Julkkikset

The Rasmuksen Lauri Ylönen ja perheen vaikeat vuodet: ”Keskenmenojen jälkeen arvostan isyyttä vielä enemmän”

Neljä keskenmenoa koetteli Lauri Ylösen perhettä. – Usko oli loppua meilläkin monta kertaa. Nyt olen onnellinen, että emme luovuttaneet.

Teksti:
Annan Toimitus
Kuvat:
Sampo Korhonen

Lauri Ylösellä on kolme lasta.

Neljä keskenmenoa koetteli Lauri Ylösen perhettä. – Usko oli loppua meilläkin monta kertaa. Nyt olen onnellinen, että emme luovuttaneet.

Kaksi viime vuotta Lauri Ylösen, puoliso Katriina Mikkolan ja heidän lastensa, Oliverin sekä kolmekuisen Ever-tyttären, koti on ollut Yhdysvaltain Havaijin osavaltion pääkaupungissa, Honolulussa. Laurin teini-ikäinen poika edellisestä liitosta asuu äitinsä kanssa Suomessa. Nyt Lauri on Suomessa pidempään, sillä The Rasmus kilpailee euroviisupaikasta Uuden Musiikin Kilpailussa. Ennen koronaa Lauri asui kuusi vuotta Kaliforniassa.

”Yritys kesti melkein kaksi vuotta, ja koimme neljä keskenmenoa”

”Olen ollut Katriinan kanssa viisi vuotta ja kosin häntä jouluna. Arvostan hänessä kiltteyttä ja rehellisyyttä. Tavatessamme hänkin oli elänyt pitkään ulkomailla, ja hänessä on samanlaista seikkailijaa kuin minussa. Pakko ollakin, että tämän tyylinen elämä on ollut mahdollista. Tässä iässä osaan aistia jo nopeasti, kenelle haluan lähteä avautumaan ja solmimaan syvempää tuttavuutta.

Halusimme kovasti vauvan vielä Oliverin jälkeen. Yritys kesti melkein kaksi vuotta, ja koimme neljä keskenmenoa. Oli raskasta, kun toivo nousi ja sammui niin monta kertaa. En usko, että mies voi täysin edes ymmärtää, mitä nainen käy kehossaan noissa tilanteissa läpi.

Samaan aikaan kun painin omien tunteideni kanssa, yritin olla vahva. Tunsin huolta puolisostani ja siitä, miten hän jaksaa toistuvat pettymykset. Liittyyhän keskenmenoihin myös riskejä. Haluan puhua tapahtuneesta, sillä huomasin, että keskenmenoista puhutaan aika vähän, vaikka niin moni on käynyt sen läpi.

Keskenmenojen jälkeen isyyttä osaa arvostaa vielä enemmän. Kaikki eivät saa lapsia, mutta haluan kannustaa yrittämään. Usko oli loppua meilläkin monta kertaa. Nyt olen onnellinen, että emme luovuttaneet.

Tulin ensimmäisen kerran isäksi kolmekymppisenä. Nautin, kun saan olla isä eri-ikäisille lapsille. Elämä pienen vauvan kanssa on onnellista ja väsyttävää. Nautin siitä, kun pääsen vielä kerran konttaamaan pienen kanssa lattioilla ja etsimään metsästä käpyjä.

Olen aina viihtynyt lasten kanssa. Jos menemme kylään, olen ennemmin aina skidien kuin aikuisten kanssa. Nyt olen onnellinen kolmen lapsen isä, tripladad, lapsiluku on omalta kohdaltani täynnä. Meillä on niin hyvä perhe ja ihana balanssi kaikin puolin.

Minulle on aina sopinut se, että elän ikään kuin kahdessa maailmassa. On olemassa rokkitähtipuoli, mutta kotona keskityn vaihtamaan vaippoja. Myönnän, että joskus kiertueelta, eli meidän ikuisilta luokkaretkiltä, palatessa on pitänyt purra huulta, että sopeutuisin taas kodin rytmiin.”

Luit juuri lyhennelmän Annan jutusta, jonka on kirjoittanut Emilia Saloranta. Jutussa Lauri Ylönen kertoo masennusjaksostaan ja siitä, minkälaiset asiat ovat oloa helpottaneet. Lue koko juttu Annasta 6/2022 tai digilehdestä. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

X