Vesku Jokinen
– Kännääminen ja sählääminen lavalla rupesi ottamaan meitä itseämme päähän.
Julkkikset

Spagaatistaan kuuluisa punklaulaja Vesku Jokinen: ”Olen tapellut painoni kanssa koko ikäni”

Klamydian Vesku Jokinen, 50, tunnetaan räväkästä lavaesiintymisestä ja spagaatihypystään: – Olen jotenkin saanut pidettyä itseni kuosissa liikunnan avulla. Minulle ei koskaan tule pyykkilautavatsaa, mutta pärjään ilman. Tavoitteeni on pysyä entiselläni ja olla turpoamatta yli äyräideni.
Teksti: Anneli Juutilainen Kuvat: Krista Luoma

Yli 30 vuotta kestäneen uransa aikana punk-­yhtye Klamydia ja sen solisti Vesku Jokinen ovat saaneet t paljon: valtavat määrät faneja, taloudellista tulosta, listaykkösiä, yli 600 000 myytyä albumia.

Mutta takana on myös aikoja, kun on pitänyt selviytyä. Kun yhtye 1990-luvun lamavuosina nousi lavalle, edessä oli välillä vajaita katsomoita.

Yhtyeen solisti ja keulamies Vesku Jokinen arvelee, että bändin menestyksen salaisuus piilee juuri niissä hetkissä. Silloin jokaisen yhtyeen jäsenen intohimo ja palo mitattiin – se, miten tosissaan työtään teki.

Tuolloin bändi lanseerasi termin ”omaa kivaa”. Se tarkoittaa sitä, että jos paikalle ei tule toivottua määrää yleisöä, Klamydia soittaa omaksi ilokseen.

Varhain bändi oppi myös keikkailun tärkeimmän säännön: pitää vetää täysillä. Vaikka väkeä olisi vähän, hyvän keikan jälkeen sana kiirii ja seuraavalla kerralla porukkaa on enemmän.

– Aina pitää antaa yleisölle kaikkensa, riippumatta siitä, onko paikalla kourallinen väkeä vai satoja ihmisiä, Vesku sanoo.

Intohimoinen viha-rakkaussuhde. Niin hän ajattelee keikkailusta.

– Kiertäminen ja reissaaminen kyllästyttävät välillä, mutta rakastan esiintymistä. Kun koko päivän odottelun jälkeen pääsee illalla lavalle, kaikki turha kökkiminen unohtuu.

Murheet pyyhkiytyvät pois lavalla.

– Mikään ei enää harmita, kun saan mikin käteen ja hiki lentää. Joka kerta muistan olla kiitollinen siitä, että saan toteuttaa lapsuuteni unelmaa.

Vesku Jokinen: ”Jo pienestä pojasta asti olen ollut rohkeasti oma itseni”

Nelivuotias Vesku pötkötteli itseään kahdeksan vuotta vanhemman isoveljensä huoneen lattialla ja kuunteli haltioituneena, kun tämä luukutti stereoistaan Hurriganesia. Musiikki teki vaikutuksen pieneen poikaan. Hiljalleen toinen suosikki, Saukki ja Pikku­oravat, jäi unholaan.

Vesku Jokinen Annassa

– Punkkarit olivat pelottavan näköisiä heppuja, ja se maailma veti minua puoleensa.

Jo kymmenvuotiaasta asti Vesku oli mukana erilaisissa bändikokoonpanoissa rumpalina. Pohjalaisen pojanhuoneen stereoissa pauhasivat Sex Pistols ja Ramones. Vessan peilin äärellä hän puuhasteli itselleen vedellä pystytukan ja pyöri kaupungilla tekohakaneula poskessaan.

– Punkkarit olivat pelottavan näköisiä heppuja, ja se maailma veti minua puoleensa. Tunsin voimakasta vetoa räminään ja räiskeeseen.

Punkräminää paheksuttiin 1980-luvun alussa, ja se vain lisäsi nuoren miehen kiinnostusta. Kaikki kielletty tuntui niin kovin kiehtovalta. Silti Vesku Jokinen ei ole omaksunut ajatusta punkmusiikin anarkiasta ja kapinasta.

– Jo pienestä pojasta asti olen ollut rohkeasti oma itseni. Kova meteli ja raju tyyli ovat tuntuneet omilta, mutta en ole kapinoinut mitään vastaan. Viihdyn tällaisena enkä pystyisi katsomaan itseäni peilistä, jos yrittäisin olla jotain muuta.

Oli silti hyvin lähellä, ettei Vesku tehnyt uraansa aivan toisella alalla. Parikymppisenä hän työskenteli parin vuoden ajan toimittajana. Hän teki ohjelmia radioon ja kirjoitti juttuja Pohjanmaan paikallislehtiin.

Eräänä päivänä Vesku ja hänen kaverinsa keksivät hassutteluprojektin. Jokainen valitsisi soittimen, josta tietäisi kaikkein vähiten, ja sitten perustettaisiin bändi. Sen nimeksi tuli Klamydia, sukupuolitaudin mukaan.

”Olisimme keksineet siveellisemmän nimen, jos olisimme tienneet, että tahkotaan vuosikymmeniä”

Vesku valitsi kitaran ja arveli tempauksen kestävän kaksi viikkoa. Pikkuhiljaa viikot vaihtuivat kuukausiksi, sitten vuosiksi. Klamydian menestys löi ällikällä itse bändiläisetkin. Jo alussa Vesku luopui kitarasta ja tarttui mikrofoniin. Hän suunnitteli palaavansa toimittajaksi, kun touhu tyssäisi.

Mutta niin ei käynyt. Klamydian kaltaiselle yhtyeelle oli valtava tilaus suomalaisella musiikkikentällä. Jotkut kauhistelivat rajua musiikkityyliä ja karskeja sanoituksia. Veskun arveltiin tulevan vielä tämän vaiheen jälkeen järkiinsä ja löytävän iskelmän.

Vaihetta on kestänyt yli 30 vuotta. Vain bändin härski nimi on myöhemmin hieman harmittanut.

– Olisimme keksineet jonkin siveellisemmän nimen, jos olisimme tienneet, että tällä bändillä tahkotaan vuosikymmeniä. Mutta jääräpäisesti päätimme, että kun tähän näin kerran ryhdyttiin, samalla nimellä jatketaan loppuun asti.

”Taistelu tuulimyllyjä vastaan on hionut luonteeni aika peräänantamattomaksi.”

Erityisesti uran alkuvaiheessa bändi joutui kohtaamaan ennakkoluuloja nimensä vuoksi. Irokeesipäiset punkkarit olivat 1980-­luvulla melkoisia kummajaisia Pohjanmaalla. Vesku sai kuulla huutelua, ja joskus tuli nyrkistäkin.

– Nimemme ja musiikkityylimme vuoksi meitä ei ole ehkä aina pidetty vakavasti otettavina muusikoina. Olemme hakanneet päätä kivimuuriin aika monesti, mutta se on kasvattanut ainakin omaa luonnettani.

– Olen tullut entistäkin sitkeämmäksi ja yritte­liäämmäksi enkä luovuta helposti. Taistelu tuulimyllyjä vastaan on hionut luonteeni aika peräänantamattomaksi.

”Minulle ei koskaan tule pyykkilautavatsaa, mutta pärjään ilman”

15 vuotta sitten yhtye teki päätöksen: keikoilla ei enää esiinnyttäisi humalassa. Vielä 1990-luvulla alkoholia nimittäin kului aika reippaasti. Joskus Klamydia soitti keikan aikana saman biisin kahdesti, koska tuiske oli melkoinen.

–Kännääminen ja sählääminen lavalla rupesi ottamaan meitä itseämme päähän. Punkrock on hyvin vaikeasti soitettavaa musiikkia, se pitää vetää todella rankasti ja kovalla tahdilla. Kännissä se vaikeutuu entisestään, Vesku Jokinen sanoo.

Absolutisteja ei silti bändissä ole. Yksi tai kaksi napsua ennen lavalle menoa riittää. Keikan jälkeen jokaisella on vapaus valita, miten tilanteen haluaa nollata.

Vanha rouva nimeltä Puntti saa Veskun päivittäin rivakoille kävelylenkeille. Kyseessä on 9-vuotias ranskanbuldoggi, tai ”ranskanpulla”, kuten Vesku hellästi lemmikkiään kutsuu. Lisäksi Vesku käy juoksemassa ja harrastaa potkunyrkkeilyä.

– Minun on pakko pitää itsestäni huolta, jotta jaksan tässä iässä loikkia spagaatteja, hyppiä ja huutaa lavalla puolitoista tuntia putkeen.

Ja virtaa riittää.

– Tosin ei tässä enää kummempia kunnonkohotuksia tehdä. Treenaaminen on ennemmin ylläpitoa.

Vesku Jokinen

– Menemme lähitulevaisuudessa naimisiin. Rankka avioitumisaie on ilmassa.

Vesku ei tunnustaudu terveysintoilijaksi mutta on viime vuosina kiinnittänyt huo­miota ruokavalioonsa lisäämällä siihen kasviksia. Toki pitsat ja hampurilaisetkin maistuvat joskus. Tärkeintä on hyvä tasapaino.

– Valitettavasti geenini ovat sellaiset, että paisuisin kuin jalkapallo, jos söisin paljon rasvaa. Lihon kaksi kiloa, jos kävelen konditorian ohi.

– Olen tapellut painoni kanssa koko ikäni, mutta olen jotenkin saanut pidettyä itseni kuosissa liikunnan avulla. Minulle ei koskaan tule pyykkilautavatsaa, mutta pärjään ilman. Tavoitteeni on pysyä entiselläni ja olla turpoamatta yli äyräideni.

Tänä syksynä Vain elämää -ohjelmassa Vesku Jokinen kertoi pakottavasta tarpeestaan tehdä lauluja. Se on hänelle elämäntapa. Koti pursuilee paperilappusia, joihin on kirjoiteltu sanoja. Puhelimen muistio on täynnä tarinoita ja hyräiltyjä melodioita.

– Aikuisena minulla ei ole ollut yhtään sellaista päivää, jona en olisi pyöritellyt jotain juttua päässäni. Joskus tulee mieleen muutamia sanoja, joskus kerralla koko biisin lyriikat.

Toisinaan kaupungilla ohimennen korvaan tarttunut hauska lausahdus saattaa muodostua lauluksi.

– Biisikone on käynnissä päässäni koko ajan.

Vesku Jokinen ja hänen kihlattunsa Minja aikovat naimisiin

Ennen koronapandemiaa Klamydialla oli noin sata keikkaa vuodessa. Tänä vuonna peruuntuneita esiintymisiä on noin kuusikymmentä. Vuosien menestyksen ansiosta taloudellinen puskuri on ollut hyvä, mutta jos tilanne jatkuisi pidempään, olisi lompakkokin tiukalla.

Kaipuu lavalle on ollut kova.

– Olen sanonut emännälle, että jos vielä joskus valitan keikkojen paljoutta, hän saa lyödä minua.

Emännällä Vesku tarkoittaa kihlattuaan Minjaa. Yhteistä elämää on takana muutama vuosi.

– Menemme lähitulevaisuudessa naimisiin. Rankka avioitumisaie on ilmassa, hän sanoo paljastamatta tarkempia suunnitelmia.

Pariskunnan uusperheeseen kuuluu Veskun pojan lisäksi kihlatun 5-vuotias tytär.

– Arvomaailmani on muuttunut perheen ansiosta valtavasti. Ennen keskityin itseeni ja omaan uraani, mutta nykyään oma perheeni on elämäni ehdoton ykkönen ja menee ihan kaiken muun edelle.

Pitkän uran aikana moni ihmissuhde on joutunut koetukselle, sen Vesku myöntää. Usein ystäväpiirin kohtaamiset ja sukujuhlat ajoittuvat viikonloppuihin, ja silloin keikkaileva artisti on tietenkin aina töissä.

– Jossain vaiheessa minua lakattiin kysymästä mukaan häppeningeihin, kun en koskaan päässyt paikalle. Artistin elämään kuuluu tietynlainen yksinäisyyden klangi.

Toisaalta pois tippuneet ystävyydet ovat sellaisia, jotka ovat saaneetkin jäädä. Tosi­ystävän kanssa voi jatkaa juttua kymmenenkin vuoden tauon jälkeen.

Ja mikä tärkeintä, omalle perheelle on runsaasti aikaa ihan tavallisessa arjessa, sillä keikat ovat yleensä viikonloppuisin.

– En ole jäänyt paitsi lapsen ensimmäisistä sanoista tai askeleista työni vuoksi, ja sehän on kaikkein tärkeintä. Olen tosi onnekas jätkä, kun saan elää rakastamieni ihmisten ympäröimänä.

”Rakastuin samalla sekunnilla, kun näin hänet ensimmäisen kerran”

Isäksi tuleminen ei tuntunut aluksi ihan helpolta. Oikeastaan se oli aika pelottavaa, tunsihan Vesku Jokinen itsensä vielä keskenkasvuiseksi pojanklopiksi.

Miten hän, nelikymppinen punkkari osaisi muka vaihtaa vaipat ja hoitaa pientä kääröä?

Mutta kun Samu-poika syntyi vuonna 2008, kaikki epäilykset kaikkosivat.

– Rakastuin samalla sekunnilla, kun näin hänet ensimmäisen kerran. Isänvaisto heräsi ihan itsestään, luonto hoiti hommansa saman tien.

Yhtäkkiä Vesku teippasi jo kotinsa pöydänkulmia, ettei poika kopsauttaisi niihin silmäkulmaansa. Vastuu ei tuntunutkaan painavalta, vaan siitä tuli kaikkein tärkein tehtävä maailmassa.

– Isäksi tuleminen oli elämäni kovin kasvunpaikka. Aiemmin olin pitänyt huolta itsestäni, mutta nyt valtava vastuu laskeutui hartioilleni. Elämäni tärkein kiintopiste en ollut enää minä itse vaan pieni poikani.

Isänä Veskulle on tär­keää opettaa jälkikasvulle omia tärkeitä arvoja: kunnioitusta muita ihmisiä sekä omaa kotimaata kohtaan. Isänmaallisuus on tärkeää. Omalle pojalleen hän on puhunut sodasta ja kertonut, minkälaisia uhrauksia edelliset sukupolvet ovat tehneet Suomen itsenäisyyden eteen. Jokaisella Klamydian keikalla Vesku laulaa kappaleen Suomi on sun muistuttaakseen muita siitä, ettei maamme itsenäisyys ole itsestäänselvyys.

”Ainoa aikuisuuteen viittaava asia on meikäläisen kohdalla se, että osaan pitää jälkikasvustani huolta”

Yhteinen aika on isälle ja pojalle merkityksellistä. Usein siihen kuuluu liikunta: kimpassa on käyty luistelemassa, laskettelemassa ja pelaamassa palloa.

Kaikenlainen hääräily kesämökillä Pohjanmaalla on sekin tärkeää. Sinne isä ja poika rakensivat aikoinaan yhdessä leikkimökin ja hiekkalaatikon. Pojalla oli pienempänä tapana etsiskellä erilaisten aseiden kuvia. Niiden perustella Vesku veisteli puusta pyssyjä pojan toiveiden mukaisesti.

Pojan vanhetessa yhteinen ajanvietto on muuttunut perinteisemmäksi hengailuksi, sillä nuorella miehellä on jo kovasti omia menoja.

– Juttelemme paljon syntyjä syviä. Välillä joudun katsomaan Googlesta vastauksia pojan kysymyksiin, kun itselläni menee sormi suuhun. Mitä enemmän pojalle tulee ikää, sitä vaikeammaksi kysymykset tulevat.

Kuudesluokkalainen Samu on osoittanut jo elkeitä musiikillisista lahjoista ja on innostunut kitaransoitosta. Veskun mielestä poika saa valita itse oman ammattinsa, mutta hän toivoo, että musiikki jäisi pojalle harrasteluksi ja todellinen ura löytyisi jostain muualta – tai ainakin poika kävisi koulut kunnialla loppuun.

– Muusikon tie on pitkä ja kivinen. Kannustan häntä kaikessa, mitä hän itse haluaa tehdä. Mutta jos musiikkiala kutsuu, isillä on takataskussaan muutama pieni vinkki.

Vesku  Jokinen täytti 50 vuotta viime helmikuussa. Klamydian Pilke silmäkulmassa -kappaleessakin lauletaan: ”Musta ei kai ikinä taida aikuiseksi olla.” Se kolahtaa Veskuun, edelleen.

– Ainoa aikuisuuteen viittaava asia on meikäläisen kohdalla se, että osaan pitää jälkikasvustani huolta. Tärkeintä on saada olla isä ja esikuva lapselleni.

Isänä Vesku kantaa huolta poikansa tulevaisuudesta. Siitä, minkälainen paikka maapallo on tulevaisuudessa omalle lapselle, saati lapsenlapsille. Miten paljon ilmasto vielä lämpenee, hukkuvatko maat ja meret muoviin ja millaisia tappavia pandemioita kansat joutuvat kohtaamaan.

– Mutta kun hyppään keikkabussiin ja laitan oven perässään kiinni, taannun 16-vuo­tiaaksi kakaraksi, jota huolet eivät paina. Se sama ilo ja palo minussa on yhä tallella – eikä se taida kadota koskaan.

X