Näyttelijä Risto Autio ei ole seurustellut eron jälkeen: ”Naissuhteisiini on aina liittynyt syyllisyyttä”
Saavutusten, onnistumisten ja onnenkantamoisten lista on Risto Aution, 68, elämässä poikkeuksellisen pitkä. Pitkä on myös hänen vaivojensa ja onnettomuuksiensa luettelo.
Risto Autio tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Kotikatu-sarjasta.
Saavutusten, onnistumisten ja onnenkantamoisten lista on Risto Aution, 68, elämässä poikkeuksellisen pitkä. Pitkä on myös hänen vaivojensa ja onnettomuuksiensa luettelo.
Kipu on läsnä aina. Se ilmoittaa itsestään heti herätessä. Lonkkia juilii, selkään sattuu, hermosärky säteilee käsivarsista sormenpäihin. Henki kulkee työläästi.
Aamulla Risto Autio nielee yhdeksän tablettia, illalla neljä. Diagnoosiluettelo on pitkä: vaikea astma, reuma ja sydämen eteisvärinä. Kortisoni on aiheuttanut kaihin ja vaurioittanut äänihuulia. Lisäksi hän on tänä vuonna sairastanut streptokokin aiheuttaman ruusun, ankaran influenssan ja pitkän koronan.
Onko Risto koskaan kysellyt, miksi tämä kaikki sattui juuri minulle? Tietenkin. On ollut hetkiä, jolloin tehnyt mieli lyödä hanskat naulaan. Hän on silti sitä mieltä, että osuipa eteen millaista kurjuutta tahansa, parhaiten selviää, kun hyväksyy tosiasiat.
– Olen elänyt ihan mielettömän rikkaan elämän. Jos kirjoittaisin kirjan kaikesta siitä, mitä minulle on tapahtunut, kukaan ei uskoisi.
Nyt elämänpiiri on kutistunut ja tahti hidastunut. Mutta periksi ei perkele anneta.
”Periaatteeni on, että pitää uskaltaa elää”
Risto sanoo syntyneensä propelli takapuolessa. Hänelle ei ole koskaan riittänyt tehdä vain yhtä asiaa kerrallaan. Ei, hän on aina haalinut itselleen harrastuksia, työtehtäviä ja luottamustoimia kahmalokaupalla.
– Periaatteeni on, että pitää uskaltaa elää. Antaa palaa!
Lapsena Risto harrasti voimistelua, yleisurheilua, hiihtoa ja pikaluistelua, lauloi kuorossa ja soitti bändissä. Aikuisena hän sai ison roolin suosikkisarjassa Kotikatu ja teki ohessa laulu- ja koulutuskeikkoja, ravintolateatteria, käsikirjoituksia ja kuunnelmia.
Kun isä Simo sairastui Alzheimerin tautiin, Risto huomasi, miten rempallaan omaishoitajien asiat ovat. Tavoilleen uskollisena hän tarttui toimeen – ja päätyi kansanedustajaksi.
Vähän Ristoa nolottaa sanoa tämä, mutta: hän on ollut hyvä kaikessa, mihin on ryhtynyt. Se on herättänyt sekä ihailua että kateutta. Ja Ristossa itsessä syyllisyyttä. Miksi onnekkaat sattumat ovat kuljettaneet eteenpäin juuri häntä?
Etätyöt myrkkyä ekstrovertille
Muuttaessaan seitsemän vuotta sitten toisen avioeron jälkeen Oitista Hämeenlinnaan Riston oli tarkoitus hieman karsia tekemisiään. Mutta kohta hän huomasi suostuneensa Näyttelijäliiton puheenjohtajaksi ja Teatterialan tiedotuskeskuksen hallitukseen sekä paikalliseen taidetoimikuntaan ja vanhusneuvostoon – muun muassa.
Aina joku kysyi ”hoitaisitko sinä tämän?” Ja Risto hoiti. Hänen vuorokaudessaanhan on tunteja ainakin 36.
Noin vuosi sitten Risto päätti oikeasti tyhjentää allakkansa. Aiemmin etäisyydet antoivat sentään hieman omaa aikaa: automatkoilla Helsinkiin sai latautua ja orientoitua. Koronan takia päivät kuluivat nyt kotona tietokoneen ääressä etäpalavereissa. Ekstrovertille se oli myrkkyä.
–Tuntui, että olen koko ajan töissä, ja se imi minut kuiviin.
Edelleen Risto viettää hyvän tovin tietokoneella. Aamupäivä kuluu uutisia selatessa, sitten hän saattaa lähteä pyörähtämään läheisessä kauppakeskuksessa, jonka leveällä keskikäytävällä on helppo kulkea. Mielellään Risto liikkuisi enemmänkin, mutta kroppa ei salli. Entinen maratonjuoksija ja prätkäjätkä etenee nykyään rollaattoriin nojaten.
Järjetön kipu
Vastoinkäymisten vyöry käynnistyi helmikuussa 2011. Kansanedustaja Autio oli poistunut Ylen hallintoneuvoston kokouksesta Pasilan Isosta Pajasta vähän etuajassa ehtiäkseen Riihimäen-junaan. Päivän mittaan oli satanut reilusti lunta. Kävelytie aseman suuntaan oli aurattu, muttei vielä hiekoitettu. Sen pinta oli petollisen jäinen.
Alas viettävällä tiellä toisen jalan nahkapohjainen kenkä luisti alta ja Risto teki elämänsä ensimmäisen spagaatin. Kipu oli järjetön.
Jo edellisvuosi oli ollut vaikea: kuusi Riston läheistä menehtyi parin kuukauden sisällä. Isän lisäksi kuoli muun muassa läheinen edustajakollega Tommy Tabermann. Menetykset yhdistettynä kovaan työtahtiin saivat kropan oireilemaan ja jouluna keuhkokuume vei hänet viikoksi sairaalaan. Kävelytiellä liukastuessaan Risto oli vielä toipilas.
Leikkauskierre käynnistyy
Suomalainen mies ei hevin soita itselleen ambulanssia. Risto kinkkasi junaan ja ajoi vielä loppumatkan kotiin autolla. Vauriot paljastuivat vasta muutaman päivän päästä magneettikuvauksessa: reisilihas oli repeytynyt irti ja jänteitä mennyt poikki.
Leikkaukseen hän pääsi reilun viikon kuluttua. Se onnistui hyvin ja toipuminen alkoi lupaavasti. Lääkäri tosin totesi, että juoksut on nyt juostu ja hypyt hypitty.
– Tietenkään en uskonut. Ajattelin, että kesällä pelaan taas tennistä.
Toisin kävi. Toukokuussa kivut yltyivät ja tuli reumadiagnoosi. Sitten käynnistyi leikkauskierre, jossa operoitiin toinen polvi, molemmat olkapäät ja kaihin runtelemat silmät. Vuonna 2014 oli jäätävä sairauseläkkeelle. Tuuri näytti kääntyneen. Vaikka ei Riston elämä sentään ihan pelkkää onnenkantamoista ollut aiemminkaan.
Kohtalokas matka hautajaisiin
Rysäystä seurasi hiljaisuus. Sitten alkoi kuulua sihinää, kun räntähiutaleet sulivat kuumaan moottoriin osuessaan. Hetkeä aiemmin vastaantuleva auto oli alkanut heittelehtiä liukkaalla tiellä ja ajautunut väärälle kaistalle. Aution perheen matka isoisän hautajaisiin syystalvella 1968 katkesi siihen.
Takapenkillä kolmen siskonsa keskellä istunut 14-vuotias Risto oli ainoa, joka säilyi kolarissa tajuissaan. Hän kurottui tönimään äitiä, joka pysyi liikkumatta. Ratin takana istunut isä valitti hiljaa.
Pian pimeydestä alkoi ilmestyä valoja, ja auttajat ryhtyivät kiskomaan loukkaantuneita pois autosta. Riston lonkka oli murtunut, mutta sokin takia hän tunsi lähinnä puutumusta odottaessaan tienpenkalla kyytiä ensiapuun.
Kahden päivän päästä setä tuli käymään sairaalassa. Hän heitti sängylle sanomalehden, jonka kannessa oli kuva Autioiden romuttuneesta Cortinasta ja otsikko: ”Lisää surua surujuhlaan.” Siitä Risto tiesi äidin kuolleen.
Risto Autio äidin kuolemasta: ”Selviytymiskeinoni oli sulloa suru sisälleni”
– Se oli tietysti hirveä järkytys. Mutta päätin, etten rupea pillittämään. Minun selviytymiskeinoni oli sulloa suru sisälleni ja laittaa turvalukko päälle.
Hautajaisissa Risto antoi kyynelten virrata. Seuraavan kerran hän itki äitiä vasta yli vuosikymmen myöhemmin.
Stuertista mallin uralle
Lentäminen. Se oli Riston suurin unelma, mutta ilmavoimiin pääsy jäi sentistä kiinni. Sen verran 185-senttisellä Ristolla oli liikaa pituutta. Finnairilla tie toiveammattiin tyssäsi psykologiin, jonka mukaan kokelaalla oli liian vilkas mielikuvitus lentäjäksi. Hän suositteli jotakin luovaa alaa.
Oikeassahan psykologi oli, vaikkei Risto sitä silloin uskonut. Hän päätyi työskentelemään kuusi vuotta stuerttina.
Kerran matkustajaksi osui takavuosien mannekiini ja näyttelijä Anna-Liisa Ruotsi. Pari viikkoa myöhemmin puhelin soi. Anna-Liisa oli kokoamassa esiintyjiä muotinäytökseen kansainvälisille urheilumessuille, ja hän kutsui salskean stuertin koe-esiintymiseen hotelli Hesperiaan. Risto tuli valituksi.
Onnekas sattuma johti toiseen. Messut poikivat mallikeikkoja, ja pian Risto löysi itsensä muun muassa katalogikuvauksista Kanarialta.
Sisälle sullottu suru nousee pintaan
Sitten otti yhteyttä Jorma Uotisen assistentti ja tiedusteli, kiinnostaisiko Ristoa osallistua Finlandia-talolla esitettävään Neljä vuodenaikaa -teokseen. Hän pölähti koe-esiintymiseen prätkällä, riisui kypäränsä ja tervehti Uotista. Homma oli sillä selvä.
Teoksen viimeinen kohtaus oli nimeltään Kuolema. Sali oli valaistu yönsiniseksi, ja katosta putoili valkeita kreppipaperin palasia kuin lumihiutaleita. Aivan kuten kohtalokkaana kolari-iltana yli kymmenen vuotta aiemmin.
Mustiin pukeutuneet esiintyjät kulkivat kukin hitaasti omaa reittiään näyttämöllä. Riston oli määrä lähestyä lavan etureunalla liikkumatta makaavaa tyttöä. Puolivälissä matkaa hän puhkesi hallitsemattomaan itkuun. Pitkään sisälle suljettu suru nousi viimein pintaan. Niin kävi kaikissa kolmessa esityksessä.
Sulateltuaan muutaman päivän tunnemyrskyään Risto koki ahaa-elämyksen:
– Jos näytteleminen on tällaista, niin minä haluan näytellä!
Hän irtisanoutui Finnairilta, haki Teatterikorkeakouluun ja pääsi, tietenkin. Opintojen alkaessa hän oli 28-vuotias.
Surun rinnalla viha
Ensimmäisessä kirjoittamassaan monologinäytelmässä Cortina ilman keulaa Risto purki äidin äkillisen kuoleman aiheuttamaa tuskaa. Se oli jättänyt turvattomuuden ja menettämisen pelon. Surun rinnalle nousi viha: miksi äiti jätti?
Samalla hän pohti omaa syyllisyyttään. Olisiko hän voinut tehdä jotakin äidin pelastamiseksi?
Kolarin jälkeen kouluun palattuaan Risto tunsi olevansa kuin spitaalinen. Ihmiset eivät tienneet, miten suhtautua, joten he kaikkosivat ympäriltä. Isä joutui viettämään kuukausia sairaalassa.
Äidinäiti tuli ensi alkuun auttamaan, mutta pian sisarukset pyörittivät huushollia itsenäisesti. Jokainen tiskasi, siivosi, pyykkäsi ja laittoi ruokaa vuorollaan. Risto alkoi myös tienata omaa rahaa työskentelemällä Linnanmäellä, ravintolassa, kenttävahtina ja pullakuskina.
