Julkkikset

Kirja: Kaija Koo joutui silmäluomileikkaukseen, joka epäonnistui pahasti – ”Olin varma, että tavaramerkkikatseeni oli mennyt iäksi”

Suosikkiartisti Kaija Koo kertoo juuri julkaistussa elämäkerrassaan paineistaan ja haasteistaan ulkonäkönsä kanssa. Pieleen mennyt leikkaus oli alkuun laulajalle järkytys.

Teksti:
Lotta Pellas
Kuvat:
Om-Arkisto

Elämäkerrassaan Kaija Koo puhuu avoimesti elämänsä tapahtumista.

Suosikkiartisti Kaija Koo kertoo juuri julkaistussa elämäkerrassaan paineistaan ja haasteistaan ulkonäkönsä kanssa. Pieleen mennyt leikkaus oli alkuun laulajalle järkytys.

Koko kansan kestosuosikkilaulaja Kaija Koo kertoo elämäkerrassaan hänelle tehdystä epäonnistuneesta silmäluomileikkauksesta. Kaija Koo – Taipumattoman on kirjoittanut Jouni K. Kemppainen.

Sinun naisesi -levyn ilmestymisen aikoihin vuonna 2016 Kaija Kokkolan oikean silmän luomi alkoi laskeutua huolestuttavasti. Kävi ilmi, että silmäluomea kannatteleva lihas oli lamaantunut osittain. Mennessään kirurgille Kaijalle selvisi, että myös tervettä silmää pitäisi leikata, jotta symmetria säilyisi.

Katsoessaan itseään peiliin leikkauksen jälkeen Kaija näki, että lopputulos ei ollut hyvä.

Terveestä silmästä oli leikattu liikkuva luomi melkein kokonaan pois, ja luomen lihasta oli kiristetty liikaa. Lamaantuneen silmän operaatio ei sekään ollut onnistunut.

Kirurgi oli tehnyt Kaijalle samalla yläluomileikkauksen eikä kertonut siitä hänelle. Kaija oli kauhuissaan.

Tiesin varsin hyvin, että katse oli minun tavaramerkkini. Katse, joka oli samanaikaisesti kujeileva, viaton ja viettelevä. Olin varma, että se oli mennyt iäksi.

Leikkauksen lopputulosta ei pystytty kirurgisesti korjaamaan, mutta kirjassa kerrotaan, että tilanne on parantunut paljon luonnostaan. Lisäksi meikki auttaa.

Pieleen mennyt leikkaus myös sisuunnutti Kaijan ja hän alkoi panostaa ääneensä entistä enemmän:

Päätin, että jumalauta, jos silmät menevät, niin ainakin ääni toimii. Minä kompensoin. Ääntä minulta ei viedä, silmä vietiin, mutta ei ääntä.

Linnan kuningatar ja epäonninen liitto

Näyttävää Kaija Koota tituleerattiin Linnan juhlien kuningattareksi vuonna 2006. Vaikka Kaija Koon ulkonäkö oli vuodesta toiseen positiivisen kommentoinnin aihe, laulaja ei säästynyt epävarmuuksilta.

”Olenko minä ruma?”, hän kysyi ystäviltään, kun hän ei ollut enää varma viehättävyydestään. Taustalla oli tuolloin onneton avioliitto.

Elämäkerrassa kerrotaan, että saattoi kulua kuukausia niin, ettei Kaija saanut kosketusta silloiselta puolisoltaan Markku Impiöltä. Kaijan kokemus oli, että Markku oli koskettamatta tahallaan, ”kuin kiusatakseen”.

Pariskunta tunnettiin perheyrityksenä, jossa Kaija esitti lauluja ja Markku kirjoitti niitä. Yli 20 vuotta yhtä pitänyt pari päätyi lopulta eroon 2006.

Lue myös: Kaija Koo paljastaa kirjassa aikuisen naisen romanssinsa, jotka lopahtivat paapomiseen ja fetisseihin: ”Tälläkin tavalla asiat voi hoitaa”

Sama ikoninen tyyli lähes kolme vuosikymmentä

Kaijan tyyli on ollut muuttumaton ja tunnistettava. Kaija on onnistunut luomaan ajattoman lookin, ja hänen mukaansa naiset seuraavat hänen tyyliään nykyään jopa entistä innokkaammin.

Hiukseni ovat edelleen mustat ja pitkät. Vuodesta 1993 lähtien toimittajat ovat aina kysyneet, mikä on uusi tyylini. Luojan kiitos minulla eivät hermot menneet muutospaineissa: tukka on melkein samanlainen kuin vuonna 1993.

Luonnostaan tuuheaan tukkaan ovat vain tällä vuosituhannella tulleet seuraksi hiuslisäkkeet, Kaija tunnustaa kirjassaan.

”No nyt on”, sanon, hulmautan hiuspehkoani ja tarkastelen kuvaani tyytyväisenä eteeni pystytetystä suuresta peilistä.

 

Kursivoidut kohdat ovat Jouni K. Kemppaisen kirjoittamasta elämäkerrasta Kaija Koo – taipumaton (WSOY 2021).

X