia Toivanen Kuvat: Simelius Simelius

Yhtenä sunnuntaina on uuden kappaleesi nimi. Miten sunnuntai poikkeaa muista päivistä?

Usein olen lauantaisin keikalla, joten sunnuntai on kotimatkapäivä. Siihen kuuluu aikainen hotelliaamiainen bändikavereiden kanssa. Sen jälkeen lähdemme väsyneinä kotiin päin. Kotiin on aina ihana palata.

Olen yleensä lasten kanssa kotona maanantaisin. Maanantaista tulee ikään kuin sunnuntai.

Lue lisää: Erin: ”Ajattelen keränneeni sen verran kokemusta, että minulla on jo jotain sanottavaakin”

Minkälaisen kappaleen kirjoittaisit kuluneesta keväästä, Erin?

Haluaisin tehdä lisää kappaleita vapauden tunteesta. Sitä olen halunnut tuoda esiin myös uudessa biisissäni.

Kun on neljän seinän sisällä eikä kohtaa ihmisiä, elämästä tulee aiempaa tasaisempaa. Kaipaan draamaa – tai mitä vain! Haluaisin päästä kokemaan ja tuntemaan a­sioita, vaikka vähän mokailemaankin.

Oletko järjestänyt kohtaamisia etänä?

Latasin Houseparty-sovelluksen, kun tuli olo, että nyt on pakko nähdä ystäviä ja kokoontua edes jotenkin. Vietin sovelluksen avulla iltaa muutaman ystäväni kanssa: pelasimme pelejä, joimme viiniä ja juoruilimme.

Aamulla heräsin omalta sohvalta viideltä. Se oli tosi hauska ilta. Kun kasa naisia kokoontuu yhteen, voi jutella ja vain olla. Se on niin ihanaa.

En ole kuitenkaan yleensä hyvä emännöimään tai kutsumaan ihmisiä koolle, olen pikemminkin hyvä kyläilijä.

Nylon Beatin aikainen tyyli on tekemässä paluuta. Koittaako vielä napapaitojen ja lannefarkkujen uusi aikakausi?

Eiköhän – kaikki asiat palaavat takaisin tietyin väliajoin. Tosin minä en enää sitä napapaitaa voi laittaa tai en laita!

Crocsit eivät ole olleet vielä muodissa, mutta lyön vetoa, että nekin vielä jonain päivänä ovat.

Mitä kannat aina mukanasi, Erin?

Kännykkää, avaimia, kuulokkeita, pankkikorttia. En ole ikinä ollut käsilaukkuihminen, vaan laitan tavarat aina äijämäisesti taskuun. Yritän kulkea niin, että minulla on mahdollisimman vähän tavaraa mukanani.

Tykkään pitää asiat yksinkertaisina siksikin, että olen huolimaton ja sotkuinen ja käsilaukku täyttyisi nopeasti. Sinne tulisi muruja, jotain leviäisi pohjalle, laskut ja meikit olisivat siellä aina sekaisin. Taskut on helpompi tarvittaessa konmarittaa.

Äitisi on Irlannista, ja olet itsekin asunut maassa jonkin aikaa. Sano jotain iiriksi!

Osaan sanoa Póg mo thóin, joka tarkoittaa käytännössä kiss my ass. Conas atá tú tarkoittaa mitä kuuluu. Cupán tae on kuppi teetä. Siinä on mun iirin kieli!

Mitä tekisit, jos olisit päivän hunningolla?

Parasta olisi varmaan se, ettei tarvitsisi miettiä seuraavaa päivää. Laittaisin puhelimen pois päältä ja menisin jonkin saaren rannalle tavoittamattomiin juomaan kuohuviiniä.

Taidat nauttia rauhasta. Vieläkö Erin virkkaat?

Se oli ennen lapsia. Silloin elämä oli rauhallista ja kaipasin Nylon Beat -vuosien jälkeen jotain erilaista. Nyt perheemme kalenterit ovat täynnä, joten jo ajatus siitä, että ottaisin virkkuukoukun esiin, on mahdoton!

Keskittymiseni ei riitä edes elokuvien katseluun. Siksi seuraan vain sarjoja, joita voi katsoa kätevissä tunnin pätkissä, kuten ranskalaista Le Bureauta.

Lue lisää: Erin ei anna maailman määritellä, millainen nainen ja äiti hän on – nämä 3 asiaa hän on tehnyt yleisten odotusten vastaisesti

X