– Omien heikkouksien paljastaminen voi vain vahvistaa parisuhdetta.
– Omien heikkouksien paljastaminen voi vain vahvistaa parisuhdetta.
Julkkikset

Johanna Vuoksenmaa on hormonikorvaushoitojen iloinen käyttäjä: ”Vaihdevuosi-ikäiset toimivat ihan yhtä järjettömästi kuin murrosikäiset”

Rakastunut ohjaaja-käsikirjoittaja Johanna Vuoksenmaa on huomannut, kuinka moni viisikymppinen muuttuu kärttyisäksi. – Me olemme kemiaa. Poikkeava käytös johtuu hormoneista, ei siitä, että ihminen olisi jotenkin muuttunut pahaksi.
Teksti: Piia Sainio Kuvat: Sara Pihlaja

Kylmä ja lämmin nauru on helppo erottaa toisistaan. Johanna Vuoksenmaa kehitti niistä teorian jo 1980-luvun lopulla. Hän oli katsellut lyhytelokuvajuhlilla komediallisten dokumenttielokuvien sarjaa. Nauramisen jälkeen olo tuntui välillä jotenkin likaiselta. Oli myös nauruja, joiden jälkeen tuntui mukavalta, lämpimältä.

– Kylmä nauru on sitä, että nauretaan toiselle. Lämmin nauru taas on sellaista, että nauretaan toisen kanssa ja niille omille omituisuuksille, joita toisessa tunnistaa, Johanna sanoo.

– Haluan olla lämpimän naurun puolella.

Johanna Vuoksenmaa kirjoittaa itseään kaikkiin hahmoihinsa

Miten hän sitten varmistaa, että kylmä nauru pysyy kaukana hänen omista töistään? Johanna kirjoittaa jokaiseen hahmoonsa jotain itsestään. Esimerkiksi Ex-onnelliset-tv-sarjan kaikissa henkilöhahmoissa on jokin käsikirjoittajan omista vioista tai päähänpinttymistä.

– Jos ripottelen omia heikkoja kohtiani henkilöihin, on todennäköisempää, että kirjoittaessani ja ohjatessani käsittelen heitä rakkaudella.

Johanna väittää, että omat virheet on helpompi hyväksyä kuin muiden. Hän voi vain toivoa, että katsojat tunnistavat henkilöhahmoista oman inhimillisyytensä, vaikka hahmoilla onkin tapana käyttäytyä tosi huonosti ja tehdä aivan pöhköjä asioita.

– Jos katsojakin tunnistaa hahmossa jotain itsestään, hän ei voi asettua ulkopuolelle ilkkumaan.

Sitä Johanna ei paljasta kenellekään, mitä hän on ripotellut itsestään mihinkin hahmoon. Mutta nauruaan hän ei peittele. Se helkkyy tässäkin haastattelussa, vaikka aiheena on ikääntyminen – siis jokin sellainen, joka vie meitä vääjäämättä kohti loppua. Johannan näkökulmasta ikääntymiseen liittyy tiukasti pari muutakin i-kirjaimella alkavaa asiaa: intohimo ja ilo.

”Huomasin, että olin jo neljäkymmentä vuotta ollut onnellinen”

Ensimmäistä kertaa Johanna Vuoksenmaa havahtui ikääntymiseen 29-vuotiaana. Hän muistaa tuijottaneensa selkärangastaan otettua röntgenkuvaa epäuskoisena. Osa nelos-vitosvälin välilevystä oli kadonnut, eikä sitä saisi enää koskaan takaisin.

Tuolloin Johanna oli kahden pienen pojan äiti ja valokuvaaja, joka opiskeli ohjaajaksi. Nyt 55-vuotiaana hän on yksi Suomen menestyneimmistä draamantekijöistä. Miltä elämä tuntuu?

– 55 on ihan helvetin hyvä ikä, Johanna sanoo ja nojautuu taaksepäin.

– Ainakin toistaiseksi, hän lisää ja kajauttaa kunnon naurun.

Johanna muistaa kyllä parikymppisenäkin miettineensä, että elämä on ollut hyvää. Samoin kolmikymppisenä vuodet olivat hyviä. Onneen sisältyi kuitenkin ajatus siitä, että kohta varmaan tapahtuu kauheita.

– Sitten huomasin, että olin jo neljäkymmentä vuotta ollut onnellinen… Tajusin, että elämässäni oli kyllä tapahtunut hirveitä, surullisiakin juttuja. Olin vain ajatellut niiden kuuluvan asiaan.

Jonkinlainen kriisi oli 44-vuotiaana.

– Ajattelin, että 44 on rajapyykki, johon lisääntymisikä päättyy. Silloin tunsin kadottavani jonkin komponentin itsestäni.

Jos jokin teema askarruttaa Johannaa, hänellä on tapana paneutua siihen myös työssään. Lisääntymisikään liittyvää havaintoa Johanna hyödynsi myöhemmin tehdessään Viikossa aikuiseksi -elokuvaa, jossa keski-ikäinen Saara (Minttu Mustakallio) etsii itseään ja elämänsä tarkoitusta avioeron jälkeen.

Viime vuosina ohjaajan katse on kääntynyt vanhuuteen. Mitä meissä tapahtuu, kun lihasvoima katoaa ja pätevinkin supernainen joutuu turvautumaan muiden apuun?

Johannasta tuntuu, että hänelle kaikkein vaikeinta vanhenemisessa tulee olemaan juuri toisten varaan asettuminen. Kaikkea ei pystykään enää tekemään itse.

– Me emme pärjää täällä ilman toisiamme. Siksi ihmiset ovat parasta, mitä ihmiselle on annettu.

Tulevan elokuvansa 70 on vain numero keskiöön Johanna valitsi 70 vuoden iän, koska hän oli havainnut, että vielä siinä kohdassa samanikäiset voivat näyttää hyvinkin eri-ikäisiltä – 70-vuotias voi vaikuttaa 50-vuo­tiaalta tai lähemmäs 90-vuotiaalta. Seitsemänkympin jälkeen solutason vanheneminen vähitellen kiihtyy ja vanhuus alkaa vääjäämättä näkyä. Mieli voi toki säilyä nuorena hamaan loppuun saakka.

Johanna Vuoksenmaa suhteestaan Matti Rönkään: ”Huomasimme, että olimme muuttuneet semmoisiksi puuhakavereiksi pitkän ajan kuluessa”

Baaritiski on suljettu koronarajoitusten vuoksi. Musiikki ei soi. Istumme nojatuoleissa Tampereen Torni-hotellin alakerran aulabaarissa. Lasiseinien takana päivän valo hiipuu hiljalleen pois.

Takana on erikoinen vuosi. Uuden elokuvan piti tulla ensi-iltaan loppiaisena. Sitä viimeisteltiin täyttä häkää koko syksy, kun ei vielä tiedetty, että ensi-ilta siirtyy koronatilanteen vuoksi ainakin puoli vuotta eteenpäin.

– Ajattelin, että onhan minulla elämässäni monenlaista rakkautta, ei minulta mitään puutu. Kuva: Sara Pihlaja 2020

– Ajattelin, että onhan minulla elämässäni monenlaista rakkautta, ei minulta mitään puutu. Kuva: Sara Pihlaja 2020

Elokuussa Johanna Vuoksenmaa kävi lähellä uupumusta. Leffanteon lomaan hän oli joutunut ujuttamaan tv-sarjan käsikirjoittamista, koska koronarajoitukset laittoivat kohtauksia uusiksi. Ennen pahinta työsumaa hän myös erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan, uutistenlukija Matti Röngästä. Silti ohjaaja istuu tuossa vastapäätä elinvoimaisena ja naurua hersyvänä. Melkoinen vuosi kuitenkin, ero ja kaikki?

– Emmä tiiä… Aikuisesta parisuhteesta, joka muuttui hissukseen… Johanna hakee sanojaan.

– Se oli osa hidasta jatkumoa, ja siitä puuttui kaikki dramatiikka. Huomasimme, että olimme muuttuneet semmoisiksi puuhakavereiksi pitkän ajan kuluessa. Olihan se tietysti tosi surullista, muttei kaveruus onneksi ole mihinkään kadonnut.

Entä veikö ero viisikymppisenä ajatukset yksinäiseen vanhuuteen?

– Mielestäni kenenkään kanssa ei voi olla sen takia, että pelkäisi jäävänsä yksin. Mutta toki tilanne oli outo silloin huhtikuussa, kun päätettiin erota. Koronakaranteenit olivat meneillään, eikä juuri ketään voinut tavata, Johanna muistelee.

– Ajattelin, että onhan minulla elämässäni monenlaista rakkautta, ei minulta mitään puutu. Mutta olisi tosi kurjaa, jos minulta vietäisiin pois se, mitä minulla nyt on! hän ilmoittaa ja heläyttää ilmoille lämpöä kuplivan naurun.

”Kävi niin onnellisesti, että yhtenä heinäkuun iltana näin vanhan tuttuni Muffen uudessa valossa”

70 on vain numero -elokuvaan Johanna kirjoitti tarinan, jossa 69-vuotias iskelmätähti (Hannele Lauri) heittäytyy intohimoiseen suhteeseen nelikymppisen miehen (Mikko Nousiainen) kanssa.

– Itse tarinaa en epäillyt, mutta mietin kyllä, toistinko kirjoittaessani vain jotain haavekuvaa. Että tapahtuukohan sellaista oikeasti? Jospa sittenkin on niin, että tunteet loivenevat, kun ikää tulee?

”Tykkään ihmisistä, jotka uskaltavat näyttää epätäydellisyytensä. Heitä on paljon helpompi lähestyä ja rakastaa.”

Loppukesästä Johanna Vuoksenmaa ymmärsi, että se, mitä hän oli kirjoittanut, voisi olla totta.

– On varmasti mahdollista rakastua seitsemänkymppisenä ihan tosi, tosi isosti. Se oli lohdullinen havainto.

Myös 55-vuotiaana?

– Kyllä. Kävi niin onnellisesti, että yhtenä heinäkuun iltana näin vanhan tuttuni Muffen uudessa valossa. Ja olimme molemmat vapaitakin.

Muffe on porvoolainen kirjoittaja Ari Halla-aho, 54, Johannan poikaystävä. Nimenomaan poikaystävä tuntuu sopivalta nimitykseltä, ei miesystävä.

– Tää rakkaus on niin nuori, että mekin ollaan vähän taannuttu.

Johanna Vuoksenmaa: ”Tykkään ihmisistä, jotka uskaltavat näyttää epätäydellisyytensä”

Uuteen parisuhteeseen heittäytyminen ei vaatinut Johannalta erityistä rohkeutta.

– Olen aina ollut avoin. En ymmärrä, mitä menetettävää minulla voisi olla, etenkään tässä iässä.

Ja sitäkään ei enää jaksa hätäillä, ettei ole täydellinen. Ei kukaan ole.

– Omien heikkouksien paljastaminen voi vain vahvistaa parisuhdetta, koska se on luottamuksenosoitus. Tykkään ihmisistä, jotka uskaltavat näyttää epätäydellisyytensä. Heitä on paljon helpompi lähestyä ja rakastaa.

Myös leikkimielisyys on Johannalle tär­keää, melkeinpä elinehto. Ilman leikkiä ja mielikuvitusta ei synny elokuvia eikä ylläpidetä ihmissuhteita.

– Vaatii uskallusta näyttää toiselle itsestään ne asiat, jotka ovat vinksallaan. Kuva: Sara Pihlaja 2020

– Vaatii uskallusta näyttää toiselle itsestään ne asiat, jotka ovat vinksallaan. Kuva: Sara Pihlaja 2020

– Vaatii uskallusta näyttää toiselle itsestään ne asiat, jotka ovat vinksallaan, ja nauraa niille yhdessä. Juuri ne naurunaiheet tekevät meistä erityisiä ja ainutlaatuisia.

Esimerkkinä yhteisistä leikeistä Johanna Vuoksenmaa mainitsee erään sumuisen illan Porvoossa. Hän oli miehensä kanssa kävelyllä ja napsi kännykällä kuvia usvan peittämistä maisemista. Pariskunta huomasi, että tutut tienoot muistuttivat oikeasta kuvakulmasta katsottuna ulkomaisia kaupunkeja: Berliiniä, Kööpenhaminaa, Tukholmaa… Illasta syntyi Instagramiin hauska kuvasarja, jossa Porvoo edusti niitä paikkoja, joihin ei korona-aikaan oikeasti pääse matkustamaan. Kun tykkää samoista asioista, elämä kevenee.

– Leikkiminen on kivempaa yhdessä kuin yksin, koska keskusteleminen on kivempaa kuin yksin mumiseminen.

Yhdessäolo tuo myös tuo ajatteluun uusia ulottuvuuksia.

– Jos yksin spekuloi jotain, piirtää ikään kuin jonkin ääriviivaa. Kun toinen piirtää toista viivaa, asia saa keskustelun kautta näkyvän muodon. Dialogi auttaa ymmärtämään tätä maailmaa paremmin.

Sitä Johanna ei olisi uskonut, että myös vastarakastuneena voi uuvahtaa. Niin kuitenkin oli käydä loppukesästä, kun hän ei ollut ehtinyt pitää kunnon lomaa koronan mylläämien aikataulujen vuoksi.

– Luulin, että uupumukseen ei voi päätyä, jos kaikki muu on elämässä hyvin. Mutta kyllä voi. Olin ihan älyttömän väsynyt, vaikka olin tosi onnellinen.

”Vaihdevuosi-ikäiset toimivat ihan yhtä järjettömästi kuin murrosikäiset”

Rankkoja työputkia ohjaajalla on ollut aiem­minkin, ja yleensä hän on itse huomannut, jos on tullut haalittua liikaa tekemistä. Niin tälläkin kertaa. Syyskuussa Johanna Vuoksenmaa havahtui väsymykseensä ja sai raivattua paussin elokuvan jälkitöiden lomaan. Hän lähti viikoksi Saimaalle rakkaansa kanssa. Alle saatiin vuokravene.

Oli kaikin puolin ihanaa, eikä vähiten siksi, että järveen pystyi pulahtamaan milloin halusi. Johanna on harrastanut avovesiuintia jo vuosia. Järvivesi on hänelle terapeuttinen, elvyttävä elementti.

– Luonnossa oleminen on toiminnallisen ihmisen meditaatiota. Tarvitsen pään tyhjennystä, mutten osaa hokea mitään mantraa paikallani. Luonnossa voin koko ajan puuhata jotain eikä minun tarvitse teeskennellä olevani keskittynyt.

Loppusyksystä sienestämisestä tuli Johannan mindfulnessia. Suppilovahveroita tarttui metsästä matkaan pari sataa litraa.

– Minusta on tullut aivan patologinen metsässä kulkija. Se piirre vain pahenee vuosi vuodelta.

Johanna uskoo, että luonto vetää häntä puoleensa, koska niin on tarkoitettu.

– Luulen, että evoluution kannalta on hyödyllistä, että tällaiset vanhat naaraat väistyvät keräilemään ravintoa. Ehkä minusta on näin eniten hyötyä yhteisölle, kun en pysty enää lisääntymään, Johanna päättelee nauraen.

Leikissä on totta toinen puoli. Evoluutio vaikuttaa meihin, vaikka kuvittelemme pystyvämme hallitsemaan kaikkea. Ja hormonit!

– Me olemme kemiaa. Vaihdevuosi-ikäiset toimivat ihan yhtä järjettömästi kuin murrosikäiset. Poikkeava käytös johtuu hormoneista, ei siitä, että ihminen olisi jotenkin muuttunut pahaksi.

Johanna on kiinnittänyt huomiota lähipiirissään siihen, miten moni viisikymppinen muuttuu negatiiviseksi: ruikuttaa ja kaivelee ikäviä asioita. Muiden käytöstä on toki helpompi havainnoida kuin omaansa. Sitä Johanna ei osaa sanoa, kuinka veemäiseksi hän ehti muuttua.

– Nykyään olen iloinen hormonikorvaushoidon käyttäjä.

Johannan vaihdevuosioireet alkoivat aamuöisistä heräilyistä. Väsytti, mutta uni ei tullut. Niveliä kolotti ja joka paikkaan sattui. Tuntui siltä, että oma minuus oli katoamassa.

– Miniannoksilla mennään, mutta se riittää siihen, että olen saanut oman itseni takaisin, Johanna kertoo.

– Hormonit ovat kyllä ihmeaineita. Miesten menopaussioireista puhutaan vielä vähemmän kuin naisten vaihdevuosista. Samasta lähteestä se kärttyisyys ja kyynisyys varmaan miehilläkin kumpuaa.

”Epätoivo tyhjentää voimasta ainakin minun kehoni”

Synkiltä asioilta Johannalla on aina ollut tapana suojautua vaihtamalla näkökulmaa. Kun vaikeuksia tarkastelee yllättävästä vinkkelistä, niistä löytyy myös huvittava puolensa.

– Ajattelen niin, että synkkiä asioita on helppo kuvata ja epäkohtia on hirveän helppo osoittaa. Jos niille haluaa tehdä jotain, nauru auttaa enemmän kuin itku. Epätoivo tyhjentää voimasta ainakin minun kehoni. Nauru taas lataa energiaa niin, että asioita voi yrittää liikauttaa johonkin suuntaan.

Johannan asiat ovat juuri nyt niin hyvin, ettei paremmasta väliä. Olisi jopa vaikeaa keksiä kolmea toivomusta, jos hyvä haltija niitä kyselisi.

– En kyllä juuri nyt tarttis yhtään mitään. Sen toivomuksen käyttäisin, että saisin olla terve. Kaksi muuta antaisin eteenpäin kipeämmin tarvitseville.

X