Marja Putkisto haluaa vihdoin puhua kokemuksistaan: ”Lapsettomuus on kuin halvaus, joka ei näy ulospäin”
Marja Putkisto vältteli pitkään äidiksi tulemisen haasteista puhumista. Nyt vaikeneminen on ohi. – On tärkeää, että adoptioäitiys nousee yhtä arvokkaaksi vaihtoehdoksi kuin biologinen äitiys.
–Ikävin yllätys oli, että lapsettomuushoidot vaikuttivat myös kudoksiini.
Marja Putkisto vältteli pitkään äidiksi tulemisen haasteista puhumista. Nyt vaikeneminen on ohi. – On tärkeää, että adoptioäitiys nousee yhtä arvokkaaksi vaihtoehdoksi kuin biologinen äitiys.
Lapsen saaminen liki 18 vuotta sitten on onnellisin asia, jonka Marja Putkisto on kokenut. Sitä edeltäneestä prosessista hän on tähän asti halunnut vaieta.
Ulkoisesti katsoen hänellä meni noihin aikoihin loistavasti. Hänen kehittämänsä yritys menestyi, ja mainoskuvissa hän näytti säteilevältä. Oikeasti Marja ei voinut hyvin. Nyt hän ymmärtää, että kyse oli monimutkaisesta asiasta. Kun haluaa lasta, raskaaksi tulemisen toive voittaa kaiken.
Marja tiesi, että mahdollisuudet saada lapsi vähenevät melkoisesti jo kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen, mutta hän uskotteli itselleen, että se onnistuu myöhemminkin.
– Olin ajan hengen uhri. Esikuvinani olivat nelikymppiset äidit ja Madonnan tyyppiset supernaiset, joille kaikki on mahdollista.
Marja kävi lapsettomuushoidoissa viisi vuotta, ja sen seurauksena hänen hormonitoimintansa meni jotakuinkin sekaisin. Hän yllättyi, kuinka syvästi ne vaikuttivat paitsi mieleen myös kehoon.
– Haluan puhua tästä nyt kuusikymppisen elämänkokemuksella. On tärkeää, että adoptioäitiys nousee yhtä arvokkaaksi vaihtoehdoksi kuin biologinen äitiys ja että lapsettomuushoitojen rankkuus tunnustetaan.
Marjan mielestä hoitojen jälkeen pitäisi myös olla mahdollisuus liittyä kuntoutusryhmiin.
– Kyse on syvimmästä kehon keskustaa tukevasta lihaksistosta, joka on terveytemme ydin. Se heikkenee raskaudessa ja erityisesti hormonihoidoissa.
Hänestä on harmi, että adoption hyvistä puolista puhutaan liian vähän.
– Kuvio on yksinkertainen. On lapsi, joka tarvitsee kodin ja toisaalla vanhemmat, jotka tuskaisesti kaipaavat lasta. Jos ihmiset olisivat rohkeampia, tuska poistuisi ja tilalle tulisi rakkaus.
Marja Putkisto: Lapsettomuus on kuin halvaus, joka ei näy ulospäin
”Lapsettomuus voi olla harkittua, sattumaa tai ei-toivottua, mutta jokainen nainen joutuu käsittelemään asian. Äitiys, siitä tietoisesti luopuminen tai lapsettomuus määrittää naista, oli elämänpolku mikä tahansa. Äidiksi haluavalle lapsettomuus on jotain, johon kukaan ei voi valmistautua. Itse koin sen kuin halvauksena, joka ei näy ulospäin.
Pidin jo nuorena tyttönä selvyytenä, että hankin perheen, mielellään useampia lapsia. Halusin oppia olemaan parempi äiti kuin oma äitini oli.
Kasvoin Helsingin Lauttasaaressa tieteentekijäisän sekä taiteilijaäidin kolmilapsisen perheen kuopuksena.
Äiti menetti oman äitinsä alle kahden vuoden iässä, eikä hän oikein tiennyt, kuinka olla äiti. Hän kipuili uransa ja itsensä kanssa silloin, kun me lapset olisimme tarvinneet häntä nimenomaan äitinä.
Unelmani äitiydestä siirtyivät aikuisuuden alussa, kun elämä tarjosi muita haasteita. Minulla oli täysi työ selviytyä oman kroppani kipujen kanssa, ja keskityin yritykseni rakentamiseen sekä Lontoossa että Suomessa.
Kohtasin irlantilais-englantilaisen mieheni 36-vuotiaana. Tapasimme sokkotreffeillä, ja minulla oli selkeä päämäärä. Kerroin hänelle heti, että halusin uskollisen puolison ja hyvän isän tuleville lapsilleni.
Rakastuimme ja menimme naimisiin, mutta lapsi ei tullutkaan tilaamalla. Suhtauduin ensin asiaan huolettomasti: jos raskaus ei onnistu, menen keinohedelmöitykseen ja kaikki hoituu.”
Keho meni sekaisin lapsettomuushoidoista
”Elämässäni oli tuolloin paljon kaikkea, ja lapsiasia oli yksi haaste muiden joukossa. Toisaalta se oli isoin ja tärkein.
Olen tajunnut, että lapsettomuus on valtava bisnes ja hedelmöityshoitoihin voi upota omaisuus – ja silti monet joutuvat pettymään.
Hoidot ovat kuin rulettipeli, sitä haluaa jatkaa, koska onnistumisen mahdollisuus on olemassa. Samalla toivo hupenee koko ajan.
Kävin hoidon läpi useaan kertaan viiden vuoden aikana. Joka kerta hormonitoimintani ensin pysäytettiin, ja elin tavallaan vaihdevuositilassa. Sitten hormonitoimintaa aktivoitiin, jolloin elimistöni tuotti yksittäisen munasolun sijaan parikymmentä munasolua.
Se oli melkoista vuoristorataa. Jouduin pettymään uudestaan ja uudestaan. Surin jokaista epäonnistunutta hoitoa sydämeni pohjasta. Kivuliaimpia olivat raskaudet, jotka ehtivät pisimmälle.
Olin kuullut hormonien sekoittamien teinien toilailuista ja viisikymppisten vaihdevuosivaivoista, mutta kukaan ei ollut kertonut, kuinka keho ja mieli reagoivat lapsettomuushoidoissa.
Huumori auttoi, kun nukuin huonosti, unohtelin asioita ja olin monin tavoin epävakaa.
Kokemus on tietysti suunnaton stressi myös puolisolle, ja tiedän, että moni liitto jopa hajoaa hoitojen vuoksi. Mieheni jaksoi kuitenkin tukea minua koko ajan, ja jollain ihmeen konstilla kestimme prosessin.”
Marja Putkiston piti kuntouttaa kehonsa lapsettomuushoitojen jälkeen
”Ikävin yllätys oli, että lapsettomuushoidot vaikuttivat myös kudoksiini. Minun kohdallani se oli erityisen kohtalokasta. Tuntui, että vuosien työ valuu hukkaan.
Taustalla on se, että vauvaiässä lonkkaani hoidettiin sen aikaiseen tapaan pitämällä minut staattisessa telineessä. Vika korjaantui, mutta hoito vaikutti motoriseen kehitykseeni.
Nuorena aikuisena sain kuitenkin kehoni ja itseni kuntoon. Sananmukaisesti venyttelin itseni vapaaksi liikkumaan. Työskentelin lihasryhmä kerrallaan, pidensin väärään suuntaan vetävät lihakset ja rakensin voimaa lihaksistooni.
Lopulta kivut hellittivät, ja prosessista syntyi liikeideani, joka kehittyi Method Putkisto original -ohjelman ympärille.
Lapsettomuushoitojen jälkeen jouduin kuntouttamaan itseni uudelleen. Lääkäri kuvaili, että kehoni oli kokenut kunkin hoidon kohdalla saman kuin olisin läpikäynyt raskauden.
Vihdoin sain kuin sainkin alaselkäkivun pois ja lantioni taas kuntoon. Kokemuksen tuloksena syntyi Method Putkisto Huippuliikkuja -ohjelma, joka keskittyy selkärankaan. Se on ainoa kirjoistani, jonka esipuheessa en edes hiiskahda syistä, joiden vuoksi ohjelma syntyi. Asia oli kirjan julkaisemisen aikaan vielä liian kipeä ja arka.”
Adoption mahdollisuuksista puhutaan liian vähän, sanoo Marja Putkisto
”Olen onnellinen siitä, että valitsin mieheni kanssa adoption. Ero biologisen lapsen ja adoptiolapsen välillä on oikeastaan odotusajan pituus. Äitiys on isompi asia kuin lapsen kantaminen.
Prosessi avasi silmämme ja muutti meidät lopullisesti. Oli järkyttävää tajuta, että maailmassa on miljoonia kodittomia lapsia ja elämänkohtaloita, joita sivistynyt ihminen ei voi hyväksyä. Lapsityövoima sekä lasten hyväksikäyttö ovat totta. Näiden lasten puolesta ei marssi kukaan.
Odotin tytärtäni kolme vuotta ja valmistauduin äitiyteen huolellisesti. Onneksi jaksoin uskoa, että jossakin odottaa lapsi, jolle minä olisin juuri oikea äiti.
Kävin kaikki mahdolliset haasteet etukäteen läpi. Ehkä lapsi ei nuku öisin, hän voi sairastella tai olla autistinen tai hänellä saattaa olla henkisiä traumoja – varauduin kaikkeen mahdolliseen.
Pelkäsin myös, ettei hän rakasta minua tai etten osaa rakastaa häntä. Minua lohdutti ajatus, että jokainen lapsi on aina aluksi vieras myös biologiselle äidilleen.
Vuosien yrittämisen jälkeen kaikki kävi lopulta nopeasti. Kun ilmoitus lapsesta saapui, matkustin mieheni kanssa suoraan kirjani julkaisujuhlasta Lontoon Piccadillystä maapallon toiselle puolelle.
Seuraavana päivänä, viides marraskuuta vuonna 2005, sain puolitoistavuotiaan lapsen syliini. Me löysimme vihdoin toisemme. Katsoin tytärtäni suoraan silmiin ja kysyin, sopiiko sinulle, että minä olen nyt äitisi. Hän tapitti minua uteliaasti ja näytti ymmärtävän, että nyt tapahtuu jotain tärkeää.
Kerroin, että minulle on kunnia saada hänet tyttärekseni ja nousta tärkeimmäksi ihmiseksi hänen elämässään. Meidän on parasta tulla toimeen, koska muitakaan äitejä ei nyt ole tarjolla.
Vastoin kaikkia odotuksia tyttäreni käpertyi ensimmäisenä yönä kainalooni ja nukkui siinä kaksitoista tuntia. Hän solahti sydämeemme ja tuntui heti jopa ymmärtävän huumoriamme. Suorastaan lamaannuin, kun äitiys olikin niin luontevaa. Olin tuolloin 46-vuotias.
Olen tyttäreni kautta oppinut, että jokin ihmisen ytimestä on valmis jo lapsen syntyessä ja säilyy läpi elämän. Tyttäreni oli jo lapsena rauhallinen, diplomaattinen, iloinen ja huumorintajuinen. Sitä hän on myös tänään.”
”Toisen huoliin keskittyminen ja avulias teko voi olla hyvää palautumista”
”Lapsi oppii matkimalla. Kun katson äitini vanhoja kuvia, näen niissä omia ilmeitäni ja kehon asentoja.
Myös minussa ja tyttäressäni on paljon samaa, vaikka olemme etnisesti erinäköisiä.
Koko aikuiselämäni on ollut ihmisen tarkkailua ja tarkkailutaidon ohjaamista. Kannustan asiakkaitani jatkuvaan kehonhuoltoon ja tutkimaan sitä, kuinka mieli vaikuttaa kehoon.
Syvempi uuden oppiminen on aina yhteistyötä. Ei riitä, että opettaja näyttää edestä, vaan myös vastaanottajan tulee pohtia, mitä teemme, miten ja ennen muuta miksi.
Yritystoimintani ytimenä toimii Method Putkisto Instituutti, joka kouluttaa ohjaajia. Itse järjestän online-ohjausta ja kursseja sekä yksityishenkilöille että organisaatioille.
Uusin kirjani syntyi, kun tajusin, että kiireestä on tullut epidemia. On aika lievittää kiirettä ja oppia elämään paineen ja stressin alla. Meille on koko ajan hoettu, että pysähdy, opi rauhoittumaan, ota omaa aikaa.
Se on totta, mutta yhtä tärkeää on huomata, että saa innostua ja saa toimia. Esimerkiksi toisen huoliin keskittyminen ja avulias teko voi olla hyvää palautumista ja jopa meditatiivinen kokemus.”
Marja Putkisto: ”Kaunis ihminen kantaa itsensä rennosti”
”Kun kauneutta on tutkittu eri maissa, kaikkein kauneimpana koetaan ystävällinen ihminen. Hymy ja hyvä teko tekevät ihmisestä toisten silmissä kauniimman kuin nuoruus, ihon sileys, kasvojen muoto, hiusten tuuheus tai väri.
Äitini arvosti kauneutta ja neuvoi minuakin seuraamaan ihmisten kasvoja ja ilmaisua. Ihailin häntä ja yritin jäljitellä hänen ilmeitään. Hänen ongelmansa oli se, että hän ei osannut vanheta. Hän näki kauneuden nuoruuteen liittyvänä ominaisuutena ja tuskaili ikääntymisensä kanssa.
Minulle kauneus tarkoittaa hyvää ryhtiä sekä tasapainoa. Kaunis ihminen kantaa itsensä rennosti. Tasapainoinen ihminen on joustava sekä mieleltään että keholtaan ja osaa kohdata muut aidosti.
Ohjaajissani on kahdeksankymppisiä naisia, joita katson ihaillen. He ovat hyvin tasapainoisia. Kun kudokset tukevat lihaksia ja lihakset kehoa, ihminen näyttää hyvältä. Tämä vaatii kuitenkin päivittäistä huolenpitoa. Pelkkä kävely ja kuntosali eivät aina riitä.
Hiukan samasta asiasta on kyse karismassa. Jos ihminen on tasapainossa itsensä kanssa, hän säteilee hyvää oloa ympärilleen. Hänen lähellään on hyvä olla.”
”Sanon uusiin haasteisiin usein ensin kyllä ja mietin vasta sitten”
”Tunsin itseni vanhaksi 26-vuotiaana, kun äitini kuoli. Minulla oli tuolloin jonkinlainen ikäkriisi. Kauhistuin, kun löysin ensimmäiset ryppyni ja ajattelin, että minäkin vanhenen kovaa vauhtia. Pääsin eteenpäin treenaamalla ja opiskelemalla sekä paneutumalla työhön, josta olin innostunut.
Elämän arvaamattomuuden ajatus opetti, että ei kannata odottaa huomista, sillä koskaan ei voi tietää, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Päätin, että menen aina sitä kohti, mitä pelkään. Olen nopea päättäjä. Kun tilaisuus tulee, tartun siihen.
Sanon uusiin haasteisiin usein ensin kyllä ja mietin vasta sitten, mihin olen lupautunut ja kuinka aion edetä. Vaikeitakin asioita päätän kokeilla ainakin kerran. En halua elää pelon ja arkuuden ehdoilla. Olen nyt jo vanhempi kuin äitini oli kuollessaan, mutta en tunne itseäni vanhaksi. Minun on jopa helpompi olla onnellinen ja iloinen kuin alle kolmikymppisenä. Olen tasapainoisempi sekä parisuhteessa että työssäni.
Minulla on myös itsevarmuutta antaa tarvittaessa asioille tilaa. Vähemmän voi olla oikeasti enemmän.”
Marja Putkisto: ”En ole edes ajatellut eläkkeelle jäämistä”
”Tyttäreni on aikuinen, ja iso tehtäväni on täytetty. Asun mieheni kanssa Lontoossa, ja tytär on muuttanut omaan opiskelija-asuntoonsa Suomessa.
Ainakaan vielä en tunnista mitään hirvittävää erotuskaa tai tyhjän pesän syndroomaa. Olen iloinen, että hän saa loistaa omana itsenään, ja odotan uteliaana perhe-elämämme uutta vaihetta.
Satavuotiaaksi elänyt tätini muistutti minua, että ihminen astuu jokaiseen elämänvaiheeseen yhtä kokemattomana ja tietämättömänä. Jälkeenpäin on helppo arvioida tekemisiään, mutta uuden tilanteen keskellä voi vain hämmästellä ja yrittää selviytyä. On suunnattava uteliaana eteenpäin kaiken sen kanssa, mitä on tehnyt ja oppinut.
Rakenteet ja rutiinit vaativat ihmisiä eläkkeelle, mutta en ole edes ajatellut asiaa. Terveyttäni tietysti mietin, ja yritän pitää itsestäni huolta.
Herään aamulla viideltä ja käyn koirien kanssa lenkillä läheisessä puistossa. Rauhoittumisen jälkeen ryhdyn toimistotöihin. Päivääni kuuluu monia lyhyitä harjoituksia ja venytyksiä sekä iloisia ja hyviä kohtaamisia, kasvokkain ja verkossa.
Kaiken ikäisenä pitää uudistua ja olla valmis tarkistamaan näkemyksiään. Täytyy olla koko ajan liikkeessä ja hiukan edellä aikaansa, muuten voi jäädä kehityksen alle.
Tärkein asia elämässä on rakkaus ja toisen hyväksyminen. Mieheni sanoo viisaasti, että kaikkea ei tarvitse ymmärtää, kunhan kestää ja sietää.”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous