Pekka Strang ajautui esittämään rooleja myös siviilissä – nyt käynnissä on muutos: ”Elämästä on tullut paljon helpompaa”
Pekka Strangin tavoitteena on olla sama mies kaikkialla. Hän on halunnut nähdä, mitä tapahtuu, jos asioita ilmaisee kuten niitä kokee.
Viime aikoina Pekka Strang on laittanut itseään likoon stand upissa.
Pekka Strangin tavoitteena on olla sama mies kaikkialla. Hän on halunnut nähdä, mitä tapahtuu, jos asioita ilmaisee kuten niitä kokee.
Pitäisikö antaa tekoälyn kirjoittaa tämä juttu, Pekka Strang ehdottaa. Aika haastattelulle ei ole paras mahdollinen, sillä Pekan ajatukset ovat pyörineet kiivaasti paitsi tekoälyssä myös tekeillä olevan tv-sarjan kuvauksissa. Hän valmistelee stand up -esityksiä MTV3:n Tabu-nimiseen sarjaan, jonka ytimessä ovat nimen mukaisesti aiheet, joille ei oikeastaan saisi nauraa, kuten fyysisesti vammaiset tai tahattomasti lapsettomat. Koska aluevaltaus on Pekalle uusi, työ vaatii tiukkaa keskittymistä.
– Toisaalta, ei kai työtä saa niin pyhänä pitää, ettei mitään muuta voisi tehdä.
Siksi istumme nyt Pekan ehdottamassa paikassa, Helsingin keskuspuiston metsässä sijaitsevalla Maunulan majalla, ja juomme kahvit.
Stand upin tekijänä Pekka on noviisi, mutta huumorin tekijänä ei. Yli kaksi vuosikymmentä kestäneen näyttelijänuransa aikana hän on tehnyt paljon komediarooleja, teatterissa enimmäkseen juuri niitä.
– Huumori on ehkä mulle se tutuin laji. Mutta tekeminenhän on samanlaista tyylilajista riippumatta.
Tv-sarjoihin ja elokuviin Pekalle on osunut enemmän melankolisen, masennukseen taipuvaisen miehen rooleja. Hän pysähtyy hetkeksi pohtimaan, miksi näin.
– Ehkä roolit ovat olleet banaali yritys saada syvällisyyttä? Tai ehkä minulla on tapana katsoa hahmojani hiukan surumielisesti. Tai sitten se on vain tuntunut tutulta ja helposti lähestyttävältä tavalta, kun joka toinen nelikymppinen mies vaikuttaa olevan masentunut.
Ihmisenä Pekka sanoo olevansa vakava mutta ei tosikko. Hänestä tosikkomaisuus on hapen loppumista; sitä, että tuijottaa seinää näkemättä ulospääsyä. Tosikkouteen kuuluu toive siitä, että muut käyttäytyvät tietyllä tavalla.
– Vakavissaan oleminen on sitä, että paneutuu itselleen tärkeisiin asioihin, ja kaikesta näkee, miten tärkeä se asia on. Kun taas tosikkous on tärkeyden esittämistä. Voisko sen sanoa näin?
Pekan puheessa vilisee epävarmuutta ilmaisevia sanoja: ehkä, toisaalta, olisikohan… Hän on huolissaan mustavalkoisuudesta, liiallisesta yksinkertaistamisesta. Eikä hän halua tulla luokitelluksi joko vakavien tai hauskojen roolien mieheksi.
– Kun tosi moni asia on yhtä aikaa molempia. Hautajaisissakin voi nauraa.
”Luulin, että olen ihmisenä jotenkin poikkeuksellinen.”
Ajan arvokeskustelu muistuttaa lapsuudesta
Yksisilmäisyys tuntuu puhkovan koko yhteiskuntaa. Kuin olisi palannut yläasteelle, ajatteli Pekka taannoin seurattuaan valtionjohdon viimeaikaisia rasismikohuja. Puhujanpöntöstä lällättely ja päivänvaloa kestämättömien mielipiteiden häpeämätön laukominen ihmetyttävät häntä.
– Käytöksen takana on varmasti pelkoa, ja se on ihan ok. Kaikkihan me pelkäämme jotakin. Aikuiset eivät kuitenkaan voi mennä jokaisen tunteen perässä ja käyttäytyä kuin uhmaikäiset.
Arvokeskustelun kovasointisuus muistuttaa Pekkaa 1990-luvun alun lamasta. Hän oli vasta teini-ikäinen, mutta todisti läheltä, millaista inhimillistä kärsimystä taloudellinen ahdinko voi saada aikaan. Aiemmissa haastatteluissaan hän on kertonut, kuinka se vaikutti muun muassa hänen oman lapsuudenperheensä hajoamiseen.
Pekka on miettinyt, alkoiko hänessä silloin kyteä ajatus, että näitä virheitä minä en ainakaan toista; minä valitsen toisin.
Hiljattain Pekka puhui Instagramissa siitä, millaisia ajatuksia kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerströmin haastattelu oli hänessä herättänyt. Turvattoman lapsuuden jälkeen mehubisneksellä miljoonaomaisuuden käärinyt Fagerström sanoi Iltalehdessä, että menestyminen on mahdollista ihan jokaiselle.
Pekan oli helppo tunnistaa ajatuskulku lausunnon taustalla. Hän oli alle kolmekymppinen aloittaessaan Lilla Teaternin johtajana, ja menestys kihahti hattuun.
– Pärjäsin teatterinjohtajana ja luulin, että olen ihmisenä jotenkin poikkeuksellinen. Kun tekee tiettyjä valintoja ja menestyy, alkaa kuvitella, että se on vain ja ainoastaan omaa ansiota.
Vei vuosia ymmärtää, että asiat ovat monisyisempiä. Että kaikki tapahtunut ei ole seurausta oikein tehdyistä valinnoista tai omasta erinomaisuudesta.
– Prosessini on kuitenkin yhä kesken. Edelleen tulee hetkiä, jolloin harhaudun ajattelemaan niin.
Julkisuuden vaarallinen harha
Pekan uraa voi kuvata menestystarinaksi. Pitkä taival teatterissa näyttelijänä ja johtajana, kehutut pääroolit muun muassa elokuvissa Tom of Finland (2017) ja Koirat eivät käytä housuja (2019), josta Pekka palkittiin parhaan miespääosan Jussilla, lukuisat roolit kotimaisissa ja kansainvälisissä tv- ja suoratoistopalvelusarjoissa…
Menestysrooleista seuraa julkisuutta, ja julkisuus luo Pekan mukaan vaarallisen harhan.
– Miten helposti olen saattanut eksyä ajatukseen, että julkisesti noteerattu työ on jotenkin arvokkaampaa kuin jokin muu työ. Se vaara vaanii koko ajan. Jos en ole hereillä, saatan alkaa ajatella olevani erityisihminen ja ryhtyä arvottamaan asioita sen mukaan.
Toisaalta, saavuttaakseen jotain suurta on usein mentävä rajojen yli. Silloin laidat saattavat paukkua ja itsestään saattaa innostua liikaa. Liiallisesta leijumisesta Pekka sanoo saaneensa palautetta monesti.
– Kun peli on kesken, omaa käytöstä on vaikea tarkastella. Sen näkee vasta jälkikäteen. Mutta kyllä sieltä alas tullaan, jokainen tulee.
Ulospäin Pekan itseluottamus on aina ollut vahva. Hän sanoo uskoneensa itseensä lapsesta asti ’vähän liian paljon’.
– Ajattelin jo pienenä, että minä kyllä osaan ja muut ei. Se asenne ja tämä julkinen ammatti ovat saattaneet ruokkia itsetuntoa tavalla, joka ei ole tervettä.
Kun ihailua ja kehuja saa, ne hiipivät helposti huppuun. Pekka on pohtinut, onko hänen kehuämpärinsä niin tyhjä, että sitä pitäisi jatkuvasti täyttää. Ja koska aina on se toisaalta: välillä hänen on tuskallisen vaikeaa ottaa kiitosta vastaan. Se johtuu häpeästä.
– Itsevarmuuteni on vain ulkoista, sisäisesti olen todella epävarma. Vaatisi varmasti pitkän terapian, että tämän ristiriidan selvittäisi.
Elämänsä aikana Pekka kokee ajautuneensa esittämään monenlaisia rooleja myös siviilissä. Siksi hän on ottanut tämän vuoden projektiksi tavoitteen olla joka paikassa samanlainen.
Että olisi vain yksi Pekka, joka käy puhumassa telkkarissa tai radiossa, viettää aikaa kotona perheen kanssa tai juttelee ystävilleen. Hän on halunnut nähdä, mitä tapahtuu, jos asioita ilmaisee kuten niitä kokee.
– Yhtään huonoa puolta en ole tässä vielä nähnyt. Elämästä on tullut paljon helpompaa.
Työ, joka ei tunnu työltä
Meillä on velvollisuus valita. Pekka aprikoi, voiko sanoa näin tiukasti, mutta tulee siihen tulokseen, että voi. Sen sanoessaan hän ajattelee töitään, jotka on valinnut enimmäkseen intuitiotaan kuunnellen.
Hänen mukaansa jokaisella näyttelijällä – tai millä tahansa ammatinharjoittajalla – on ideologia, sisäinen ydin, jonka ympärille kaikki kiertyy. Se on ajatus siitä, millainen työntekijä haluaa olla, miten haluaa työtään tehdä.
Pekka on nähnyt, kuinka ytimestä ajaudutaan kauemmas jonkin ulkoisen tekijän, vaikkapa paremman palkan vuoksi. Jos helposti pois otettavat ulkoiset tekijät ovat ristiriidassa oman sisäisen ideologian kanssa, menee pahimmillaan kaikki.
Omaa ideologiaansa pohtiessaan Pekka asettelee sanojaan taas varovasti: Jokin ajatus on aina ollut… Mutta voi olla, ettei se pidä paikkaansa… Ehkä se on vain tunne…
Tunteen ytimessä on ollut Pekan tapa tehdä töitä. Hänelle on tärkeää panostaa täysillä jokaiseen tekemäänsä juttuun.
– En halua tehdä mitään vasurilla tai sillä asenteella, että ääh, ihan sama… En uskalla väittää, että olen tässä aina onnistunut, mutta siihen olen aina pyrkinyt.
Pekkaa naurattaa ajatuskin siitä, että näyttelijän työ olisi raskasta. Kuvauspäivät saattavat olla intensiivisiä ja pitkiä, mutta raskailta ne eivät tunnu. Hän tietää olevansa etuoikeutettu saadessaan tehdä työtä, joka ei tunnu työltä.
– Kun teen jotain mielekästä, jään saamapuolelle.
Kaiken ytimessä inhimillisyys
Pekan töissä täytyy olla aina jotain, mikä häntä puhuttelee. Syyskuun lopussa SkyShowtime-suoratoistopalvelussa alkoi suomalais-ruotsalaisena yhteistyönä toteutettu rikostrilleri Koodinimi: Annika, jossa Pekalla on pieni rooli – hän on kissan kanssa asuva poliisi, joka kuuntelee Suedea.
Sarjassa sukelletaan taideväärennösten maailmaan, ja se oli tällä kertaa se, mikä Pekkaa kiinnosti. Hän on pohtinut paljon, miksi taiteen arvo häviää, jos saadaan tietää, että teos on kopio. Hänhän tekee samaa näytellessään, väärentää ihmisiä.
– Katsoja ei tule paikalle katsomaan alkuperäistä vaan minua, joka näyttelen häntä. Jos minä tuon sieluni paikalle, se vaikuttaa vastaanottajaan. Taide elää aina katsojassa.
Uusimmasta elokuvastaan, myös syyskuussa ensi-iltansa saaneesta Pelurista Pekka on erityisen ylpeä. Se on musta komedia, jossa Pekka näyttelee toista pääosaa, peliriippuvuudesta kärsivää ruumisauton kuljettajaa.
Leffan ytimessä on taloudellisen ahdingon tuoma näköalattomuus, aihe, jonka Pekka uskoo resonoivan ihmisissä erityisesti juuri nyt. Vastapainona on sitten aihe, jonka hän toivoisi resonoivan vielä vahvemmin – ihmisten välinen yhteys, syvä inhimillisyys.
Pelurin kuvauksissa Pekka ystävystyi toista pääosaa näyttelevän Jari Virmanin kanssa. Miehet tiesivät toisensa entuudestaan mutta kuvauksissa yhteys syveni nopeasti. Pekka ei osaa sanoa tarkalleen miksi – miksi ihmiset nyt ystävystyvät?
– Olemme jossain määrin samanlaisia. Ehkä se liittyy itsetuntoon, kumpikaan meistä ei ole ammatillisesti epäillyt itseään. Jari on myös äärimmäisen luotettava.
Jotain sellaista suhteessa on, että Pekka liikuttuu siitä puhuessaan. Hänellä on tapana puhua liki päivittäin pitkiä puheluita Jarin kanssa. Viimeksi puhelun aiheena oli tekoäly, jota voisi pitää uhkana ihan kaikelle. Pekka on valinnut suhtautua siihen mahdollisuutena.
– Toivon, että tekoälyn ansiosta kaikki turha tekeminen jää. Meidän ei enää tarvitse yrittää olla älykkäitä vaan voimme keskittyä olemaan ihmisiä toinen toisillemme. Sehän on aivan fantastista!
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 39/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous