Näyttelijä Eeva Eloranta tuntee kirpaisun aina TTK:ta katsoessaan: ”Jos olisin terve, voisin pyörähdellä tuolla!”
Kun korkkarit oli pakko vaihtaa lenkkareihin , Eeva Eloranta vuodatti verikyyneliä. Rollaattoriin turvautuminen oli sen sijaan helpompaa. – Haluan olla mukana elämänvirrassa, ja jos se vaatii rollaattorin käyttämistä, sitten käytän sitä.
– Ennen diagnoosia minulla oli sellainen harhainen identiteetti, että ’Eeva kyllä jaksaa’.
Kun korkkarit oli pakko vaihtaa lenkkareihin , Eeva Eloranta vuodatti verikyyneliä. Rollaattoriin turvautuminen oli sen sijaan helpompaa. – Haluan olla mukana elämänvirrassa, ja jos se vaatii rollaattorin käyttämistä, sitten käytän sitä.
Työskennellessään aktiiviuransa viimeiset parikymmentä vuotta teatteriohjaajana ja tapahtumatuottajana Eeva Eloranta tottui pitelemään käsissään kaikkia lankoja. Monitoiminaisen rooli ei hellittänyt edes vapaa-ajalla. Ruokakaupan kassajonossa teki mieli alkaa ohjailla asioimisen sujuvuutta: ”Rouva siellä, kaivakaa maksukortti esiin käsilaukusta hyvissä ajoin ennen omaa vuoroa!”
Vakava sairastuminenkaan ei saanut hiljentämään tahtia kuin hetkeksi.
Kaatuilu alkoi muutama vuosi sitten
”Tunnen pienen kirpaisun sisälläni aina Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa katsoessani. Jos olisin terve ja vähän nuorempi, voisin pyörähdellä tuolla parketilla aika hemmetin mallikkaasti! Aloitin seitsenvuotiaana Oopperan balettikoulussa ja haaveilin tanssijanurasta. Työssäni sainkin tanssia näyttämöllä. Mutta se aika on nyt ohi.
Minulla todettiin MS-tauti vuonna 2016. Kaatuilu oli alkanut jo muutamia vuosia aiemmin. Vasen jalka petti alta ja menin rähmälleni tämän tästä. Terveyskeskuslääkäri vähätteli oireitani ja passitti kotiin. Lopulta magneettikuvaus paljasti asioiden oikean laidan.
Olin aina salaa ajatellut, että sairaus on itsesääliä. Että se on myönnytys, jonka ihminen tekee itselleen silloin, kun henkinen taakka käy liian raskaaksi kantaa. Sairastuttuani itse jouduin puntaroimaan asiaa uudelleen – ja tulin yhä samaan tulokseen.
Ennen diagnoosia minulla oli sellainen harhainen identiteetti, että ’Eeva kyllä jaksaa’. Tein kymmentuntisia työpäiviä, en ollut pitänyt kesälomaa viiteen vuoteen. Olo oli pöpperöinen: sydän hakkasi, korvat soivat ja laihduin tikuksi. Ruoka ei vain maistunut.”
”Käytän nykyään nilkka- ja polvitukea sekä rollaattoria”
”Yritin vähentää työntekoa. Nopeasti tajusin, ettei se auta – työasetukset jäivät päälle, enkä pystynyt rentoutumaan. Lopulta pandemia pelasti minut. Työskentelin tuolloin omassa tapahtumatuotantoyrityksessämme, jonka esitykset jouduttiin perumaan pitkäksi ajaksi. Olin hirveän vihainen itselleni: Minkä helvetin takia olen raatanut näin? Miksi en ymmärtänyt lopettaa aiemmin ja suuntautua johonkin uuteen? Stressillä on nimittäin ilmeinen yhteys MS-taudin etenemiseen. Uskon, että kannamme tietämättämme kehossa piilevinä sairauksia, jotka aktivoituvat, kun puolustuskyky heikkenee.
Käytän nykyään nilkka- ja polvitukea sekä rollaattoria. Kävelytelineeseen turvautumiseen ei ollut minkäänlaista kynnystä. Haluan olla mukana elämänvirrassa, ja jos se vaatii rollaattorin käyttämistä, sitten käytän sitä.
Mutta kun korkkarit oli pakko vaihtaa lenkkareihin, vuodatin verikyyneliä. Olin kenkähullu! Lempijalkineeni olivat Lontoosta hankitut piikkikorkokengät, joissa oli päällä kirkkaanpunaista silkkiä ja sisällä hopeanväristä nahkaa. Minulla oli ne jalassa muun muassa Riisuminen-elokuvan ensi-illassa 1986. Lohduttaudun ajattelemalla, että joskus olen sentään kukkinut.”
Juttu on lyhennelmä haastattelusta, joka on julkaistu Anna-lehdessä 40/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous