– Ja kuitenkin oli pakko hyväksyä tapahtunut. 
– Ja kuitenkin oli pakko hyväksyä tapahtunut. 
Julkkikset

Juha Tapion vaikea menetyksen hetki: ”En ole se keski-ikäinen mies, jolle tapahtuu tällaista”

Tapahtuuko tämä todella minulle? Olenko todella tämä keski-ikäinen mies? Äidin hautajaisissa Juha Tapio havahtui uuteen elämänvaiheeseensa.
Teksti: Annan toimitus Kuvat: Sampo Korhonen

Pohjanmaalaiseen sielunelämään ei kuulu haihattelu. Vaikka parikymppisenä Juha Tapion haaveena oli tehdä musiikkia ammatikseen, luokanopettajana elanto tuntui turvatummalta. Opiskeluaikana keikkaa alkoi olla enemmän, mutta Juha sinnitteli tutkintonsa valmiiksi – asioita kun ei ole tapana jättää kesken.

Sinnikkyyden ja jämäkkyyden Juha on perinyt edesmenneeltä äidiltään. Äiti oli uuttera järjestöaktiivi, jolle puheenjohtajan tehtävät lankesivat kuin luonnostaan. Myös Juha pitää mielellään langat omissa käsissään.

– Studiossa haluan osallistua koko levynteon prosessiin, toki myös kirjoitan itse lauluni. Viime vuosina olen kuitenkin yrittänyt tietoisesti pyrkiä eroon siitä, etten ala heti neuvomaan kaikkia. Annan ammattimuusikkojen tehdä hommansa.

Isässään Juha arvostaa hienotunteisuutta. Hän antoi aikanaan ymmärtää kantansa, mutta ei tullut koskaan niskasta kääntäen kertomaan, miten asiat tehdään. Isästään Juha on ottanut mallia omaan isyyteensä, kun tekee mieli paimentaa omia poikia ja puuttua heidän tekemisiinsä.

Viime vuosina elämä on osoittanut, että luopumisiin on mahdotonta valmistautua etukäteen. Kun esikoispoika vuonna 2020 muutti pois kotoa, Juhasta se tuntui tapahtuvan äkisti ja kovin aikaisin. Vastahan hän itse juuri ajokortin saaneena kierteli kitaran kanssa pitkin Pohjanmaata isän ja äidin maksaessa bensat.

Saman vuoden kesällä seurasi uusi luopuminen, kun äiti kannettiin hautaan.

– Tuolloin koin voimakkaasti, että minä en ole se keski-ikäinen mies, jolle tapahtuu tällaista. Tämä tyyppi on ihan joku muu, joku paljon itseäni vanhempi. Ja kuitenkin oli pakko hyväksyä tapahtunut. Olen tullut elämässäni tähän kohtaan.

Toisaalta vielä keski-ikäisenäkin lapsenmielinen pöljyys ja seikkailunhalu ovat Juhassa läsnä. Toisinaan hän löytää itsensä miettimästä, kuka oikeasti järkevä aikuinen vuokraa omalla rahallaan jättimäisen jäähallin tai vieläkin isomman Ratinan stadionin Tampereella, jossa bändin on tarkoitus keikkailla elokuussa.

Juha kuitenkin tuntee itsensä: on parempi ottaa riski ja melkein kärsiä vatsahaava kuin jäädä myöhemmin jossittelemaan – sehän vasta pohjalaista sapettaisikin. Ja kun kaikki ratkeaa parhain päin, helpotuksen tuomaa euforian tunnetta on vaikea verrata mihinkään.

Riskinoton ja helpotuksen tuomaan myrskyyn kehossa on helppo myös jäädä koukkuun, mikä kuluttaa miestä.

Juhalle tämä oli yksi syistä jäädä keikkatauolle.

– En tuntenut itseäni väsyneeksi, mutta jokin sisäinen ääni kehotti ottamaan lepoa keholle ja mielelle. Hetken mietittyäni ajattelin, että tämähän vasta munakasta onkin – vetäytyä keikkalavoilta juuri silloin, kun työ maistuu parhaimmalta ikinä. Haluan kuitenkin pysyä hyvässä kunnossa ja innostua työstäni vielä 75-vuotiaanakin.

Tauko kasvatti rohkeutta. Vaikka taiteilijuuteen liittyvät riittämättömyyden tunne ja häpeän voittaminen olisivat läsnä hautaan saakka, niitä on nyt helpompi käsitellä. Etäisyyden ottaminen asioihin on tehnyt hyvää itsetunnolle.

– Tiedän olevani kokonainen ihminen, menestyinpä tai en. Ura ei ole yhtä kuin oma identiteettini.

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Terhi Harper. Jutussa Juha Tapio kertoo muun muassa keikasta, joka meinasi jäädä tekemättä. Ja siitä, mitä yhteistä on remontilla ja artistielämällä. Lue koko juttu Annasta 19/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X