Kun isä kuoli äkillisesti, Kalle Lamberg jatkoi töitä hänen ravintolassaan: ”Monesti istuin takahuoneessa ja vain itkin”

Pienenä Kalle Lamberg kävi kiusaajiaan vastaan huumorilla, josta tuli myöhemmin ammatti. Isän äkillinen kuolema on saanut Kallen toteuttamaan unelmiaan määrätietoisesti.

Se päivä oli Kalle Lambergin tähänastisen elämän raskain.

Vastikään 18 vuotta täyttänyt Kalle oli muutamaa viikkoa aiemmin isältä salaa pestautunut naapuripitäjän pubiin baarimikoksi ja karaoke-isännäksi.

Kallen isä Otto Lamberg oli menestynyt ravintoloitsija. Hän luotsasi muun muassa Reijo Mäen Vares-dekkareista tuttua Uusi Apteekki -olutkuppilaa Turussa ja päätyi itsekin hahmoksi kirjoihin. Kalle oli pyörinyt pikkupoikana isän baareissa, kuunnellut humaltuvien asiakkaiden tarinointia ja ansainnut muutaman kolikon plokkaamalla tyhjiä tuoppeja. Hänen unelmansa oli päästä isona oikeasti töihin johonkin isän ravintolaan.

Työnarkomaanina tunnettu Otto oli toista mieltä. ”Hanki poika siisti sisätyö, jota voi tehdä kahdeksasta viiteen. Tuleva perheesi kiittää siitä”, hän valisti.

Saatuaan selville, että Kalle työskenteli naapurikaupungissa, isä viimein heltyi. Hän lupasi pojalle hommia omassa, kohta avautuvassa ravintolassaan Paimiossa. Kalle oli juuri lopettelemassa viimeistä työvuoroaan vieraan leivissä, kun isoveli soitti. Isä oli saanut sydänkohtauksen.

Hyvästejä ei ehditty jättää. Elvytysyrityksistä huolimatta isä menehtyi vain 49-vuotiaana.

”Yleensä yritän itse, sitten kutsun ammattimiehen paikalle”

Mäennyppylällä, viljavien vainioiden keskellä seisoo suuri vaalea puutalo. Pihapiirin hiljaisuus on rikkumaton. Tai on siihen asti, kun ovi avautuu ja ulos ryntää kaksi ki­meästi haukahtelevaa mäyräkoiraa. Pilli vaatii viskaamaan palloa, Pulla tahtoisi painia.

Kalle Lamberg ja hänen vaimonsa Maria Mattelmäki muuttivat pieneen varsinais-suomalaiseen Auran kuntaan reilut kaksi vuotta sitten. Rintamamiestalo Raisiossa ”postimerkinkokoisella tontilla” oli käynyt ahtaaksi. Posse-ohjelman käynnistyttyä aidan taakse oli alkanut ilmestyä faneja odottelemaan, jos sattuisivat näkemään vilahduksen tv-julkkiksesta. Vaikka Kalle suhtautuu ihailijoihinsa suopeasti, hän kaipasi yksityisyyttä.

Täällä sitä on.

Talo ja pihapiiri ovat Kallen puuhamaa. On maalattu seiniä ja nikkaroitu. Parhaillaan tekeillä on muutostyö, jossa paljun tilalle rakennetaan lisää terassia.

– Yleensä käy niin, että ensin yritän itse. Sitten kutsun ammattimiehen paikalle, hän hymähtää.

Ennen kaikkea koti on kuitenkin rauhoittumispaikka. Työ vie Kallen Helsinkiin neljäkin kertaa viikossa, ja ajomatkaan kuluu pari tuntia suuntaansa. Kun hän perjantai-iltana Possen suoran lähetyksen jälkeen rantautuu puolen yön maissa kotisohvalle, on mukava istua tovi pimeässä kuuntelemassa hiljaisuutta.

Työ on hektistä, mutta Kalle ei nurise. Ravintola-ala oli nimittäin hänen unelma-ammattiensa listalla vasta toisena. Ykkössijalla on aina ollut teatterintekeminen.

Debyytti teatterissa jo viisivuotiaana

Kovin energinen. Niin Kalle Lamberg usein kuvailtiin lapsena. Hän varttui isoveljensä ja -siskonsa kanssa Paimion pikkukaupungissa, jossa tenavat saivat touhuta omin päin ja keksiä ajankulua itselleen. Siinä Kalle oli mestari. Hän keksi muun muassa maalata perheen punaisen auton talomaalilla valkoiseksi ja törkätä metalliklemmarin pistorasiaan. Se johti sairaalareissuun.

Äiti työskenteli oman toimensa ohella teatterissa maskeeraajana. Kun Sauvon kesäteatterin Peer Gynt -näytelmään tarvittiin pikkupoika, hän ehdotti viisivuo­tiasta Kallea. Ylimääräinen energia pääsisi purkautumaan näyttämöllä.

Kallella on debyytistään hajanaisia muistikuvia.

– Taisin tehdä roolista hieman koomisen. Näytelmän ainoana lapsena sain ekstrahuomiota ja isot aplodit. Muistan, miten hyvältä se tuntui.

Varsinaisesti teatteriharrastus käynnistyi 2001, jolloin Kalle pestautui Turun Nuoreen Teatteriin. Sattumalta sinne osui samaan aikaan hyvin taitava ja kunnianhimoinen porukka, johon kuuluivat muun muassa Lauri Tilkanen, Emmi Kaislakari ja Linda Wiklund. Kaikilla oli sama haave valmistua ammattinäyttelijäksi. Se vain tuntui kovin utopistiselta. Sitten Lauri ja Emmi rohkaistuivat osallistumaan pääsykokeisiin ja tulivat heti valituiksi, toinen Teatterikorkeakouluun, toinen Nätylle Tampereelle.

Seuraavana keväänä oli Kallen vuoro yrittää, ja hän pääsi heti sisään Teakiin. Unelmat alkoivat toteutua.

Kalle Lamberg otti huumorin aseekseen koulussa

Onko sinua kiusattu lapsena? Vesa Vierikko tiedusteli varovaisesti. Teatterikoulun tarkkanäköinen professori oli pannut merkille oppilaansa alituisen puolustusvalmiuden. Kalle tarkkaili herkeämättä ympäristöään, koko ajan valmiina nakkaamaan osuvan kommentin tai vitsin.

– Huumori on tosiaan ollut suojakeinoni lapsesta asti.

Vanhemmat erosivat pojan ollessa kuuden, ja Kalle jäi isoveljensä ja -sisarensa kanssa asumaan äidin luo. Kolme vuotta myöhemmin perhe muutti Pai­miosta Turkuun. Kalle joutui vaihtamaan koulua eikä tuntunut sopeutuvan joukkoon. Vaatteet olivat vääränlaiset, silmälaseistakin tuli sanomista. Painolastia lisäsi se, ettei häntä kiinnostanut poikien ykköslaji jääkiekko. Nyrkkitappeluissa Kallesta ei ollut vastusta. Mutta jos miteltiin sanan miekalla, hän oli voittamaton. Huumori osoittautui tehokkaaksi aseeksi.

– Huomasin, että minulla on naurattamisen lahja. Joidenkin opettajien mielestä se taisi tosin olla kirous. Kun en malttanut keskittyä ruotsin sijamuotoihin, aloin viihdyttää itseäni ja muita vitsailemalla.

Yläasteelle siirryttäessä Kalle vaihtoi koulua ja aloitti taas tuntemattomien luokkatovereiden keskellä. Tällä kertaa hänellä oli rooli valmiina: Kallesta tuli luokan pelle. Suuta pieksämällä sai niin poikien kuin tyttöjenkin suosion.

Hauskuuttajan rooli jatkui kotona.

– Siskoparka joutui koville. Hän ei todellakaan arvostanut huumoriani. Ainoa, joka näki läpänheitossani jotakin potentiaalia, oli äiti. Hän on ollut alusta asti suurin tukijani.

Äiti katsoi tunnollisesti poikansa joka ikisen teatteriesityksen – ja katsoo edelleen. Mitä tahansa Kalle julkaisee sosiaalisessa mediassa, äiti on ensimmäisenä peukuttamassa ja painamassa sydäntä. Isä ei ehtinyt nähdä Kallen menestystä. Pojan harrastajateatterivuosina kiireinen ravintoloitsija pääsi esitykseen yhden ainoan kerran.

– Isä oli kiltti ja lempeä mies, jota kaikki rakastivat. Hän olisi ollut täydellinen isä, jos olisi ymmärtänyt tehdä vähän vähemmän töitä.

Isän menehtyminen äkillisesti tuli sokkina. Surusta toipumisessa auttoi läheinen ja laaja suku, jonka kesken saattoi purkaa tuntoja. Kalle jatkoi työskentelyä isän ravintolassa, jossa kantapeikot muutaman keskikaljan nautittuaan halusivat muistella Ottoa.

– Se oli tietysti mukavaa, mutta myös tavattoman raskasta. Monesti istuin takahuoneessa ja vain itkin ja huusin tuskaani.

Edelleen Kalle miettii joskus teatterin lavalle noustessaan, miten mukavaa olisi nähdä yleisön joukossa isän kasvot.

”Yleisö tarvitsee naurua”

Kalle Lamberg teki huumorista leipälajinsa. Vielä Teakis­sa hän koetti potkia tutkainta vastaan. Oli hirveä tarve näyttää, että hän osaa muutakin kuin pelleillä. Polte helpotti, kun Kalle pääsi tekemään vakavan roolin Kansallisteatterin kiusaamista ja väkivaltaa käsitelleessä Pahuus-näytelmässä. Sen jälkeen saattoi hyvillä mielin keskittyä komediaan.

Kotiseudullaan Kalle on äänestetty kaikkien aikojen hauskimmaksi turkulaiseksi (ohi Jethro Rostedtin) ja vuoden positiivisimmaksi raisiolaiseksi. Koko kansalle hänen naamansa tuli tutuksi Saturday Night Live -viihdeohjelmassa 2016. Sittemmin hän on niittänyt suosiota muun muassa Roba-sarjassa, Luokkakokous-elokuvissa sekä juontajana Stadi vs. Lande- ja Posse-ohjelmissa. Kuluneena kesänä Linnateatterissa pyöri Kallen ohjaama Haluat­ko turkulaiseksi -esitys, jossa vitsailtiin tunnettujen poliitikkojen ja viihteentekijöiden kustannuksella. Se osoitti jälleen huumorin yhdistävän voiman.

– Yleisö tarvitsee naurua. Kun 400 ihmistä nauraa yhdessä, se vapauttaa ja tuo valoa synkkien aikojen keskelle.

Melkein kaikelle voi Kallen mielestä nauraa. Mutta kaikkea ei voi kuitata vitsailuna – esimerkiksi poliitikkojen flirttailua rasismilla ja natsismilla.

”Rasismilla ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa.”

– Rasismilla ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa. Etenkään silloin, kun kyseessä ovat maan korkeimmat päättäjät. Sen sijaan nykyhallituksen ministerit tulevat pysymään komedian hahmoina vielä pitkään, hän ennustaa.

Kallen komiikka on lempeää, ainakin pääosin. Huumoriin tarvitaan aina kohde, jota hieman sohaistaan. Mutta hän ei halua tehdä sitä pilkkaamalla ja satuttamalla. Huumorintekijän pitää hänen mukaansa seistä tekemistensä takana. Jos joku loukkaantuu, on pystyttävä perustelemaan, mikä sketsissä on hauskaa – tai pyytämään anteeksi. Anteeksipyyntöä Kallelta on vaadittu vain kerran hänen otettuaan kantaa erään kansanedustajan avustajan rasistisiin kommentteihin. Kalle kieltäytyi.

Välillä on hyvä asettua itsekin naurunaiheeksi. Suurmestarin viime kaudella Kalle oli yksi vakikisaajista, jotka joutuvat suorittamaan mitä eriskummallisempia toimeksiantoja. Eräs tehtävistä oli kuvata kummitusjuttu. Kalle loi mielestään tosinolon Asbesti-Anselmin, joka juuttui uimaräpylät jalassa ilmastointikanavaan.

– Silloin teki mieli pyytää, että luomukseni poistettaisiin ohjelman lopullisesta versiosta.

Kalle Lamberg päätyi häämatkalle Japanin sijaan mökille

Äidin lisäksi on eräs toinen, joka jaksaa aina nauraa Kallen jutuille: vaimo Maria. Pari on pitänyt yhtä yksitoista vuotta. Kalle sanoo aluksi viehättyneensä vaimon ulkoisesta kauneudesta, sitten sisäisestä.

– Maria on hyväsydäminen, kiltti ihminen. Hän on seissyt rinnalla urani alkuvaiheista asti.

Parin tutustuessa Kalle oli suhteellisen tuntematon teatterintekijä. Töitä ei aina löytynyt, ja välillä oli rahasta tiukkaa.

– Silti Maria jaksoi tukea ja kannustaa. Hän on myös hyväksynyt oudot työaikani. Joskus kuvauksia saattaa olla kaksi viikkoa putkeen niin, etten pääse käymään kotiin. Yhteiselämämme on vaatinut häneltä selvästi enemmän uhrauksia kuin minulta.

Yli kaksisataaneliöiseen kotitaloon mahtuisi enemmänkin porukkaa. Kalle on jo pitkään haaveillut isäksi tulemisesta, mutta toistaiseksi toive isosta perheestä odottaa vielä toteutumistaan. ”Lapsia saa tulla, jos on tullakseen.” Niin Kalle on tottunut vastaamaan perheenlisäyksestä uteleville.

Häitä juhlittiin kolme vuotta sitten. Tarkoitus oli järjestää isot karkelot, mutta pandemia rajasi vieraslistan kaikkein lähimpiin. Se ei iloa himmentänyt. Eikä sekään, että suunniteltu häämatka Japaniin peruuntui. Mentiinkin mökille Evijärvelle.

– On turha ottaa paineita asioista, joille ei mahda mitään. Tärkeintä oli, että saimme toisemme.

Jotakin isän varhaisesta menehtymisestä on jäänyt Kallen alitajuntaan muhimaan eräänlaisena elämän ohjenuorana. Hän sanoo tiedostavansa, että koska tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Peura voi loikata auton eteen. Sydän voi pysähtyä kesken työpäivän. Siksi tärkeiden asioiden kanssa ei auta jäädä odottelemaan. Unelmia kannattaa toteuttaa heti ja riidat sopia ennen nukkumaanmenoa. Joka päivä kannattaa sanoa toiselle, että rakastaa.

Työasioista Kalle yrittää olla ottamatta stressiä. Duunit hoidetaan niin hyvin kuin suinkin, mutta oikea elämä eletään kotona.

– Eihän kukaan vuosien päästä muista, millainen oli Possen ysikauden kutoslähetys.

Hyvät jutut jäävät kyllä elämään, loput joutavatkin unohtua.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Kalle Lamberg ajatteli suojakeinonsa riittävän, mutta teatterikoulussa Vesa Vierikko näki läpi ja kysyi: "Onko sinua kiusattu?"