Risto Autio: ”Kiltteyttäni ajauduin seurustelemaan”
Toivuttuaan Simo-isä alkoi ennen pitkää kaivata uutta kumppania. Hän laati lehti-ilmoituksen, johon tuli vastauksia läjäpäin. Seuraavien viikkojen aikana kotiin palatessaan Risto löysi keittiöstä isän seurasta aina uuden ehdokkaan tilittämässä elämäänsä.
Ja kun isä väsyi, poika astui tilalle kuuntelemaan. ”Sosiaalitoimisto Autio”, Risto naurahtaa.
Kumppani isälle löytyi lopulta tanssipaikalta, ja suhde kesti loppuelämän. Myös Ristolla piisasi vientiä, tyttöystäviä tuli ja meni.
– Naissuhteisiini on aina liittynyt syyllisyyttä. Kiltteyttäni ajauduin seurustelemaan välillä tahtomattanikin, sillä eri tavoin haavoittuneet naiset hakivat minusta turvaa. Lopulta päädyin aiheuttamaan lisää tuskaa, kun en pystynyt vastaamaan heidän toiveisiinsa.
Kaksi liittoa ja viisi lasta
Isä ja poika asuivat yhdessä siihen asti, kun Risto 28-vuotiaana meni naimisiin. Ja jälleen vuodesta 1991, jolloin iäkäs isä muutti Riston perheen 500-neliöiseen kivilinnaan Oitissa.
Ensimmäinen avioliitto kesti parikymmentä vuotta, ja siihen syntyi kolme lasta: nykyään käsikirjoittajana toimiva Vilja Autio-Kyrö, teatteri-ilmaisun opettaja Rosa Autio sekä näyttelijä-muusikko Antti Autio.
Eron jälkeen Risto ei ehtinyt kauan olla itsekseen, kun rinnalle löytyi uusi puoliso. Eikä aikaakaan, kun kaksoset ilmoittivat tulostaan.
– Otin vastaan tiedon raskaudesta ristiriitaisin mielin. Rakastan lapsia, mutta toipuminen avioerosta oli vielä kesken ja olin juuri aloittanut kansanedustajana.
Eron jälkeen yksin
Toinen liitto päättyi 2015. Nykyään viisitoistavuotiaat kaksospojat Aapo ja Eetu kyläilevät isänsä luona viikonloppuisin, ja 52 neliön kaksio alkaa käydä kolmelle miehelle hieman ahtaaksi. Uutta kumppania ei huusholliin ole ilmestynyt.
– Eron jälkeen en ole koskenutkaan naisiin, Risto hymähtää.
Liki seitsemänkymppisenä jo ajatus uuteen parisuhteeseen lähtemisestä kuulostaa hänestä kovin työläältä. Kummallakin osapuolella olisi väistämättä takanaan paljon mennyttä elämää. Pitäisi tutustua paitsi kumppaniin myös tämän mahdollisiin lapsiin ja muihin läheisiin, opeteltava toisen tavoille.
”Kaipaus on läsnä joka päivä”
Eteen on kyllä osunut muutama kiinnostava ihminen, mutta Risto ei ole yksinkertaisesti uskaltanut tehdä minkäänlaista avausta. Ettei taas kävisi huonosti.
– Ei tarve rakastaa ja koskettaa silti mihinkään katoa. Kaipaus on läsnä joka päivä.
Alkusyksystä Risto osallistui etäyhteydellä lääkärin vastaanotolle. Nelikymppinen mieslääkäri kyseli vointia, antoi ohjeita ja totesi lopuksi: ”Kyllä teidän pitäisi jo hyväksyä tilanne ja alkaa elää vanhuksen elämää.”
Ei jumankauta, Risto ajatteli. Sairautensa hän on kyllä hyväksynyt, kaikki kivut, säryt ja kolotukset. Mutta että vanhuksen elämää! Vaikka jalka ei enää nouse entiseen tahtiin, ajatus lentää yhä. Rapistuvan tomumajan sisällä asuu ikuinen prätkäjätkä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous