Julkkikset

Johanna Pakonen elää nyt elämänvaihetta, jota pitkään tavoitteli: ”Elämä alkaa vasta siitä, kun täytät 40 vuotta”

Laulaja Johanna Pakonen säteili eronsa jälkeen onnea yksinolosta. Nyt Johannan silmissä on toisenlainen hehku, jonka syy on viime syksynä alkanut etäparisuhde. – Olemme valtavan rakastuneita, Johanna kertoo.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Kristiina Kurronen

Pitäisikö asunto myydä pois ja muuttaa vuokralle? Entä auto? Mistä kaikesta voisi vielä tinkiä?

Koronakevään aikana laulaja Johanna Pakonen on joutunut monesti tiukan pohdinnan eteen. Kaikki esiintymiset heinäkuun loppuun asti peruttiin hänen kalenteristaan jo maaliskuussa. Se on merkinnyt tulojen äkillistä romahtamista, mikä on aiheuttanut pelkoa toimeentulosta.

– Huoli tulevasta on kova, ja se on uuvuttavaa. Raskainta on tietämättömyys ja epävarmuus tulevasta. Kukaan ei tiedä, milloin työt jatkuvat taas normaalisti, hän sanoo.

Vaikka Johannan kevät on töiden puolesta ollut raskas, hänen silmänsä säihkyvät.

Syy siihen on yksinkertainen: Johanna on kohdannut elämänsä rakkauden.

Johanna Pakonen ei kokenut neljänkympin kriisiä

”Täytin toukokuun alussa 44, mutta henkinen ikäni tuntuu vaihtelevan päivittäin. Välillä koen olevani vanha sielu ja vaikka kuinka monennella kierroksella maapallolla. Olen aina ollut henkinen ihminen ja uskon jollain tavalla siihen, että me kaikki synnymme tänne yhä uudelleen.

Taannun lapseksi kinastellessani ekaluokkalaisen tyttäreni Nellin, 8, kanssa. Kun otamme yhteen, unohdan olevani äiti ja auktoriteetti. Jaksamista ja pitkää pinnaa pitäisi riittää loputtomasti.

Olin ennen lehmänhermoinen, mutta viime vuosina lapseni on saanut oman tahdon ja mielipiteet. Minulle on ollut kova paikka, kun hänen toimintansa ei mene synkassa oman mieleni kanssa. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että Nelli on kipakka ja omapäinen. Tiedän, että hän tulee pärjäämään elämässä.

Tunnen itseni usein teiniksi uuden miesystäväni kanssa. Tapasimme toisemme viime syksynä. Olemme valtavan rakastuneita, ja meillä on niin erityinen yhteys, että välillä saattaa mennä päivä sängyssä makoillessa ja tuijotellessa toisiamme. Kuuntelemme musiikkia ja juttelemme.

Minulla oli nuorempana pyrkimys saavuttaa seesteinen, rauhallinen ja onnellinen elämä siihen mennessä, kun täytän 40 vuotta. Juuri nyt elän sellaista elämänvaihetta, jota pitkään tavoittelin.

En potenut neljänkympin kriisiä, mutta kolmenkympin kriisi taisi tulla etuajassa, kun olin 25-vuotias. Olin kateellinen ystävilleni, jotka menivät naimisiin ja perustivat perheet. Olin mielestäni aivan heittolainen, kun itse kiersin Suomea 300 päivää vuodessa. En tosin olisi halunnut asettua aloilleni, mutta muistan pohtineeni paljon sitä, etten ollut saavuttanut elämässäni yhtä paljon kuin monet ystäväni.

Mutta neljänkymmenen lähestyessä pidin mielessäni hyvän ystävättäreni Eija Kantolan sanat: Elämä alkaa vasta siitä, kun täytät 40 vuotta. Olen pitänyt sitä mottonani ja havainnut, että Eija taisi olla ihan oikeassa.”

Johanna on äitinsä kanssa välillä tuuliajolla

”Vanhempani erosivat, kun olin kaksivuotias. Olen kasvanut uusperheessä, ja minulla on läheiset välit isäpuoleeni. Toivon omaksuneeni häneltä arvostamiani piirteitä, kuten rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä.

Minulla on lämpimät välit myös sisaruksiini, jotka ovat tulleet elämääni isäpuoleni kautta. Aikuisempana olemme lähentyneet enemmän, mutta pikkusiskoni kanssa asumme eri paikkakunnilla, joten näemme toisiamme harvemmin. Pikkuveljeni asui useita vuosia naapurissani, joten olimme usein tekemisissä.

Kaikilla vanhemmillani on suuri sydän, ja he pyrkivät auttamaan läheisiään parhaalla mahdollisella tavalla. Suurin vaikutus minuun on kuitenkin ollut mummullani, jota ihailen edelleen. Hän oli maailman suurisydämisin ihminen, jolla oli aina aikaa ja jaksamista auttaa ja kuunnella toisten huolia ja murheita. Hän oli kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Uskon, että olen perinyt hänen piirteitään paljon.

Äitini on hyvin vahva ja kontrolloiva nainen. Isäni on kiltti ja mukautuva. Toivon, että minussa näkyvät vanhemmiltani perityt piirteet, kuten sinnikkyys, määrätietoisuus, sydämellisyys ja auttavaisuus sekä halu nähdä maailmaa ja oppia uutta. Olen hyvin kiitollinen heille kaikesta tuesta, jota edelleen saan heiltä arjen haasteisiin, kuten lastenhoitoon.

Äitini kanssa olen kuitenkin välillä tuuliajolla, koska kommunikointimme on usein haastavaa. Meidän on toisinaan vaikea keskustella asioista ja ymmärtää toistemme mielipiteitä.

Minusta tuntuukin, että en saa hänen kanssaan aina omaa kantaani kuuluviin.

Puhun isälleni kaikki mieltäni painavat asiat, ja minun on hyvin helppo avautua hänelle. Isä on aina ollut tukenani ja antanut minulle siimaa. Hän sallii minun tehdä omat virheeni eikä ohjaile minua oman tahtonsa mukaan.”

Johanna halusi lisää lapsia, hänen entinen puolisonsa ei

”Menin naimisiin vuonna 2010 ja uskoin silloin romanttisesti pysyväni siinä avioliitossa ja saman ihmisen kanssa loppuelämäni.

Menetimme kaksospoikamme raskauteni puolivälissä vuosi naimisiinmenomme jälkeen. Tyttäremme Nelli syntyi vuotta ja neljää kuukautta myöhemmin. Halusin lisää lapsia, mutta entinen puolisoni ei. Vastoinkäymiset ajoivat meidät eri poluille.

Johanna Pakonen

Johanna Pakonen halusi pitkään lisää lapsia, mutta ei enää. – En millään jaksaisi samaa rumbaa enää uudelleen. En myöskään haluaisi olla 50-vuotias pikkulapsen äiti.

Eron jälkeen muutin yhteisestä kodistamme Köyliöstä synnyinseuduilleni Ouluun, josta lähdin 20 vuotta sitten. Ei ollut ihan helppoa rakentaa elämää uusiksi toiseen kaupunkiin.

Muistan yhä, miten menin heti muuttomme jälkeen luokkakokoukseen. Kaikki kertoivat omia kuulumisiaan vuorotellen. Joukossa oli juristeja, lääkäreitä ja elämäänsä tyytyväisiä ihmisiä. Kun tuli minun vuoroni, romahdin itkuun. Kerroin muutostani, kuolleista lapsista ja erostani. Hunsvottitaiteilija tuli ja oksensi kaiken pahan pöydälle. Häpeän tunne oli valtava. Toisaalta sen jälkeen ymmärsin itsekin, että aina ei tarvitse olla vahva.

Olen potenut pitkään huonoa omaatuntoa siitä, että revin lapseni mukanani 600 kilometrin päähän isästään. Pohdin paljon sitä, tuleeko hänestä juureton, koska joutuu kulkemaan kahden kodin väliä. Syyllisyys on minulle hyvin tuttu tunne.

Nelli on isänsä luona noin viikon kuukaudesta ja lomilla pidempiä pätkiä. Olen onnekas, että ex-mieheni on edelleen tukenani ja meillä on hyvä keskusteluyhteys. Suurilta yhteentörmäyksiltä on vältytty, ja pystymme kasvattamaan tytärtämme rakkaudella.”

Sinkkuaika teki todella hyvää, nyt tuore lempi leiskuu

”Ehdin elellä muutaman kuukauden ajan sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen mieheni. Sitä ennen seurustelin Antti Lehdon kanssa, joka on julkisuudessa tunnettu harrastuksestaan Hunks-tanssijana. Elimme kolmen vuoden ajan etäsuhteessa, eikä kumpikaan nähnyt yhteistä samankaltaista tulevaisuutta. Se repi meidät erillemme.

Ystäväni huomasivat, että eron jälkeen hehkuin. Sinkkuaika teki minulle todella hyvää. Sain olla itsekseni ja opetella olemaan yksin. Vanhetessani olen huomannut jollain tavalla erakoituvani ja tarvitsevani enemmän omaa aikaa. Viihdyn itseni kanssa ja tiedän olevani ihan hyvä tyyppi.

Jossain vaiheessa minulle tuli tunne, että olisi mukavaa taas jakaa elämää toisen ihmisen kanssa. Eronneena äitinä, jolla on päävastuu lapsesta, ja reissutyötä tekevänä artistina en tosin kokenut olevani ’ykkösvaraus’ kumppania etsivien miesten silmissä.

Johanna Pakonen

Johanna Pakonen kertoo olevansa kumppanina hellä ja huomioiva. – Kaikki tärkeät miehet elämässäni ovat olleet erilaisia. Minulla ei ole mitään tietynlaista miestyyppiä.

Mutta sitten kohtasin nykyisen mieheni.

Ensimmäisen kuukauden ajan aikataulut eivät antaneet periksi tapaamisille, joten olimme yhteydessä vain puhelimitse. Se oli hyvä asia, koska usein ulkoiset ominaisuudet ja vetovoima menevät henkisen tutustumisen edelle.

Kun lopulta tapasimme ensimmäisen kerran, jäin heti sille tielle. Hyvin pian tapasimme toistemme perheet ja lapset.

Rakastavaiset elävät etäsuhteessa

Miesystäväni on yksityishenkilö, enkä halua paljastaa hänen nimeään tai ammattiaan. Hän asuu satojen kilometrien päässä minusta, ja olen siis taas etäsuhteessa.

Saatamme jutella kolmekin tuntia yhteen soittoon. Toisen oppii tuntemaan todella hyvin, kun yhteinen aika on pääosin videokeskustelujen ja puhelujen varassa. Siinä tulee kerrottua itsestä kaikki. Viime aikoina tilanne on hieman helpottanut, ja meillä on ollut aiempaa enemmän yhteistä aikaa.

Arvostan kumppanissani avoimuutta, rehellisyyttä ja aitoutta. Hänen kanssaan minulle tuli heti ensitapaamisella vahva tunne siitä, että olin vihdoin kotona. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, minusta tuntuu, että meillä on sielullinen yhteys. Hän on kuin miespuolinen minä.

Olemme hosuneet tunnepuolella vauhdilla eteenpäin. Toisaalta tuntuu siltä, että haluaisin kaiken heti ja nyt, mutta samaan aikaan haluan edetä hitaammin käytännön asioiden kanssa. Kaipaisin silti valtavasti toista aikuista jakamaan arkea kanssani.

Olemme pohtineet muuttoa samalle paikkakunnalle ja sitä, että voisimme asua yhdessä. En tiedä, milloin se on mahdollista. Ainakin tällä hetkellä meillä on vakaa aikomus viettää koko loppuelämämme yhdessä. Yhteinen koti ja arki toteutuvat varmasti ennen pitkää.”

”Ainakin tällä hetkellä meillä on vakaa aikomus viettää koko loppuelämämme yhdessä. Yhteinen koti ja arki toteutuvat varmasti ennen pitkää.”

Johanna Pakonen: ”Syvä ja aito rakkaus on kohdannut minua vasta nyt”

”Olen pohtinut elämäni aikana paljon rakkautta, kiintymistä, ihastusta, sitoutumista ja omistushaluisuutta. Viime kuukausien aikana olen oivaltanut, että olen löytänyt todellisen rakkauden vasta nyt vanhemmalla iällä. Ymmärrän se merkityksen ja olemuksen aivan eri tavalla kuin aiemmin.

En kiellä, ettenkö olisi tuntenut rakastumisen tunnetta aiemmin, mutta syvä ja aito rakkaus on kohdannut minua vasta nyt. Uskon, että se johtuu siitä, että olen oppinut rakastamaan itseäni kaikkine virheineni ja hyvine puolineni. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskallan olla täysin avoinna toiselle ihmiselle.

Lähdin tähän suhteeseen aivan takki auki. Taustalla on jonkinlainen ’ota tai jätä’ -tyyppinen ajattelu. Jos kelpaan tällaisena, niin hieno homma, mutta en aio muuttaa itseäni toisen vuoksi. Onneksi hän haluaa minut juuri tällaisena.

Vanhempani löysivät elämänmittaiset rakkautensa ja puolisonsa vasta avioeronsa jälkeen, ja molemmat ovat pysyneet uusissa liitoissaan vuosikymmenten ajan. Toivon, että niin käy myös minulle ja saan viettää loppuelämäni onnellisessa avioliitossa rakastamani miehen kanssa.”

Johannan keho vanhenee hänen suvulleen tyypillisellä tavalla

”Tässä iässä huomaan, että ruumiini alkaa vanheta omia aikojaan, ja minun täytyy hyväksyä se, etten näytä enää samalta kuin 25-vuotiaana. Palautuminen on hitaampaa kuin nuorempana, oli kyse sitten urheilusuorituksesta tai keikkarundista. Huolehdin kehostani pyöräilemällä, tanssimalla ja kuntosaliharjoittelulla.

Pidän ikääntymisen myötä tulleista naururypyistä ja juonteista kasvoillani. Ne näyttävät minulle, että olen elänyt ja kokenut. Ikä saa näkyä, enkä ikinä korjaisi ulko­näköäni kirurgisilla leikkauksilla.

Kehoni vanhenee suvulleni tyypillisellä tavalla, vaikka olen aina ollut urheilullinen ja harrastanut paljon. Olemme kaikki vaaleita, vihreäsilmäisiä, nöpönenäisiä kaunottaria. Pieniä ja pyöreitä.

Siitä huolimatta pidän pääosin näkemästäni. Olen lähes aina ollut muodokas ja naisellinen. En muuttaisi mitään ja jos kaipaisin muutosta, urheilisin enemmän ja herkuttelisin vähemmän. Mutta elämässä saa ja pitää nauttia. Nyt on sen aika, ja hyvällä ruoalla on ihana hemmotella it­seään.

Olen mieluummin iloinen ja pyöreä kuin kiukkuinen laihduttaja.”

Johanna Pakonen: ”Syömishäiriö kulkee mukanani aina”

”Olen sairastanut pitkään syömishäiriötä, ja minulla on varmasti edelleen vääristynyt kehonkuva, joten en halua enää olla itselleni liian ankara. Syömishäiriö kulkee mukanani aina, vaikka olen opetellut olemaan itselleni armollisempi.

Urani aikana olen kokenut paljon ulkonäköön liittyviä paineita. Kun olin laiha, minun sanottiin olevan anorektikko ja törröttäviä luitani tökittiin keikkapaikoilla. Jos taas yritin peitellä laihuuttani maksimekoilla, minulta kyseltiin raskaudesta. Ja raskauksien jälkeen olin liian lihava. Olen siis aina ollut jonkun mielestä liian sitä tai liian tätä. Onneksi kukaan ei ole vielä rumaksi haukkunut.

Iän myötä olen oppinut jättämään toisten ulkonäköä arvostelevat ihmiset omaan arvoonsa. Ihmiset, jotka luovat ulkonäköpaineita toisille, ovat usein hyvin pienisieluisia, ulkonäkökeskeisiä ja pinnallisia. Alamme kirous on se, että ihmiset kokevat voivansa arvostella ja haukkua artisteja miten tahansa. Minun itse pitää miettiä, mitä sillä tiedolla ja kiusaamisella teen – annanko sen satuttaa vai jätänkö sen omaan arvoonsa.

Puolisoni läsnäolo, rakkaus ja kauniit sanat saavat minut tuntemaan itseni nyt erityisen kauniiksi.”

Johanna Pakonen

Kumppanin läsnäolo, rakkaus ja kauniit sanat saavat Johannan tuntemaan itsensä erityisen kauniiksi.

Johanna Pakonen: ”Vanhana haluaisin olla vielä vilkas ja lapsenmielinen”

”En pelkää vanhenemista tai sairastumista. Poikieni kuoleman jälkeen ja Nellin synnyttyä minut valtasi valtava kuoleman ja menettämisen pelko. Sittemmin olen oppinut käsittelemään ajatuksiani ja ymmärtämään, että kaikki me lähdemme täältä aikanamme. Toiset hieman aiemmin, toiset saavat elää pitkän ja rikkaan elämän. Toivon kuuluvani jälkimmäiseen porukkaan.

Nyt tyttäreni on siinä iässä, että hän kyselee paljon kuolleista isoveljistään ja elämän rajallisuuteen liittyvistä asioista. Yöpöydälläni on edelleen kuvat kaikista lapsistani, eikä minun ole vaikea puhua Nellille pojista. On tärkeää sanoittaa tunteita lapselle ja kertoa, että aikuisillakin on vaikeita asioita ja surua.

Toivon, että saan tehdä työtäni vielä pitkään. Korona­kevään aikana olen kaivannut valtavasti musiikkia ja tanssia sekä työyhteisöäni eli bändin poikia. Ikävöin myös fanejani sekä sosiaalisuutta. Kaipaan sitä vapauden tunnetta, jonka saan kokea auton tai keikkabussin ratissa ajellessani ympäri Suomea. Tämän kevään aikana mielessäni on vahvistunut entisestään ajatus siitä, että en voisi elää ilman työtäni.

Vanhana haluaisin olla vielä vilkas ja lapsenmielinen. Näen itseni mummona maalaismiljöössä istumassa puutalon isolla kuistilla kiikkustuolissa kyyläämässä naapureita – viettämässä kiireetöntä ja leppoisaa elämää yhdessä rakastavan puolisoni kanssa.”

Johanna Pakonen, 44

Työ: Laulaja.

Koti: Oulussa.

Perhe: Tytär Nelli, 8. Seurustelee.

Kuka historiallinen henkilö olisit?

Coco Chanel. Hän menestyi liike-elämässä, ja koen itsekin pärjänneeni urallani oman yritykseni toimitusjohtajana hyvin. Coco Chanelilla oli myös lyhyt laulajanura ja paljon rakastajia.

Kenet kutsuisit päivällispöytään?

Tarja Halosen. Olen tavannut hänet ohimennen pari kertaa ja aina ihaillut häntä. Hän vaikuttaa erittäin lempeältä, ja uskoisin keskustelujemme olevan hyvin hedelmällisiä.

Kuka oli nuoruuden/lapsuuden idolisi?

Paula Koivuniemi. Kotonani kuunneltiin paljon hänen musiikkiaan. Ihastuin sekä kappaleisiin että Paulaan jo pienenä tyttönä. Ihailen häntä edelleen monin tavoin.

Kehen historialliseen henkilöön haluaisit tutustua?

Egyptin muinaiseen kuningattareen Kleopatraan. Olisi mukava kuulla hänen ajatuksiaan naishallitsijan roolista.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 21/2020.

X