Sir Elwoodin hiljaisten värien Juha Lehti eli pitkän nuoruuden ja tuli isäksi lähes 50-vuotiaana: ”Kun pieni ihminen luottaa, hänelle ei halua aiheuttaa hätää ja pettymystä”

Muusikko Juha Lehti oli pitkään sitä mieltä, ettei hänestä ole viettämään perinteistä perhe-elämää. – Ajattelin, että en kykene enkä sopeudu. Että perhe-elämän säännöt ovat minulle yksinkertaisesti liikaa. En vain ollut vielä kypsä siihen.

Että tämänkin päivän sai kokea. Sauvakävelylenkiltä huoltoaseman kahvilaan saapunut Juha Lehti pitää innokkaan puheenvuoron inkiväärin niveliä parantavasta vaikutuksesta. Hän kertoo myös tilanneensa Saksasta ”kukkaruukullisen” erikoisvahvaa C-vitamiinia, jota sekoittaa aamuisin mehun tai jogurtin joukkoon. Puheen lomassa mies nakkelee suuhunsa nikotiinipurkkaa.

Siis Juha Lehti! Vanhan liiton boheemi ja baarikärpänen, joka muinoin viihtyi tuoppi kourassa tupakansavun keskellä. Mitä oikein on tapahtunut?

Moni on epäillyt miehen ”pamahtaneen hihhuliksi”. Itse hän sanoo vain kasvaneensa viimein aikuiseksi. Juha eli pitkän nuoruuden, todella pitkän. Se jatkui liki viisikymppiseksi. Mielikuvissaan hän oli villi ja vapaa yksinäinen ratsastaja, jonka pirtaan ei sopinut paikoilleen asettuminen ja perheen perustaminen. Hänhän tuottaisi väistämättä vain pettymyksen.

Sitten Lehti kääntyi, kirjaimellisesti.

Juha Lehti: ”Olin kuvitellut olevani julkisuuden ja menestyksen suhteen luodinkestävä”

Työhuoneen seinälle oli teipattu kuusi paperiarkkia, yksi kutakin elettyä vuosikymmentä kohden. Niihin Juha Lehti piirsi aikajanan, johon merkitsi tärkeät tapahtumat elämän varrelta: nuoruusvuodet Helsingin Kannelmäessä ja Vantaan Martinlaaksossa, koulut, bändikokeilut, armeijan, opiskelut, uran nousukiidon, pitkät reppureissut ympäri maailmaa, vaihtuvat ihmissuhteet…

Janaa tarkastellessaan Juha teki hämmentävän havainnon: minähän olen ihan tavallinen! Koko aikuisikänsä hän oli ajatellut olevansa jonkin sortin erikoismies. Olihan hän niittänyt menestystä Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyeen keulahahmona ja lauluntekijänä. Suurelle taiteilijalle tavallisuus oli synonyymi tylsyydelle, ja siitä piti pysytellä kaukana.

– Olin kuvitellut olevani julkisuuden ja menestyksen suhteen luodinkestävä. Aikajana kuitenkin paljasti, millainen kusipää minusta oli tullut. Toimin täysin itsekkäästi ja muista piittaamatta. Janalta näin myös, milloin huonoista elämäntavoista johtuva uupumus alkoi saada minusta otteen.

Kallion värikäs kaupunginosa Helsingissä oli Juhan valtakunta. Lähtipä ulko-ovesta oikealle tai vasemmalle, edessä oli tuota pikaa tuttu kapakka. Ne imaisivat taikapiiriinsä usein silloinkin, kun oli tarkoitus vain poiketa kaupassa.

Läheisten huomautuksille päihteiden käytöstä Juha viittasi kintaalla. Alkoholiongelma, minullako?

Lopulta ”taiteilijaelämä” alkoi vaatia veronsa. Painoa oli kertynyt luvattoman paljon, verenpaine ja maksa-arvot huitelivat kor­keuksissa. Ikätovereita alkoi kaatua viereltä. Kävi selväksi, että jos meno jatkuu entiseen malliin, kroppa ei kestä kovin pitkään. Juha yritti rimpuilla irti alkoholista omin voimin, onnistumatta.

– Viimein uskalsin pyytää apua. Se vaati nöyrtymistä.

Vertaisryhmän tuella raittiutta on nyt takana kahdeksan vuotta.

– Uskon, että minulle osoitettiin näitä uusia mahdollisuuksia. Oli itsestäni kiinni, tartunko niihin.

Juha Lehti ehti täyttää melkein 50 ennen isäksi tuloa: ”En vain ollut vielä kypsä siihen”

Aikajanan viidennellä arkilla, päälle nelikymppisenä, Juhan elämässä tapahtui kolme merkittävää asiaa, jotka sysäsivät kohti muutosta: 1) hyvän ystävän kuolema 2) nykyisen puolison löytyminen ja lapsen syntymä 3) muutto pikkukaupunkiin.

Jos Juhan ikätovereilla on alaikäisiä lapsia, he ovat yleensä syntyneet ns. toisella kierroksella. Juha sanoo hypänneensä suoraan sinne. Olisi elämässä aiemminkin toki ollut mahdollisuuksia perheen perustamiseen. Oli turvattu taloudellinen tilanne ja sopivia kumppaneita. Mutta jokin Juhaa pidätteli.

– Ajattelin, että en kykene enkä sopeudu. Että perhe-elämän säännöt ovat minulle yksinkertaisesti liikaa. En vain ollut vielä kypsä siihen.

Vuonna 2004 bänditoveri, Sir Elwoodin basisti Riku Järvinen kuoli tapaturmaisesti. Juhasta tuntui kuin verho ajan ja iankaikkisuuden välistä olisi äkkiarvaamatta tempaistu syrjään. Oli pakko kohdata oma kuolevaisuus. Pahimmasta surusta toettuaan hän alkoi miettiä, mitä vielä haluaisi elämältään. Ensimmäistä kertaa pintaan pääsi haave omasta perheestä.

Isä Juhasta tuli viisi vuotta myöhemmin, 47-vuotiaana. Alussa vauvanhoito sujui onnen huumassa. Puoliso Mia sai nukkua, kun yökukkuja Juha valvoi pinnasängyn ääressä. Aamulla vaihdettiin vuoroa. Mutta ei muutos boheemitaiteilijasta perheenisäksi ihan kivuitta käynyt.

– Olin tottunut toimimaan itsekkäästi ja impulsiivisesti. Nyt täytyi ottaa huomioon kaksi muuta ihmistä. Oli opeteltava suunnittelemaan menojaan ja kertomaan niistä ajoissa.

Uudenlaisiin aikatauluihin totuttelu vei sekin aikansa. Joskus Elviira odotteli viimeisenä hakijaa tarhasta, kun iskä oli unohtunut omiin hommiinsa. Muutamasta kerrasta Juha oppi olemaan huolellisempi.

– Kun tuollainen pieni ihminen luottaa sinuun, hänelle ei halua aiheuttaa hätää ja pettymystä.

Perhearkea piti yhä välillä paeta kapakkaan. Se luonnollisesti aiheutti kitkaa kotona. Kymmenisen vuotta sitten Juha päätti, että on valmis jättämään Kallion. Pariskunta tarttui harppiin ja piirsi ympyrän kuudenkymmenen kilometrin säteelle Helsingistä. Ympyrän sisään osui Lohja.

Lue lisää: Teemu Keskisarja on historioitsijoiden rock-tähti: ”Kuolleet kiinnostavat minua enemmän kuin elävät”

Juha Lehti: ”Miehellä pitää olla oma kolo, jossa voi noudattaa erilaista järjestyskäsitystä kuin toisaalla kodissa”

Tämä haastattelu oli tarkoitus tehdä lohjalaisen paritalon kellarissa, Juhan työhuoneessa. Eli Luolassa, kuten hänen vaimonsa tilaa nimittää. Suunnitelmasta oli luovuttava, koska kellaria remontoidaan paraikaa.

Mutta suunnilleen tällaiselta siellä näyttää: työpöytä, jonka päällä kirjoituskone, tietokone, 8-raitainen nauhuri ja mikrofoni – ja alla keko tyhjiä vissypulloja. Hyllyillä hujan hajan kirjoja ja cd-levyjä, lattialla paperiröykkiöitä. Katon rajaan rautalangalla kiinnitetty radio ja betoniseinällä silmänilona nuoruudenkuva Janina Frysta.

Ulkopuolisen silmin huoneessa vallitsee sekasorto. Mutta Juha kyllä tietää tarkalleen… tai no, suunnilleen, mitä kukin röykkiö sisältää.

– Miehellä pitää olla oma kolo, jossa voi noudattaa erilaista järjestyskäsitystä kuin toisaalla kodissa. Miesluolani on paikka, jonne muu perhe ei edes halua tulla.

Yhteiselon alkuaikoina puolisoa harmitti keittiön tiskivuori. Hän yritti ohjata miestä tarttumaan toimeen jättämällä itsekin tiskaamatta. Seuraus: astiat homehtuivat. Edelleen perheessä käydään hienoista kädenvääntöä erilaisista siisteystottumuksista.

– Lapsen kautta olen kyllä ymmärtänyt kodin hygienian tärkeyden. Ja sen, että jos sukkia ei jätä lattialle vaan pyykkikoriin, ne on helpompi siirtää pesukoneeseen. En enää ota näistä asioista huomauttamista vittuiluna. Näköjään tarvitsen vain toimintaohjeita.

Juha Lehti: ”Epätäydellisyys saa näkyä”

Kun vaimo ja tytär käyvät nukkumaan, Juha laskeutuu luolaansa. Hän on ollut yöeläjä lapsesta saakka. Kaupungissa asuessa päivisin ympärillä kuhisevan ihmismassan energia aiheutti levottoman olon. Edelleen mieli rauhoittuu pimeän laskeutuessa.

Juha istuu työpöydän ääreen ja kuulostelee, olisiko tulossa laulu. Jos ei, luolassa voi aina soittaa ja kuunnella musiikkia tai katsoa jalkapalloa muun perheen häiriintymättä.

Laulunsa Juha naputtelee vanhalla kirjoituskoneella, joita hänellä on neljätoista. Viisi toimii, lopuista saa varaosia. Kun kirjoittaa paperille, koko luova prosessi tallentuu: virheet, yritykset, erehdykset.

”Miehellä pitää olla oma kolo, jossa voi noudattaa erilaista järjestyskäsitystä kuin muualla kodissa. Miesluolani on paikka, jonne muu perhe ei edes halua tulla.”

– Epätäydellisyys saa näkyä. Se on mottoni myös elämisessä.

Raitistumisen alkuvaiheessa Juha Lehti sanoo usein potkineensa turhautuneena seiniä. Hän tunsi olevansa eristyksissä, kuin häkissä. Juominen oli liittynyt vahvasti sosiaaliseen elämään, ja iltaisin hän alkoi kaivata seuraa. Lohjalle muuton jälkeen entinen koti Kalliossa oli jäänyt työhuoneeksi. Sinne Juha teki retkiä, joilta ei aina palannut luvattuun aikaan.

– Perhe tietysti kärsi, kun ei voinut luottaa minuun. Lopulta minussa heräsi pesänsuojeluvietti. Tajusin, että minun täytyy nyt hoitaa tämä oikein. Muuten tulen myöhemmin olemaan hyvin pettynyt itseeni.

Ensimmäiset vuodet raitistumisen jälkeen Juha sanoo kulkeneensa rinta rottingilla: Hey, I’m back! Sitten tuli pudotus. Meni viikkoja, jopa kuukausia, jolloin hän ei kyennyt nousemaan sängystä. Laulujakaan ei syntynyt. Tuntui, että kaikki on jo sanottu.

Lääkäri diagnosoi masennuksen, jonka Juha arvelee liittyneen alkoholista luopumiseen. Kun keho alkaa puhdistua myrkyistä, aivokemiat muuttuvat. Flashbackeja voi tulla pitkänkin ajan jälkeen. Kaksi vuotta sitten Juha lopetti myös tupakoinnin.

Lue lisää: Veeti Kallio: ”Teen jatkuvasti töitä sen eteen, että osaisin laittaa egoni syrjään”

Baarielämän tilalle on nyt löytynyt tervehenkisempiä harrastuksia, kuten sauvakävely, punttisali ja avantouinti. Myös monet lähiystävät ovat päihteettömiä.

– Kieltämättä joskus kaipaan nousuhumalaa. Sitä hetkeä, jolloin aivokemiallinen tila rohkaisee laukomaan vitsejä ja avautumaan vaikeista asioista. Enää en ole seurassa suuna päänä, maltan myös kuunnella.

Lopulta tuli aika päästää kokonaan irti Kalliosta, ja vanha asunto laitettiin myyntiin. Viimeisenä iltana Juha Lehti siivoili kämppää hieman haikeana: Tänään hän sulkisi tutun oven lopullisesti. Yksi elämänvaihe päättyisi. Silloin päässä alkoi kehkeytyä sanoja ja säveliä. Niistä muodostui uudelle levylle päätynyt tuutulaulunomainen kappale Kuun reunalla. Siinä kertoja katselee illan tullen kaupungin tummenevia katuja ja miettii, että jossakin toisaalla on jo aamu: ”Jossain tuuli seisahtaa ja jossain heräilee unestaan.”

– Se kertoo oman pienuuden tajuamisesta. Maailma pyörii täysin minusta riippumatta. Sitä kannattaa miettiä aina välillä. Mutta kuun reunalle ei voi jäädä istuskelemaan loputtomiin.

Juha Lehti: ”Tunteiden mellastus ei ole enää niin rajua kuin ennen”

Jo 60. Tai vasta 60. Uusi vuosikymmen täyttyi keväällä, ja iän etuliite vaihtelee päivän ja hetken mukaan. Kun Juhaa pyydettiin aamu-tv:n vieraaksi, hän kieltäytyi vedoten korkeaan ikäänsä. Vanha mies ei jaksa herätä niin varhain. Arto Nybergille hän sen sijaan vastasi myöntävästi. Muutama viikko sitten esitetyssä jaksossa nähtiin filmipotpuri Juhan uran varrelta.

Se nostatti muistoja ja kiitollisuutta. Nuoren Juhan hartain haave oli päästä joskus levyttämään. Tänä syksynä ilmestynyt Aamupäivän Errol Flynn on jo bändin yhdestoista pitkäsoitto. Myös ne toiveet, joista hän ei vielä tuolloin osannut edes unelmoida, ovat toteutuneet.

”Tavallinen elämä”, joka aikajanan alkupäässä oli kavahdettava ja karteltava asia, alkoi kiehtoa keski-iässä. Nyt juuri se tuottaa eniten onnea.

– Tunteiden mellastus ei ole enää niin rajua kuin ennen. Nuorena hain jatkuvaa rakastumista ja sen tuomaa energiaa. Kun tunne laantui, nostin kytkintä.

– Rakastaminen on ihan toisenlaista kuin rakastuminen, pitkäjänteisempää. Se pysyy yllä ilman hillitöntä kiihkoa. Pitää vain kyetä taivaltamaan rinnatusten rauhallisesti eteenpäin. Mitä pidempään jaksaa, sitä palkitsevampaa se on. Nykyään rakkaus on kuin linnake. Tiedän, mitä minun on tehtävä sen suojelemiseksi.

Lue lisää: Yli viisikymppisenä rakastunut kirjailija Kjell Westö: ”Tietoisuus ajan rajallisuudesta tekee nöyräksi rakkauden edessä”

Iän tuoman viisauden avulla Juha Lehti uskoo myös osaavansa jo varoa uran karikoita. Silti joka päivä hän rukoilee, että muistaisi yleisön suosion olevan vain ihana lisämauste elämässä. Siitä saa nauttia, mutta maltillisesti. Tärkeimmät asiat ovat kuitenkin siinä vieressä, saman katon alla.